Milloin se jokin alkaa?
Olen nuori ja kaunis (ainakin omasta häiriintyneestä mielestäni), joten voisiko se suuri ja tuntematon elämäni seikkailu alkaa vaikka huomenna?
Viiden päivän kirjoittelutauko tuntuu, mutta olipahan kerrankin sitä ”parempaa tekemistä”. Ihanien ihmisten kanssa törmäily ja illat kirjastokortin voimaa ihaillessa kuluivat nopeasti, mutta olivat niin suloisia. Tänään olin töissä 3 tunnin yöunien jäljiltä, enkä ihmeekseni haukotellut kertaakaan. Sen sijaan kikattelin kaikelle: tanskalaisten myöhäisteinien sekasortohuoneille, suomieläkeläisten identtisille kaupunkisandaaleille ja ylimmän kerroksen pompööseille sviiteille. Roskakorista mukaan lähti osittaismystinen Espanjan Voguen koruihin keskittyvä sisarlehti. Eikä Cartierin timantit vieläkään himota, liian krumeluuria skandinaaviselle kökköestetiikantajulleni. Satunnaisesti ajatukset harhailivat edellisessä illassa ja siinä miten ihmisiä piti tökkiä kauemmas, kun en ollut lääpiskelytuulella.
Aloitin kuitenkin puhumalla suuresta alusta. Oletan ilmeisesti olevani päähenkilö suuressa seikkailuromaanissa, sillä odotan, että muutoksen tuulet puhaltaisivat ja paiskaisivat minut vuosisadan seikkailuun. Toistaiseksi näin ei ole käynyt, pulut kakkivat yhä asfalttia ja Hesarin logo on sama kuin ollessani kakara. Miksi olen juuri tällainen otus, joka möyrii elämässä eteenpäin kuulokkeet korvissa? Miksi minua kosivat vain tamperelaiset pulsut? Miksi saan liian vähän aikaan ja haaveilen määrättömästi?
Tänä viikonloppuna päätin kuitenkin, että jälleen kerran olen kyllästynyt odottamiseen. Sen sijaan, että odottaisin, että jotain tapahtuu, pistän tapahtumaan. Miksi näin? Pyysin universumilta merkkiä (naurettavaa, typerää, tiedän!) ja sain merkkini, ihmisen muodossa. Periaatteessa kyseessä oli sattumanvarainen tapaaminen menneisyyden hailakan muiston kanssa, mutta minulle se merkitsi muistutusta eräästä kerrasta, jolloin en mössöttänyt kilttityttödiipadaapaa itselleni, vaan annoin mennä koko kyynisyyden voimalla. Se oli hieno ilta, vaikka villeintä verbaalihälinän ohella oli juoda random ihmisen random kämppiksen teetä. Käännekohdat ovat kuitenkin aina merkityksellisiä. Päätin, että niitä on tultava lisää.
No, suuren muutospäätökseni tulos? Ostin vihdoin sateenvarjon, kuinka jännittävää. No, ehkä ehdin kirjoittaa esikoisromaanini, muuttaa slummikoppiin ulkomaille ja purjehtia maailman ympäri. Olen kakara täysi-ikäisyyden leimasta huolimatta. Minulla ei ole muuta kuin aikaa.
Kuvassa toteemilintuni, jolla on joka päivä työmatkalla minulle asiaa