Nyt on sohaistu ampiaispesää! 😀

Sanumaria kirjoitti postauksen Miksi meitä huijataan?-postauksen, jonka pointin ymmärrän, inhoan itsekin sellaista pumppipamppifitness-lifestyleä ja sen lieveilmiöitä, mutta silti kirjoituksen syvin olemus tuntui syvällä sopukoissani ja tunsin palavaa tarvetta sanallisen arkkuni avaamiselle. Haluan antaa puheenvuoron meidän puolesta, joiden elämä olisi yhtä pimeää tunnelia, jos eläisimme vain tavallisen ruokaympyräruoan ehdoilla.

Olen ollut pitkään niin ystävä-, kuin blogipiireissäkin se kummajainen, jonka tontilla nähdään nimenomaan psylliumjauhepölly-kakkuja ja muuta vastaavaa. Itselleni ”huijausruoka” on sitä aivan tavallista ruokaa, jota syömällä jaksan painaa töitä, liikkua, nauraa. En ole silti natsi, syön kylässä mitä tarjotaan, mutta se onnistuu vain siten, että arkena on ruokavalion runko muutoin hanskassa. Olen se aivan tavallinen tyyppi, joka silloin tällöin väsyy, joka ei jaksaisi lähteä kauppaan töiden jälkeen ja joka ei satunnaisesti saa öisin unta. Ja joka syö huijausruokaa päivästä toiseen.

Ostaisinko tahallani kalliimpaa ruokaa, jos voisin hyvin pannaripastalasagne-elämää viettäen? En. 

Haluaisinko päästä helpommalla, mikäli se olisi terveyteni kannalta mahdollista? Kyllä.

Olen valitettavasti kuitenkin herkkä gluteenille sekä liudalle muita ruoka-aineita. Meikätytön huijausruoka koostuu kotiarjessa mm. mantelijauhopannareista, gluteenittomista herkkukakuista, gluteenittomasta pastasta, sillä kyllä minäkin haluan palaseni siitä normaalista, johon olen lapsuudessa tottunut — mutta tavalla, joka sopii mun elimistölle. 

Nautin ruoanlaitosta ja koska en välitä kaupan prosessoiduista gluteenittomista valmisteista, saatan pyöräyttää vaikka kesäkurpitsapastaa. Tai ostaa riisinuudelia ja kutsua sitä pastaksi. Käsitteet eivät ole kenenkään omistuksessa ja ajat sekä sitä myötä myös ruokavaliot muuttuvat. 20 vuoden päästä nuorten aikuisten normaalia herkkua saattavat juurikin olla raakakakut, banaanipannarit ja kesäkurpitsapasta 😉 

Olen vähentänyt ruokavaliokirjoitusten kirjoittamista tällä tontilla varmasti 80 %, ensinnäkin siksi, että tietyt asiat ovat jo niin arkipäivää itselle ja toisaalta tuntuu että olen sanonut kaiken mitä minulla on ollut sanottavana. Olen ollut pari vuotta sitten juuri se maailman ärsyttävin ja sitten näissä chia-siemenissä on fosforia, rauta, omegoja ja ne tekevät hyvää kehollesi jeeee-tyyppi, joka on nykyään mielestäni hyvin vastenmielinen tapa lähestyä ruokaa. Mutta se kuuluu siihen alkuinnostukseen ja muuhun jeejee uutta-asiaan.

Pointtini on, että ensinnäkään pannarilasagnepasta-elämä ei ole ainoa oikea tie eikä nuo termit kuulu pelkästään vehnäruoalle. Ruokaa se on muukin ruoka ja yleensä vielä moninkertaisesti enemmän.

Luovuus keittiössä on yksi luovuuden kauneimmista muodoista, annetaan siis kaikkien ruoanlaittajien kukkia ja syödä vaikka sitä kesäkurpitsapastaa — pääasiana tietysti makumaailman harmonia ja nautinto, ei ravintoaineet <3

Ps. Syön sentään lihani lihana, heh 😉

Ps2. Ne herneet sinne suuhun, ei nenään!