Tykätty ja seurattu, kuinka siinä kävikin niin?
Keksin eilen, että sivupalkissani on aikamoisen monta nimeä allekkain, palstan asetusten mukaan niitä on 72 ja nimet edustavat palstan seuraajia. Siis 72 seuraajaa, niin missä välissä? Olen jokseenkin hämmentynyt tästä pikkuisesta sukseesta, sillä edustan kasvottomien blogaajien ryhmää. Toisekseen, palstallani on ollut jo jonkin aikaa ”Toimitus tykkää” -leima. Koen senkin hämmentäväksi.
”(…)Siksi olemme koonneet lilyläisten perustamia laadukkaita, säännöllisesti päivittyviä palstoja Toimitus tykkää -otsikon alle. Löydät palstat esimerkiksi Kaikki palstat-listauksesta. ”
Näin väittää Lilyn toimitus toissapäiväisessä postauksessaan (jossa muuten etsitään uusia tykättäviä, jos joku ei ole vielä huomannut). Harvemmin olen kuullut termiä laadukas tekemisteni yhteydessä, vaikka tässä yhteydessä olenkin yksittäinen tekijä toimituksen tykkäämien palstojen joukossa.
Eniten hämmentää tämä tykätyksi tulemisen kunnia sen takia, että palstani edustaa diagnosoimatonta ADHD:tä parhaimmillaan: yhtenäistä aihepiiriä ei ole ja mieliala ja aihe poukkoilevat miten sattuvat. Piti ihan tarkistaa, mistä kaikesta olen kirjoittanut, ihan vain todetakseen, että oho. Näistä on siis tullut muun muassa kirjoitettua:
- Filosofia pakolliseksi peruskouluihin
- Barbie on tuhma tyttö
- Sukupuolijärjestelmän keinotekoisuus
- Christina Hendricks, jee!
- Miksi olen feministi
- Kehuin persuja, kehukko sääkin?
- Kiasman thank you for the music -näyttely
- Pinkeistä kulmakarvoista ja jalokivipolvista
- Kerrossiivouksesta ja mädistä mangoista
- Marketin roskat maksavat marketin asiakkaallekin
- Pohjois-korealasista farkuista
- Suomalaisesta rodusta (tai oikeastaan sen puutteesta)
- Lapsien linssiin viilaamisesta
- Tukholmassa vierailusta
- Autot kulkemaan ranskisöljyllä
- Puola on kehitysmaa
- Itsemurhaaminen
- Yrmyily
- Miksi Axen enkelimainos edustaa huonoa ymmärrystä enkeleistä kulttuurihistoriallisessa kontekstissa
- Kalliiksi tulleet, halvat tissit
- Naisartistien autenttisuusongelmat
- Miesnaismallit
- Vuokko <3
- Guggenheim, mur…
Ja tätä ihmiset lukee, jo on kummaa. Eipä siinä sitten mitään. Kiitän lukevaisia ja olen imarreltu. Lupaan jatkossakin pysyä aiheettomuuden polulla ja rönsyillä vähän joka suuntaan.
Kiitos lukijat, myös he, jotka anonyymeinä huutelevat.
(Nyt ei irtoo lentosuukkoa, ei sitten millään.)