Replay, replay, replay… (tälle ei ole korrektia suomenkielistä sanaa)

Harvemmin mikään kolahtaa oikeasti kovaa. Olen liian kyyninen hihkuakseni muutaman replay-painalluksen jälkeen innosta. Nyt koitan peitellä innostustani, mutten pysty. Ehkä vika on keväässä tai tässä videossa. Vaikka The Good Naturedin laulaja näyttää Robert Smithin lehtolapselta (ainakin hiusten perusteella), niin tässä nyt vaan on sitä jotain. 

Kattokaa nyt miten söpö!

http://www.youtube.com/watch?v=EdjLlzbkihY

Jos rumpalilla on peuran sarvet selässä, niin pakkohan videolla on jotain taiteellista arvoa olla? Plus, tätä katsoo vaikka olisi kuuro. Kyllä se nyt vaan on niin, että visuaalisen viestinnän opiskelija tykkää kuolta bändejä, jotka myös näyttävät hyvältä.

Shalalala. Suosittelen youtubettamaan myös kappaleen Wolves.

-*-*-*-*-*-

Typografian opettaja tekisi murhan ylläolevasta merkkijanasta, mutta sen verran erilleen piti saada seuraavat suositukset:

Paloma Faith, Graham Coxon and Bill Ryder-Jones – Desire

Vaikka Conversen töpsykät assosioituvat minulla liiaksi yläasteajan ahdinkotunnelmiin, niin kyllä siitä tossutehtaasta on hyötyäkin, biisin verran, ainakin. Täältä kuuntelemaan.

 

Enkä mä oikeasti harrasta musiikkipostauksia. Kyyhötin vain taas hetken Nylonin musiikkiuutisten luona. Ihan vahingossa ja salaa. Kukaan ei huomannut. Olin niin pieni ja karvainen. Nyt kahvia ja siivouksen ihmemaa. Vaikka pakko kyllä sanoa, että minusta on tainnut tulla korvalesbo, kun kuuntelen nykyään niin paljon mieluummin naisääniä.

Kuva cafemaroon.com:sta.