Kuvan kukkaset eivät liity tapaukseen kuin korkeintaan provencelaisen kosmetiikkalafkan käsivoidepurkin graafisen ulkoasun kautta. En nyt vaan kestä enempää kultturellia kuvamaailmaan. Siksi kuvassa on kukkia, joiden värisyys on päin kaljun aasin karvatonta takamusta.

Vietin siis päivän isäni seurassa, mikä tarkoitti kultturellia itsensä sivistämistä Ateneumin taidekokoelman äärellä. Järkytyin syvästi, kun tajusin, että siellähän roikkuu seinällä aito van Gogh. Sen jälkeen iski armoton nolotus, olisihan sekin pitänyt tietää… Lopulta nolotti todella rankasti, kun tajusin, että olisin voinut tehdä taide-ekskursioni hieman aiemmin, jolloin keväinen maalauskopiokouluprojektini olisi saanut oikeasti vertailukelpoisen esikuvan van Goghin maalaustekniikasta. No, häpeät on hävetty ja Taistelevat metsot nähty. Mikä niissä tipusissa muka on niin ihmeellistä? Sjerfbeckin Toipilas on paljon mielenkiintoisempi ja siinä on jotenkin vähän enemmän tarinaa kuin joissain täytetyissä tipusissa metsäaukealla. Jotenkin sytyn enemmän maalaukselle, jossa on taustallaan traagisia tapahtumia lapsuudessa hankitusta lonkkavammasta juuri purkautuneeseen kihlaukseen, kuin tauluun, jossa kukkoilee Suomen metsien pöyhkein lintu. Ehkä vika on myös siinä, että Taistelevat metsot oli ala-asteella aina esimerkkinä opettajilla, kun piti mainita, mikä on hyvää taidetta. Traumoja.

Nyt kun pinkillä kuvamaailmalla aloitettiin, niin tässä Lenin -setä toivottaa onnea kaikille, jotka kehtasivat valmistua ja/tai lähteä kesälomille.

Ja lisää pinkkiä, ihan sen takia, että visuaalinen silmäni sai pahan nykimiskohtauksen, kun näin Fazerin tuulikaapissa Kluuvikadulla tämän ilmestyksen. Se on vaaleanpunainen yksisarvispinjata, jolla on mangavikutteiset silmät. Anteeksi, mutta mitä tämän kokonaisuuden suunnittelijalla on pyörinyt päässä? Liian monta liköörikonvehtia? Ikkunan somistus toi mieleen pelottavalla tapaa jonkun lelukauppaan sijoittuvan kauhuleffan.

Tästä uhkaa nyt muodostua myös pinkin yliannostus, mutten vain voinut olla laittamatta tätä kuvaa. Tuo juliste on niin suloinen omalla naiivilla tavallaan. Tui tui!

Pinjatahorror vielä kerran, olkaa hyvät.

Nyt minusta tuntuu siltä, että ansaitsen luonnonjogurttia.