Pikaiset Turkkuses
Ihan pikaisesta kulttuurilomasta sitten vain kyse oli, näin alkutiedoksi kaikille teille kaksimielisille ihmislapsille.
Kuvassa epärelevantit uusimmat tohvelini ja B Gallerian lattilaatoitus höystettynä taaperoikäänsä elävillä puilla. Kyseinen kulttuurikehto ei oikein lämmittänyt tätä sielua. Johtui ehkä siitä, että olin vetänyt kulttuuriöverit jo edellisiltana Logomolla, jossa yhdellä lipulla pääsi ihmettelemään ”pahamaineisen” Tom of Finland -näyttelyn lisäksi Liisa Ihmemaassa -näyttelyä sekä Ars 11- videoinstallaatiota.
Jos Touko Laaksosesta a.k.a Tom of Finlandista pitää jotain sanoa, niin ai hitto se mies osasi piirtää! Teki mieli heittää omat lyijärit samantien Aurajokeen ja itkeä tirauttaa pari kyyneltä kun oma piirustustaito on Tomin rinnalla sama kuin ajaisi kilpaa alimittaisella kolmipyörällä kun vastapelurilla on Ferrari. Siinä vaiheessa kun viiva on itkettävän ihanaa, minulle on aivan sama, että niillä viivoilla kuvataan kyynervarren kokoisia kikkeleitä. Huomaa kyllä, että kyseessä oli Suomen ulkomailla tunnetuin taiteilija, jonka vaikutukset populäärikulttuuriin ovat edelleen nähtävissä. Kaveri kun sattui tekemään homopiireissä tunnetuksi sen niinkutsutun nahkahomotyylin ihan omien mieltymystensä kautta.
Tämän ihunan nalleliinin funktiota taidenäyttelyssä en ihan sisäistänyt, mutta hei, anna hali! M-mmm…. Nallen alla sijainneessa pienessä lymyluolassa konttailimmekin sitten ystäväiseni kanssa katsomassa delfiinitv:tä. Jotenkin silloin vaan vähän lapsetti. Logomon Sis. Cafe & Deli -kahvila tarjoili superihanaa luomukahvia santsikupilla, ihan makuhermot räjähteli sillein sopivan epäsoveliaasti. Niillä kofeiinitärinöillä jaksoi koluta Pelastusarmeijan kirpputorin laarista itselleen valkoisen mekon.
Illan uudella kissatoverilla oli makeisen nimi ja löydän kissankarvoja edelleen jokapaikasta. Ensimmäinen vakava tapaamiseni sushin kanssa sujui kunnioitettavasti. Jännittävää sapuskaa. Kiitän kokkia teinisydämellä <3
Illan kultturellin saivartelun kruunasi Xavier Dolanin Kangastuksia -elokuva, jossa karkkiväreissä kylpevässä kuvamaailmassa oltiin vähän angstisissa tunnelmissa hullaantuneita enkelinkiharapoikaan ja poltettiin paljon. Tekisi mieli vihata jätkää, joka parikymppisenä on saanut kaksi ohjaamaansa elokuvaa Cannesin kilpasarjaan, puvustanut, tuottanut ja vähän hei ohimennen vielä näytellyt kolmatta pääosaa. Olisi edes ruma, mutta voiko hei tämän näköistä miestä vihata? Anteeksi kuvapöllingistä richmondlam.com.
Tekisi mieli repiä siltä savuke suusta. Ihan vaan turhautumisen takia. Rontti.
Gallerianörtteily oli keskiviikon kovin sana. Mahtipontisesti nimetyn Titanikin tiloissa oli esillä sen sorttista ”postmodernia paskaa” että vähemmästäkin vetäisisi Teuvo Hakkarainen laatikollisen viinaa. Ihan vain päästäkseen yli traumaattisesta kokemuksesta. Mutta kyllä mie tykkäsin niistä valokuvista, joissa seikkaili populäärikultturelleja muoviukkoja turkulaismaisemissa. Not too bad. Sitä paitsi ikkunalaudalla minua odotti esitehamstraajan paratiisi. Voiko jätepaperia tuoda kotiin koskaan liikaa?
Eilen mussutin elämäni ehkä ihanimman vegaanisen mokkapalan Kirjakahvilassa. Kahvi ja seura olivat erinomaisia ja mystillisen julkisia vessoja esittelevän suomenruotsalaisen kulttuurilehden plärääminen tuntui sopivan epärealistiselta ajanvietteeltä laiskaan iltapäivään. Sitten epälaiskuuteni nykäistiin kohti juna-asemaa. Olisin mielelläni jäänyt Turkuun pidemmäksikin aikaa. Moppi ja sanko vaan kutsuvat palaamaan stadilaisten asuinseudulle. Blah!