Kilpirauhasesta ja kiitollisuudesta

yellowmoodInstagram_HaloblogiInstagram033.jpg

Herätessäni jo kuinka monena aamuna hervottomaan kiitollisuuteen elämästä, halusin kirjoittaa ajatuksiani aiheesta myös tänne. Haluan tämän postauksen toimivan myös kannustuksena ja mielialankohottajana kaikille teille, jotka käytte läpi kilpirauhasen vajaatoiminnan huonointa vaihetta — olin siinä tunnelissa vuosi sitten ja tiedän sen toivottomuuden ja synkkyyden, jossa olette. 

Joka kerta kun iloitsen omasta parantuneesta voinnistani, tunnen kuitenkin piston sydämessäni. Mietin teitä, jotka olette nyt syksyn aikana lähestyneet minua henkilökohtaisilla meileillä ja FB-viesteillä kilpirauhasen vajaatoimintaan liittyen ja olen todella pahoillani siitä, ettei minulla ole aikaa reagoida teille henkilökohtaisesti. Näinä hetkinä sitä tuntee palavaa halua kloonata itsensä, sillä ymmärrän enemmän kuin hyvin sen miten tärkeää on omata kohtalontoveri, jonka kanssa jakaa ajatuksia. 

Ajattelinkin siis kantaa oman korteni kekoon vastaamalla teille kilpirauhasen vajaatoimintaa koskeviin kysymyksiinne 9.12. alkavalla toivepostausviikolla, jossa yksi postaus on omistettu kokonaan kilpirauhasen vajaatoiminnalle. Kerron postauksessani myös omasta tarinastani ja voitte jättää kysymyksiänne myös tämän postauksen kommenttiosioon! Raapaistaan tänään kuitenkin vähän pintaa.

yellowmoodInstagram_HaloblogiInstagram034.jpg

Oma kilpirauhastilanteeni on tällä hetkellä todella hyvä kuten moni teistä onkin postausteni perusteella päätellyt. Aineenvaihduntani toimii ja olen se sama iloinen tyyppi kuin olin ennen sairastumistani. Matkaa siihen vieläkin parempaan tilanteeseen toki riittää, mutta matkallahan tässä ollaankin 🙂 En jaksa stressata vanhoista pienistä vaatteista, kun olen saanut elämääni takaisin onnellisuuden ja voimani. Väsyn toki tietyissä tilanteissa nopeammin kuin ennen sairastumistani ja harvoin enää illalla jaksan mitään syvällisiä keskusteluja, mutta sitä varten olen opetellut tunnistamaan nuo merkit ja antamaan itselleni armoa.

Blogin kautta moni saa sen kuvan, että elämäni on yhtä tohottamista, mutta ei se ole 🙂 Olen järjestänyt työtahtini mukavaksi ja leppoisaksi, jotta minulla on aikaa myös olemiseen (ja liikkumiseen!). Muistan kun suorastaan uhosin viime vuonna, että vuoden päästä aion olla tolpillani — olin päättänyt parantua, mutta se on ollut tietysti vain yksi osa koko prosessin edistymistä. Kohdalleni sattui mahtava lääkäri, joka uskoi minuun. 

yellowmoodInstagram_HaloblogiInstagram035.jpg

Tämä syksy on ollut stressikoetinkiviä täynnä meneillään olevan remonttimme ja siihen liittyvän riita-asian sekä muiden elämänmuutosten myötä — silti voin paremmin kuin vuosiin! Stressin alla kiihdyn toki tavallista helpommin nollasta sataan, mutta olenpahan sentään sohvalla makaavan turran ihmispötkön sijaan tarpeeksi voimissani tunteakseni jotain. Ja mitenpä tästä perusluonteestaan muutenkaan pääsisi eroon 😉

Sairastuminen ei ole koskaan pelkkä fyysisten asioiden yhteensumma, vaan olen varma että vähintään yhtä suuri vaikutus on ajatuksillamme ja suhtautumisellamme elämään. Sinä tai minä emme ole korvaamattomia kenellekään, emme vaikka olisimme kuinka tärkeinä kiinni töissä tai ihmissuhteissa. Kiire on elämässäni sallittua enää silloin, kun olen nukkunut liian pitkään ja mun on kiirehdittävä tapaamiseen 😉 Happens all the time! 

Ajatukseni oli vain sanoa, että minulla on tuhat syytä olla kiitollinen tästä matkasta. Kiitos kaikille, jotka ovat kulkeneet tätä röpelöistä matkaa kanssani <3

suhteet oma-elama rakkaus terveys
Kommentit (6)
  1. Oih!!

    Et varmaan usko, vaikka kerron, miten paljon sinun kirjoittamasi tekstit kilpparisairaudesta ja lukioittesi kommentit ovat antaneet minulle ”helpotusta” ja voimaa. Löysin tänne eilen ja luin illassa tekstit läpi ja tuli tarve saada itsekkin kirjoittaa harteilla oleva taakka alas;
    Hain apua ensimäistä kertaa lukiossa, 17vuotiaana, kun painoni putosi roimasti kuukausien sisällä vaikka en tosiaan muuttanut elämäntapoja muutakuin nukkumalla monen tunnin päiväunet ja linnoittumalla vilttien alle potemaan ylitsepääsemätöntä väsymystä. ”Ystävät” leimasivat minulle syömishäiriön ja minulle jäi kouraan ne aidot jotka ymmärsivät kun pahoittelin etten enään jaksanut ”hengailla” vaan ainoastaan käydä pakolliset tunnit koulussa. Aamuisin en meinannut päästä ylös sängystä ja kärsin huimauksista joka päivä. Lääkärissä minulla todettiin ”pitkän hoikan tytön huomionkipeyttä ja laiskuutta”. Inhosin itseäni ja saamattomuuttani. Olin varma, niinkuin monet teistä, että vika on korvieni välissä ja purin hammasta. Itsetuntoni oli(ja edelleen on) nollassa. Olen vasta tänä syksynä saanut apua lääkäriltä, jolle hain kun kuukautiseni ovat jääneet viime talvena pois, eli miltei vuosi sitten. Hänelle kerroin oireeni ja kamppailuni viime vuosilta ja sain lähetteen endokrinologille. Verikokeeni arvot viittasivat vajaatoimintaan ja lukiossa minulla on tod.näk. ollut liikatoiminta joka on ”itse parantunut” mutta jättänyt jälkensä, sillä olen todella turvonnut ja painoni noussut parin kuukauden sisällä yhtä nopeasti kuin se aikoinaan tippuikin, ilman elämänmuutoksia (olen aina syönyt terveellisesti). Vaikka minulle tulikin pahamieli luettuani muiden kamppailuista ja oireiluista blogissasi, koin myös helpotusta siitä, etten todellakaan ole ainoa. Minulle sinun tekstit(ja muiden tarinat kommenteissa) ovat olleet todella iso uusi voimavara ja antaneet potkun pyllylle; ei nuoren (juuri pyöreitä 20 täyttänyt) naisen elämä tämmöistä suorittamista kuulu olla! Täällä ruudun takana siis yksi äärimmäisen kiitollinen avoimmudestasi. Onnekseni löysin tänne, minun kamppailuni tervehtymiseen alkaa nyt.

    1. Mulla tuli melkein kyyneleet silmiini lukiessani ajatuksiasi, kiitos että jaoit kokemuksesi täällä! Olen vilpittömän onnellinen, mikäli oma tarinani on voinut antaa sinulle puhtia, siksi olen näistä kilpirauhasasioista täällä suhteellisen avoimesti kirjoittanutkin. 

      Toivon sinun matkaasi paljon taistelutahtoa, uskon että tuolla mainiolla asenteellasi löydät tilanteeseesi keinot ja pääset nauttimaan siitä mitä olet oikeasti. Saat ikäänkuin persoonallisuutesi kärkipisteet takaisin täysipainoisesti, sen vuoksi kannattaa nähdä vaivaa <3

       

  2. Tästä sun blogistasi voi ammentaa inspiraatiota ja voimia omaan elämään hirveästi! Kiitos siitä! Itse en vielä tiedä, vaivaako kilppari vai mikä, mutta vaikeaa on ollut se, etten ole löytänyt lääkäriä, joka ottaisi tosissaan. Millaisen suon jouduit tarpomaan ennen kuin löysit oikean lääkärin? Miten olet saanut sovitettua yhteen sairauden kanssa pärjäämisen, hyvinvoinnin ja työelämän? Kyselen sitä toivepostausta ajatellen.:)

    1. Voi miten ihana kuulla minttuli! Kiitos kysymyksistäsi, otin ne talteen toivepostausta varten 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *