Sieluni on karvainen mato
Bon appetit! Tai hetkonen, näähän oli ne biojätteeseen menevät…
On ilta ja olet vielä nuori. Sinulla on kymmenen varvasta ja hurmaavat silmälasit. Istut tuolilla, joka vietti parhaat vuotensa heinäladossa ansaitsematta kuluneen mustaan pintaansa hippuakaan romantiikkaa. Työpöytäsi pursuaa kyniä ja kirjeitä, joiden kirjoittamista ajattelet koko ajan mitään aikaan saamatta. Lattialla tyynyjä ja märkä pyyhe. Enää ei pyyhettä, sillä nyt se jo syleilee tuolia, vaikka mielestäsi märkä pyyhe + tuolin raahka ei ole se otollisin romanssi. Keittiössä porisee, kolmas kupillinen mansikkashamppanjateetä kiitos.
Et halua, että kukaan muu hoksaa vakiokirpparisi vakiopöytää, jolta säännöllisesti käyt noutamassa lempilukemistosi. Sivelet uuden britti-Ellen kantta (3€) ja mietit, miten himovegaani Natalie Portman voi olla hajuvesimainoksessa. Hajuvesissä käytetään ihmisen pissaa, ei se ole vegaania! Eikö Dior ole mikään turkisvastustajan suosikkiketju. Että fail. Romantiikan tavoittelu alkaa jurppia sinua ja haluaisit siirtyä jo minä -muotoon, mutta aika ei ole kypsä. Tee on, oikein kypsä, odottaa sinua ja suutasi, rohtuneita huuliasi, vihlovia hampaitasi.
Laitat cd:n koneeseen, Prisman alelaarista ongittu Massive Attack. Stereot ovat yhdeksänkymmentäluvun pastellinvärisiltä vuosilta, siltä ajalta kun muurahaisten syöminen ja suihkukaivosta pennien onkiminen olivat kovinkin hyvä idea. Pyykkikone kutsuu, muttet halua vastata. Kirjoitat postausta, jolla on taiteellisen tasokkuuden tavote ilman tasoa. Sinua potuttaa.
Haluat lisää tätä:
Mutta et voi saada, koska olet kotona kahvimukin kanssa. SInua vähän harmittaa. Yläkerrassa melutaan, mur. Voi diskopallo, sanon minä :(
