Junan käsinojassa lukee Noora <3 Henri. Aurinko vilkkuu puiden takaa niin, että migreenikohtaus väijyy tajunnan rajamailla. Hymyilyttää, väsyttää, niskassa pakottaa eilinen pogoaminen ja jano kuivaa kieltä. Kynsilakka voisi toki näyttää hehkeämmätltä, eikä siltä kuin olisin käynyt kaivelemassa ruumiita paljain käsin jäiseltä hautuumaalta. Soitin koittaa luoda lisää tunnelmaa sekopään elämän soundtrackillä (suomalainen ”tunnussävelmät” olisi kuulostanut tähän väliin äärimmäisen tyhmältä).

Minulla on mennyt vuoden aikana enemmän rahaa junalippuihin kuin vuokraan. Kukaan ei pakottanut minua muuttamaan pororajan pohjoispuolelle, eikä matkustamaan kotiin useammin kuin jouluna ja lomilla. Silti haluan mennä, haluan tuntea tutut tuoksut, nähdä tutut naamat, istua kahville tuttuun kahvilaan ylihinnoitellun kahvimukini kanssa. Ennen kaikkea haluan nähdä ihmisiä, jotka merkitsevät minulle enemmän kuin liikaa. Kaikkia en pysty näkemään, valitettava tosiasia.

Talvi oli luultavasti hirvein ikinä. Kaamosmasennus taitaa olla tieteellinen fakta, sen verran mariaanien hautavajoaman tasalla oli tunnelmat toisinaan. Lähtökohtaisesti en vihaa elämääni, minulla ei ole mitään syytä, olen saanut enemmän kuin tarpeeksi. Pimeyden kestettyä neljättä kuukautta velloin silti maailmanluokan itsesäälissä, vaikka olin juuri saanut pitkät kirjeet ystäviltäni, istuin poikaystäväni sylissä ja opintotuki oli juuri tipahtanut tilille. Olemattomuuksille vollottaminen on turhauttavaa ja kun turhauttaa niin vietävästi, vollottaa enemmän. Itsensä toteuttava kierre.

Mutta nyt on kevät. Lukioikäisenä vihasin tätä vuodenaikaa. Oli aina kuuma ja kylmä samaan aikaan, aurinko, tuo kirottu tulipallo, möllötti omahyväisenä taivaalla häikäistäkseen nimenomaan minun silmiäni. Kengät kastuivat lätäköissä. Koirankakka ilmaisu olemassa olonsa ojanpientareilla. Ikäiseni pojat valtasi kummallinen käytös ja jäätelö oli vielä pahaa edellisen vuoden erää. Nyt ei haittaisi yhtään, vaikka uisin vyötäröä myöten niissä lätäköissä, uudet korot Mustin toissapäiväisessä lihapateessa. Aurinko lupaa kesää, sitä että voi kekkuloida nilkantappokoroissa kuppaisten talvikenkien sijaan. Aurinko lupaa aurinkolaseja, hamekelejä, lokkeja, VR: ilmastoinnin pettämistä, mehujäätä syötynä lähikaupan portailla, lämmintä kesäsadetta ja lokin kakkimaa mökkilaituria.

Hör du mig, hör du mig

Kan du höra mig?

Hör du mig, hör du mig

Allt är här för dig

Hör du mig, hör du mig

allt vi sagt, allt vi gjord blev en sömn för dig

Kent – Sundance Kid

Korvakäytävät itkee ekstaasiverta. Aurinko lupaa tuulessa tuivertavaa kesäkampausta ruotsinlaivan kannella, kun edessäpäin on pelkkää kutkuttavaa seikkailua. Solen skiner och allt är vackert. I will stay until I cry my eyes out off my head.