Nyt sitä lehtijuttua
Kerroin teille tässä alkuvuodesta, että minusta on tehty juttu erääseen suureen naistenlehteen. Aihealueen piti alunperin olla yrittäjäksi hyppääminen, mutta pääaiheeksi muotoutui kuitenkin migreenistä eroon pääseminen lehden pyynnöstä. Itse toivon ennen kaikkea sitä, että tarinani jakamisesta olisi apua mahdollisimman monelle migreenipotilaalle. Tarinani voit löytää kokonaisuudessaan uusimmasta Kauneus&Terveys-lehdestä, sivulta 86 alkaen.
Sain jutun oikoluettavaksi pariinkin otteeseen ja itse sisältö vastaa sitä, mitä odotinkin. Ainoa asia, josta en tiennyt, oli jutun otsikko. Minua vähän harmittaa se, että migreenistä puhutaan otsikossa päänsärkynä, koska se ei ole ollenkaan sama asia.
Tavallisessa päänsäryssä voi kuitenkin tehdä arkisia asioita suhteellisen normaalisti, liikkua ja tavallinen kipulääke usein auttaa. Migreenissä taas olet liikuntakyvytön, oksennat ja tuntuu kuin kehossa menisi sähköshokkeja koko ajan. Kerron jutussa miten olen itse pääsyt migreenistä eroon.
Olen kirjoittanut blogiini aiemmin juttua migreeniselviytymisestäni. Alla olevien linkkien takaa löytyy myös listattuna ne keinot, joilla itse pääsin eroon migreenistä:
Kiitos erittäin taitavalle kuvaajalle Kaisa Sirénille ja Katariina Jousmäelle jutun kirjoittamisesta 🙂 Jos teillä herää ajatuksia/kysymyksiä lehtijuttuun tai muuten vain migreeniin liittyen, kirjoittakaa toki kommenttiboksiin. Yritän reagoida niihin mahdollisimman nopeasti.
Nyt nauttimaan treenistä, sain nimittäin juuri tänään uuden ja vaativamman ohjelman kahvakuula-harjoitteluuni. On mieletöntä voida liikkua, sillä pahimpina migreenikausina se oli sula mahdottomuus. Migreenitön elämä on aika ihanaa!
Tuulia T.: Kiitos 🙂
Vierailija07:12: Onpas kiva 🙂
Vierailija14:51: Kiitos paljon mieltä lämmittävästä kommentistasi <3 Olen todella otettu siitä, että joku pitää blogistani!
Ihana Hannamari <3 kiitos blogistasi ja olemassa olostasi - olet uskomattoman vahva ja hieno ihminen 🙂 laitankin nyt sulle I Love Your Blog - haasteen.