Urbaania tutkimusmatkailua Helsingin yössä (eli landepelle bailaa)
Pikkulauantai special – Tunnetustihan mitään paikkaa ei kannata haukkua asiasta tietämättömänä. Enkä ole haukkunut. Oli minulla silti taskunpohjalla pari puolivireistä ennakkoasennetta eräitä helsinkiläismenomestoja kohtaan, mutta olen ottanut tavoitteekseni laimentaa asennevammaisuuteni tasoa ja suorittaa urbaanin tutkimusmatkailun alkeiskurssin.
Olen kuitenkin ehkä tämän maan säälittävin bailuprinsessa, siis se, joka jää luultavasti mieluummin kotiin lakkaaman kynsiä kuin lähtee ulos riehumaan, vaikka kuinka olisi kivaa! Käsitykseni baarikivasta on äärettömän tilannesidonnainen, koska olen tunnekokemushuora, imen varsinkin juhlimistilanteista KAIKEN ja koontia analysoidessa meneekin sitten hyvin seuraaviin pirskeisiin asti. Hyväkin baari on minulle paska, jos joku tuntematon heittää kaljat naamaan ja talloo varpaille. Huonokin diskoteekki voi olla hyvä, vaikka ne kuuluisat kaljat tulisivat naamaan (ja mummon vintage mekolle, prkl!), jos seura, alkoprosentti ja fiilistila ovat juuri kohdillaan. Mutta pitemmittä puheitta asiaan.
Erään taannoisen viikonlopun teemamatkailun kohteena olivat hipsterit. Kyllä, laskelmoidun naurettavaa, mutta kerrankos ollaan nuoria ja kokeillaan kaikkea. Tältä reissulta tutustumiskohteiksi valittiin Siltanen ja We Got Beef. Älkää kysykö miksi juuri nämä, sillä vastaan ”viidakkorummun kehoituksesta”.
Tapaus Siltanen: Pitäiskö sanoa, että olin pettynyt ja toisaalta samalla positiivisesti yllättynyt. Siltanen, se oli vähän sellaista haaleaa pöydällä seissyttä kivennäisvettä. Mieleen ei jäänyt muuta kun ne katossa killuvat leikkaussalilamput (kuva yllä) ja Leipää, Bröd kyltti ja se, että sohva, jolla istuimme oli niin kulunut, että tuntui kuin vessanpöntöllä olisi könöttänyt. Eikä siellä ollut kovinkaan kova meno alkuillasta, wannabe-taideopiskelija-oikeesti-insinööri-ihmiset naukkailivat lauantaikaljojaan kesysti ja takuuvarmasti vain omissa porukoissaan. Pikkuseurueemme peppujen puuduttua suuntasimme lihaisemmille vesille.
Tapaus We Got Beef: Tuttavallisemmin Pihvi. Pettymyksekseni paikalla ei ollut yhtään fiksin kanssa tanssivaa viiksiveikkoa, mutta muita otuksia kylläkin. Kaiken kaikkiaan eksymisiltana soitettiin jotain hoppilauluja ja ryhmä suomenruotsalaisia juuri alkoholia käyttämään oppineita kikatti kovaäänisesti keskellä tanssilattiaa. Se oli vähän pelottavaa. Vessassa oli jänskiä suttauksia.
Teemattomana iltana olikin Kallio -teema ja suuntasimme kohteeseen:
Tapaus Kuuden linja: En tiedä oliko vika ajankohdassa, mutta päälimmäisen tunne oli ahdistus, kun pöllähdin paikalle jonka väkijoukko koostui: a) afrikan sulhoista, joille isopeppusexylady is really nice and dance well, b) ylikasvaneista ja alipukeutuneista pissaliisoista, c) wannabe-hipstereistä, d) paikalle eksyineistä setäihmisistä, jotka suunnilleen tunkevat snapsia naamaan, osumatta, e) yhdestä erittäin päällekäyvästä sinipaitaisesta tanssilattia pellestä, joka lääppi varmasti jokaista paikalla ollutta ihmistä, enkä valehtele. Pelottavaa. Yleisfiilis oli aika nolla, kun illan kovin sato oli siinä, että setämies kehui rillejäni. Kiva.
Tapaus Pasifico: Kokeiltu alkuillan aloittelupaikkana. Kyllä niitä viiden euron mansikkamargaritoja upposi mukavasti ja ilmaista pizzalähettirallipelimaattia takoessa nousuhumala kutkutti mukavaisesti. Kokemus olisi ollut ehkä optimaalisempi isommalla porukalla, kahden ihmisen baariratsaus kun ei juuri kahvikupposen äärellä juoruamisesta eroa, paitsi ehkä juttujen tason puolesta…
Oikeastaan parasta Helsingin yössä on aamuyön tunnin pilkun jälkeen. Se, kun ihmiset vaeltavat päättöminä kohti jotain nukkumakoloaan silmät puoliummessa, on mahtavan näköistä. Tämä on juuri oikea aika vuorokaudesta heittää humalan viime rippeillä huonoa läppää tuntemattomille, kiipeillä taideteoksien päällä ottamassa tovereista pellekuvia ja ostaa sikahintaista jäätelöä Pick-a-Delistä. Valitettavasti tämä on myös aikaa, jolloin humalaiset parikymppiset miehet luulevat, että ironinen heitto toisen rumista korviksista = ”hei mies, mentäiskö meille panneen?”. Perseeni ei ole mikään julkinen stressipallo, että menkääs muualle puristeleen.
Tässä kaikki tältä erää. Saatan raportoida myöhemmin siitä, mistä vessasta toverini tällä kertaa veivät koko vessapaperirullan. Lasien pölliminen kun on sen verta passée.