Mitä roolia lapsen on tarkoitus esittää?

Eiköhän se ole jo todettu, että elämme pöhköjä aikoja. Nyt jos koska on hyvä ottaa nitro ennen kuin lukee päivän polttavista uutisaiheista. Tiimarin lastenkutsu sivusto ja sen uutisoinnista seuranneet lieveilmiöt ovat saaneet sosiaalisen median ja Ilta-Sanominen kommenttilaatikon paukkumaan. ”Vihervasemmistolaiset hiekkapillufeministit ovat taas suuttuneet turhasta” ja ”kamalaa tuollainen lasten ulkonäkökeskeiseen blondibimboiluun kasvattaminen.” Mietimpä vaan, mistä me oikeastaan keskustelemme, kun puhumme tytöistä ja pojista?

Niin. On tyttöjä ja on poikia ja on pinkkejä prinsessoja ja bensan tuoksuisia työmiesäijiä. Ei niin mitään käsitystä, mitä tekemistä tällä on lastenkutsujen kannalta. Tiimarin mielestä on paljonkin, väliin mahtuu vain Nalle Puh. 

Tiimari saattaa yrittää puolustautua sillä, että yleensä tytöt tykkäävät pinkistä, hepoista ja prinsessoista sekä poikien kiinnostuksen kohteiksi päätyvät autot ja muut päristimet. Siis yleensä. Kaikki pojat eivät pidä autoista, kaikki tytöt eivät pidä nukeista. Oletamme kuitenkin, että 1700-lukuinen lelujako pitää edelleen paikkansa. Tottakai tytöt haluavat hoitaa ja huolehtia. Tottakai pojat haluavat pitää hemmetin isoa ääntä ja tuhota asioita. Tottakai, luonnollisesti ja pari muuta genetiikkaan ja ihmisen kehityshistoriaan viittaavaa, ei-mihinkään liittyvää argumenttia. 

Meidän pitää kuitenkin muistaa, että myös lapset haluavat mielyttää ympäristöään. Aivan kuten me isoiksi kasvaneetkin, lapset pyrkivät mielyttämään muita valinnoillaan ja kaipaavat joukkoon kuulumisen tunnetta. Mikäli ympäristö viestittää, että ”Hyvät ja oikeanlaiset tytöt tykkäävät pinkistä, söpöstä, keijuista, prinsessoista, hoivaamisesta ja hiljaisesta kiltteydestä”, on lähes väistämätöntä, että lapsi käsittelee tätä asiaa jotenkin. Tyttöys kun on rooli.

Jos lapsen identiteetin pohjaksi annetaan määritelmä tyttö, alkaa lapsi vaistomaisesti etsiä yhteisönsä tyttöyteen liittämiä käsitteitä. Eikä lasta voi suojata näitä käsitteiltä, ainakaan jos muksun antaa seurata televisioita, kirjoja tai ylipäätään mitää kulttuurituotteita. Iso osa tytöiksi luokitelluista ihmisen aluista kaipaa joukkoon kuulumisen tunnetta ja pyrkii toteuttamaan tyttöyden olemusta käytöksessään. Välillä voi vähän toki leikkiä Peppi Pitkätossua ja tulla housunpolvet revenneinä kotiin. Jos liika poikamaisuus alkaa ahdistaa ja oma tyttöys epäilyttää, niin on turvallista palata Barbie-laatikolle.  Ja tällä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, että heillä on naisen sukuelimet.

Poikien tilanne on samankaltainen, mutta reflektoivat käyttäytymisellään poikana olemisen stereotypiaa. Ei saa itkeä, vittuilijoita saa töniä ja dinosaurukset kiinnostavat koska ne on tosi hurjia. Poikien roolin esittämiseen liittyy irvistely ja ulostevitsit, se myös hyväksytään, koska ”pojat ovat poikia”, vaikka pippelin omistaminen ei oikeuta ala-arvoisten vitsien kertomista sen enempää kuin vaginakaan. 

Eikä se, ”mikä on yleistä, on suotavaa” -filosofia toimi. Käsitellään asia seuraavan esimerkin kautta:

GIRLS

Googlen kuvahaku on arvoltaan mittaamaton. Se kertoo millaisia tyttöjä netissä klikkaillaan. Vaalenpunaisesta on vain häivähdys, mutta tissit ovat näköjään olennaisinta tyttöydessä. Googlen kuvahakutuloksia sellaillessa voisi päätyä siihen tulokseen, että tärkein kulttuurinen toimitapa, jonka tyttölapselle voi opettaa, on bestiksen kanssa pussailun tärkeys. Mutta hei, ei sitten lesboilla oikeesti, koska kaiken tavoitteena on luonnollisesti saada ne siittäjäkandidaatit kiihottumaan. Siis ne hemmot, jotka maksavat tulevien lastenne elätysmaksuja. Ja viinaakin pitää olla tarjolla, kuten kolmannen rivin bikimisu meille opettaa.

BOYS

Poikana oleminen sen sijaan tiivistyy emoiluun, manboobseihin, housut nilkoissa hengailuun ja jossain mutavellissä rämpimiseen. Poikien on tärkeää ymmärtää musta hiusvärin, kulmien alta posettamisen, kajalin ja paidattomuuden jalo taito. Lisäksi on hyvä osata hieroa vähän mutaa yläkroppaan. Siitä ja facepalm- meemin reaalitodellisuudessa presentoimisesta tulee mukavan poikamainen olo.

Kirjoittaja täällä nyt sitten miettii pitääkö punaisesta väristä koska se muistuttaa verta vai siksi, että joku amerikkalainen mainostaja keksi lanseerata sen naisten väriksi 50-luvulla.