Vaalit ja viimehetken pohdinta siitä, miksi kaikki paitsi talouspolitiikka on turhaa
Olen poliittinen broileri, niin tuore, että olen oikeastaan vielä kanan sisällä oleva muna. Tiedostan tämän itsekin, mutta kas, tämä minulle muistetaan kyllä epäsuorasti kertoa jatkuvasti. Periaatteessahan sitä pitäisi jättää kansan syvät rivit huomioimatta kun muodostaa omaa yhteiskunnallista maailmankuvaansa. En kuitenkaan voi koskaan täysin sulkea itseni ulkopuolelle sitä, mitä puoluevalintani tarkoittaa monille muille.
Itsensä vihervasemmistolaiseksi määritteleminen voi olla ah-niin-mediaseksikästä, mutta suoraan sanottuna, ei kiinnosta seksikkyys tippaakaan, paidatkin haluan mieluummin peittävinä kuin avonaisina. Olen tehnyt valintani miettimällä, mikä on minulle oikeasti tärkeää tässä yhteiskunnassa ja se ei ole ”kova palkka, nopea auto ja 400 neliömetriä omistusasuntoa Etu-Töölössä”. Ei siinä mitään, aivan taatusti huolisin niistä kaikki, mutta omilla materialistisilla mielihaluillani ei pitäisi olla mitään tekemistä politiikan kanssa, ei tällaisessa valtiossa.
Oi pyhä talouskasvu! Jumalallinen pelastus laskeutuu yllemme, jos vain kulutamme tarpeeksi. Ei siihen tarvita kuin Niinistön vakava kulmien kurtistus, niin johan tehtaat taas teettävät töitä kansalaisille ja vienti vetää. Kun suursijoittajat saavat lisää rahaa, siinä nousee kansankin hyvinvointi. Näin meille vakuutetaan. Vielä kun joku selittäisi, miten köyhän opiskelijan hyvinvointi nousee keskituloisten palkansaajien verohelpotuksilla ja rahojen valuessa lähes verottomasti ulkomaalaisille sijoittajille?
Pitää paikkansa, että köyhäkin hyötyy talouskasvusta ja nykyisen kaltainen yhteiskunnallinen järjestelmä vaatii talouskasvua, jotta yhteiskunta toimii. Tasaisesti jakautuva hyötyminen tapahtuu vain jos yhteiskuntarakenne sen mahdollistaa. Yhteiskunnan palveluiden vähentäminen, verotuksen keventäminen ja yhteiskunnallisesti alempien kansanosien yleinen kurjistuminen eivät paranna kenenkään asemaa. Jo se on nähty pariinkin kertaa mitä nuori, yhteiskunnan psykologisten palveluiden ulottumattomissa ollut nuorimies saa aikaan parilla haulilla koululuokassa. Eihän siitä voi suoria johtopäätöksiä vetää suoraan mihinkään poliittiseen linjaukseen, mutta tästäkään huolimatta ketään ei vieläkään tunnu kiinnostavan miten näitä tapauksia estettäisiin. Nuorison pahoinvointi on nuorten oma ongelma, mitäs syrjäytyvät, ovat typeriä, kuluttavat rahansa kaljaan ja käyttäytyvät muutenkin yleismaailmallisen idioottimaisesti. Ja opiskelevat mokomat vielä yliaikaa!
No, kun tämä talous on kerta niin pyhää, miksemme puhu siitä, miten takaamme raaka-aineiden saatavuuden ja talouskasvun myös tulevaisuudessa? Miten niin ylättävän harva talousveturin kuskeista ymmärtää, että jostain ne pököt sinne junan pesään on revittävä ja repimisen mahdollistaminen on aloitettava NYT. Se että Suomessa on yli tuplasti enemmän metsää kuin 100 vuotta sitten, ei tee kenestäkään vielä hullua hurskaampaa kun samaan aikaan päiväntasaajan seutuvilla hakataan globaalin ekosysteemin kannalta elintärkeitä sademetsiä.
Talous, talous, talous… Onko politiikka enää muuta kuin pelkkää taloutta? Tietysti myös puolustusvoimista voi aina keskustella menettämättä poliittista vakavastiotettavuuttaan, mutta miksi hyvinvoinnista puhuminen on niin usein nössöjen puuhaa. Mitä väärää siinä on, että keskusteltaisiin siitä, miten palkansaajat jaksavat pidempään siellä työelämässä tuottamassa sitä niin hirvittävän tärkeää tulosta? Miksi ei keskustella siitä, mitä taideaineiden ja liikunnan vähentäminen on tehnyt peruskoulutason oppimisprosessille? Miksi emme jaksa puhua siitä, miltä tuntuu maata viisi vuotta vaipoissa vuodeosastolla ilman kunnollisisa sosiaalisia kontakteja? Miksi emme puhu siitä, miten Ahmed ja kumppanit saadaan töihin sieltä ”torin laidalta kuleksimasta”?Miksi emme enää puhu siitä, miltä tuntuu ottaa turpaan nakkikioskijonossa vain sen takia, että pitää omaa sukupuoltaan edustavista ihmisistä seksuaalisesti? Miksi emme puhu kunnallispolitiikassa siitä, miten arkinen visuaalinen ympäristömme voisi olla mielyttävämpi? Miksi talous on niin pyhä?
Olen pahoillani siitä, että joudun tähän väliin sanomaan: ”Kakkonen on ykkönen”. Vaalikeskustelut ovat ehkä aiheuttaneet karmaisevat vaikkukertymät jo keskiverron mediaa seuraavan korviin. Näissä vaaleissa on kuitenkin ollut läsnä ennennäkemätön sitoutuneisuus omaan ehdokkaaseen.
Presidenttiehdokkaista Pekka Haavisto on saanut taaksensa ennennäkemättömän määrän tukijoita ollakseen vihreä-sivari-ylioppilas-homo. Presidenttiehdokas, josta erittäin moni (minä mukaan lukien, noloa, tiedän) oli tuiki tietämätön ennen vaaleja. Miksi näin, miksei Sauli, onhan Niinistö hitto vie todella pätevä jätkä! Sale puhuu asioista kuitenkin eri sananpainoilla kuin Haavisto. Kun ulkona odottaa julma maailma ja laman uhkakuvat, ei kulmia kurtistava vakava Pahvi-Sauli välttämättä herätä intohimoja. Kovina aikoina haluamme kääriytyä pehmeisiin arvoihin, sellaisiin joita Pekka Haavisto edustaa. Mies joka puhuu yhdessä tekemisestä, tasa-arvosta, vähemmistöistä ja monista talouspainottomista aiheista kuulostaa yhtäkkiä jotenkin kovin inhimilliseltä. Sitähän me vaalikarjakin olemme, ihmisiä.
Ihmistä on helpompi lähteä tukemaan, kuin vakavasti otettavaa ja pätevää poliitikkoa. Tähän lopputulokseen tuli myös mitä ilmeisemmin ”kuvassa esiintyvä” Ultra Bra, joka palasi keikkailemaan tukikonserttiin. Luulen että kyse oli toivosta, että maailma olisi parempi paikka. Siihen ei taida pelkkä talouskasvu pystyä.
Loppuun Paleface:n Talonomistajaa irrationaalisesti lainatakseni:
”Kaikki menee vituiks parin neropatin takia.”