Sikäli jos joltain on mennyt ohi, ulkona sataa. Minulla on vapaapäivä, sellainen koomisen väsymyksen täyttämä vuorokausi, jonka aikana kuluu liikaa kahvia ja liian vähän aivosoluja toimii. Koska aivot eivät toimi kunnolla, on naurettavaa analysoida elämäänsä ja koittaa kehittää hyvä suunnitelma sen tuhlaamiseksi. 

Viime viikolla kaivoin roskiksesta ranskankielisen leffakäsikirjoituksen, teki mieli heittää paperin keräykseen, teki mieli viedä kotiin, mutta pää käski viedä löytötavaroihin. Laimeaa, sehän olisi voinut vaikka olla kohtalo. Jotenkin kyseisen tilanteen absurdius muistui mieleen, kun seisoskelin tänään Huopalahden asemalla odottamassa junan vaihtoa ja tuijottelin vesisateessa ahertavaa nokikolaria. Hävyttömän romanttinen ammatti tuo piippujen jynssäys, mikään muu ei voi olla yhtä proletariaattimaista. Teki mieli itkeä muunkin kuin kofeiinivajauksen takia. 

Maistraatin täti soitti, nyt kotikuntani on Helsinki, jäätävää. Olen numerona pääkaupunkiseutua kansoittavassa tilastossa, vaikka paluumuuttelen jo elokuussa porolandiaan. Istun sandaalit jalassa sisällä tietokoneella, koska sandaalit istuu niin hyvin. Hitto, kun tekee taas mieli kahvia.

PS. Päivän biisin sanoma on: kuuskymppiset rokkaa tykimmin:

http://www.youtube.com/watch?v=XxULTFknss0

Ja toisen: Shock, shock, horror, horror… ksylofonilla varustettuna <3:

http://www.youtube.com/watch?v=lGVHt5YibY8&feature=relmfu