Joskus ei voi kuin nauraa. Tartuin Catherine Millet:n kirjaan, koska olin jostain lukenut, että kyseessä on mielenkiintoinen odysseija naisten sukupuolisen vapautumisen vuosiin. Joo, mielenkiintoinen oli, mutta lähinnä tragikoomisissa mittasuhteissa. Kirja käsittelee panemista, ei mitään muuta kuin panemista ja sitä panemista mahtuu yhteen kirjaan aika paljon.

Ensimmäinen sukupuoli tauti iskee sivulla seitsemän ja ensimmäinen kyllästyminen kirjoittajan kyrpäanalyysiin jossain ensimmäisen kolmenkymmenen sivun aikana. Tämä kirja on kyllä mikä parhain erotiikan tappaja. Pano seuraa toista, 50 hengen ryhmäorgiat ovat arkipäivää ja kirjoittajan vakuuttelu miesten preferoinnista naisten sijaan tylsistyttää. Joo, kiva kun kerroit että tisseissä on sitä tiettyä graafista kauneutta, en sitä muuten olisi huomannut…

Kaiken kaikkiaan en tajua miten vuonna 2001, eli kymmenen vuotta sitten kun teos ilmestyi Ranskassa ensi kerran, sai aikaan suurimman kirjallisen kohun sitten Simone de Beauvoirin. Taitaa Simone painia vähän eri sarjassa kuitenkin kuin panokokemuksistaan ja lapsuuden avioliitomietteistään kirjoittava taidekriitikko Millet.

Suosittelen kirjaa heille, jotka haluavat tietää mitä seksin suorittaminen merkitsee. Muuten kehotan jättämään väliin, sillä kirja jaksaa huvittaa ehkä ensimmäiset 80 sivua, mutta loppua kohti alkaa tuntua tarkoituksettomalta ja itseään toistavalta viagrajyystöltä.

Ps. Taannoisen kirjoitukseni kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Orgioissa ”naisten seksuaalinen valta” on usein aika yhdentekevä käsite.