Huolettoman helppo ja kesäisen kuulas nudemeikki

zuii_nudemakeup_nudelipstick_halopieni_jolie 3.jpg

Jostain syystä elokuu on tuntunut itsestäni aina eniten kesäkuukaudelta ja tänäkin vuonna vietämme lomat tässä kuussa. Viimekertaisissa meikkipostauksissa keskipisteenä ovat olleet kirkkaat kesävärit, mutta tänään halusin toteuttaa kuulaan nudemeikin, joka noudattelee turvallisen arkimeikin kaavaa. 

zuii_nudemakeup_nudelipstick_halopieni_jolie 3 (1).jpg

Aurinko on tuonut kasvoille hieman kaivattua päivetystä, joten olen päätynyt miksaamaan keskenään hyvin peittävää Zuii Olive Light-meikkivoidetta yhteen Mádaran Moon flower-päivävoiteeseen, joka Zuiin voiteeseen verrattuna koostumukseltaan kevyempi sekä sävyltään tummempi. Tuo yhdistelmä on toiminut todella hyvin yhdessä ja myös näiden kuvien meikkipohjassani on käytössä tuo sama miksaus. Oma ihoni on luonnostaan punasävyinen sekä lievästi couperosamainen ja Zuiin Olive Light-sävy taittaa turhaa punaisuutta pois todella luonnollisesti samalla kun Mádaran päivävoide antaa hieman lisälämpöä meikkipohjaan.

Silmänalusille sekä luomille lisäsin kevyesti Couleur Caramelin meikkivoidestickiä sävyssä Beige clair, joka on vaaleaihoisille tarpeeksi huomaamaton, mutta silti peittävä. Erityisesti nyt kesällä meikkivoidestick on todella ihana käyttää, kun ihon pintakuivuudesta ei ole tietoakaan! Talviaikaan suosittelen kuivaihoisia levittämään meikkipohjan alle kosteuttavan päivävoiteen ennen Couleur Caramel-meikkivoidestickin käyttöä, jotta lopputulos olisi mahdollisimman tasainen sekä luonnollinen. 

Meikkipohjan kiinnitykseen käytin Zuii Ivory-kivipuuteria, joka pitää turhan kiillon kasvoilta poissa useita tunteja. Täytyy myös antaa erityismaininta sille tosiseikalle, vaikka puuterin pito on todella hyvä, se ei silti ole kuivattanut omaa ihoani lainkaan.

zuii_nudemakeup_nudelipstick_halopieni_jolie 2 (1).jpg

zuii_nudemakeup_nudelipstick_halopieni_jolie 1.jpg

Silmämeikistä tein nudemeikin mukaisesti hyvin luonnollisen ja tarkoituksella muuhun meikkiin katoavan. Levitin luomille hyvin kevyesti kahta luonnollista Zuiin luomivärisävyä. Ensimmäisenä vuorossa oli kuparinhohtava Brownie, jonka päälle lisäsin aavistuksen täydellisen ruskee Bronze-sävyä. Jos olisin saanut olla päättämässä näiden sävyjen nimistä, vaihtaisin ne ehdottomasti toisin päin! Bronze-sävy käy myös loistavasti kulmakarvoille ja Browniella puolestaan tein kevyen rajauksen alaripsien tyveen.

zuii_poskipuna_huulipuna_aurinkopuuteri004.jpg

Poskipäille käytin suosikkiani Zuiin poskipunasävyä Peach, jonka käyttöön olen nyt kesäaikana jumahtanut ihan täysin, vaikka kaapissa olisi kyllä muitakin vaihtoehtoja odottelemassa käyttäjäänsä. Peach antaa luonnollisen kuulaan sävyn ja toimii siten arjen nudemeikissä olennaisena osana olematta kuitenkaan liian päälletunkeva. Poskipunan pigmentti on todella vahva ja hyvä, joten tapanani on poskipunasivellintä käytettyäni vielä häivyttää lopputulosta Ecotoolsin kabukilla, mutta tämähän on makuasia.

Meikkipohjan päällä on Zuiin Peanut-sävyn matta-aurinkopuuteria, joka sopii nudemeikin varjostuksiin kuin nappi silmään. Valitsemalla mattasävyn varmistat, ettei kasvosi kimmellä vahingossa vääristä kohdista. 

zuii_nudemakeup_nudelipstick_halopieni_jolie 1 (1).jpg

zuii_nudemakeup_nudelipstick_halopieni_jolie 4.jpg

Huulille käytin kahta Zuiin huulipunasävyä. Keskellä huulia on käytetty sävyä Nude, joka on vaaleanbeigen värinen ja huulien reunoille levitin Natural-sävyä, joka on aavistuksen ruskeampi. Pelkkä Nude itsessään teki huulista himpun liian vaaleat, joten tämä näiden kahden nudepunan yhdistelmä toimi omalla kohdallani paremmin ja näytti luonnollisen huolettomalta. Itse asiassa näitä kuvia katseltuani totesin, että Nudesta tuli Naturalin rinnalla esiin mukavaa helmiäishohtoa, joka korosti samalla huulieni omaa muotoa.

zuii_nudemakeup_nudelipstick_halopieni_jolie 2.jpg

Tulevan kesälomareissun käytetyin meikki lienee juurikin tällainen huolettoman helppo ja luonnollinen vaihtoehto. Enää 20 päivää lentoihin, sitten vietelläänkin ikimuistoinen lomaviikko Puolassa Poznanissa, tuossa muiden euroopan maiden jalkoihin jääneessä maassa. 

Kommentit (2)
  1. voimaantuva kirjautumatta
    2.8.2013, 13:10

    Oltiin kesäkuussa Polskissa(Gdansk) ja uuu..olipas ihan rentouttavaa. Halpaa ruokaa..ihania vanhoja rakennuksia. Gelaattoja ja kakkuja 🙂 Yritin kuukeloida ennen lähtöä jotai RAW juttuja en löytänynnä, mutta ruoka oli hyvää ja 20 € pari syöi ravintelissa HYVIN! Suunnitteilla toinen matka piakkoin, kun lennot ja majoiutus kolmelle pvälle 70 €..ihan halpaa 😀

    1. Mekin lennetään Turusta Gdanskiin, kun se oli kaikista edullisinta, menopaluu kahdelta vain 120 € 🙂 Siitä jatketaan sitten junalla Poznaniin mun miehen veljen luokse. Löysin googlailemalla kyllä kivoja vegemestoja Poznanista, katsotaan josko matkaraporteissani komeilisi myös jotain raw-paikkoja — näin ainakin toivon!

      Puolalla on vähän huono maine, vaikka se on oikeasti aivan ihana paikka.  Kävin vuonna 2006 Krakowassa sekä Poznanissa ja jo silloin tuo maa jäi niin positiivisesti mieleen <3

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *