Vielä lauantai-illasta toipuessani mietin, miksi humalassa oleminen on niin kovin hienoa. Miksi ihmeessä nautin siitä tunteesta, kun aivosolut yksi toisensa jälkeen alkavat pehmetä ja pää tuntuu ihanan lötköltä ja dekadenssitoverin sukkahousupako on hysterianaurujen arvoinen vitsi. Miksen suostu suhtautumaan kyynisesti känniselitysten tasoon tai humalassa suoritettuihin tanssiliikkeisiin, joihin verrattuna zumbatuntikin on korkeakulttuuria?

Näin tämän maan kansantalouden ja yhteiskunnallisen hyvinvoinnin kannalta olisi kestävämpää olla syyttävä sormi ojossa viinapulloja kohti, vaatia kieltolakia ja haukkua kaikkia alkoholin käyttäjiä säälittäviksi juopoiksi. Väärinkäyttäjiä on liikaa ja koen siitä kollektiivista mielipahaa. Tämä ei kuitenkaan estä minua sallimasta itselleni pari kertaa kuussa heittäytymistä humalatilaan. 

Olen jäykkäpaska ja supernolo riehuja samassa paketissa. Olen niitä ihmisiä, jotka saattavat paahtaa menemään yhteiskunnallisista epäkohdista korrektissa kahvipöytäkeskustelussa ja toisaalta olen heitä, jotka juoksentelevat kaupungilla sääret kirjoitettuna täyteen jotain niinkin syvällistä kuin ”Greeting from Canada”, ”Jätte söt” tai ”Two words, I love nerds”. Kahvipöytä keskusteluja harrastan mieluiten selvänä, tuota riehumista taas mieluiten humalassa. 

Ei ole kyse siitä, ettenkö kehtaisi selvänä. Häpeän rajat esiintymisen suhteen menivät yli jo ala-asteella keikkuessani kesken tunnin pulpetilla tanssimassa (minullahan ei ollut adhd:tä, ihan tosi). Humalassa jostain syystä aivottomuus on huomattavasti hykerryttävämpää, vitsti naurettavampia ja ihmiset kauniimpia, kun kaikki rumentavat tekijät ovat hetken piilossa (siis tyhmä persoona ja epäsopivat silmälasit). 

Tämä kaikki tuli mieleen tänään aamuyöllä, kun yö oli lämmin ja juomat kylmiä. Seikkailut paperinkeräyslaatikoiden satumaassa ja baarien tyynykasoissa kutkuttivat juuri sillain sopivasti kuin parikymppiselle on soveliasta. Jostain syystä kolmannen osapuolen antaman analyysin mukaan en näytä tupakoitsijalta. Kuitenkin aina kun kello lyö neljä, ihmiset tulevat pummimaan minulta tupakkaa, jota ei ole. Näimme noloja tatuointeja ja teimme sellaisia hieman itsekin. Jossain päin pääkaupunkiseutua on herännnyt tänään hämmennykseen henkilö, jonka käsivartta koristaa suttuinen mutta uljas mursu.

Olipa kerran hyvin huumorintajuton ja näköalaton absolutisti. Tiedät ihmistyypin, jos osaat hahmotella mieleesi kuvan yläasteluokan kympintytöstä, siitä rillipäästä joka näsäviisastelee opettajalle ja käyttää välitunnit itseään kehittäviin toimintoihin, kuten piirtämiseen tai läksyihin. Minulle kävi kuitenkin kuten useimmille meistä käy, nuoruus tuli ja sanoi hei. 

Viiniä Dionysokselle ja bileet käyntiin. 

Kirjoittaja suuteli nykyistä poikaystäväänsä ensikertaa tukevassa humalassa, kannattaa alkoholiveron nostoa ja ei harrasta krapuloita.