DIY-kosmetiikka, osa 2/6: kutrit kuntoon kesän jäljiltä

avokadohiusnaamio_diykosmetiikka 2.jpg

Kesän lämpöaalto on epäilemättä antanut ihollemme paljon positiivisia sivuvaikutuksia muun muassa sievän päivetyksen sekä hyväkuntoisen ihon muodossa. Saattaa kuitenkin olla, että niiden samojen helteiden aikana itse kunkin huolettoman kesälapsen hiukset ovat jääneet hieman suojaamatta tuolta taivaan keltaiselta pallolta. Mikäli olet saanut hiuksiltasi hieman kuivia signaaleja viime aikoina, kehoitan sinua tarttumaan alla esittelemääni kutrien tehohoitoon, joka tekee hiuksista kirjaimellisesti kuin sadevedellä pestyt.

avokadohiusnaamio_diykosmetiikka 3.jpg

Naamion taioista vastaa vain kaksi raaka-ainetta: kananmuna ja avokado. Nämä kaksi saattavat vaikuttaa äkkiseltään hieman oudolta parivaljakolta, mutta olen jo vuosia luottanut näiden kahden nimeen, kun haluan saada hiuksiini lisää eloa sekä kiiltoa. Vaikutus on nähtävillä vielä useana päivänä naamion käytön jälkeen. 

Kutrien kaunistaja (yhdelle)

1 kypsä avokado

1 raaka kananmuna

Poista avokadosta kuori ja kivi. Laita sitten avokadon liha ja raa´an kananmunan sisältö blenderiin pyörittääksesi nämä raaka-aineet sileäksi naamioksi. Levitä pestyihin, kosteisiin hiuksiin ja anna vaikuttaa 30-60 minuuttia. Pese pois viileällä vedellä ja tee vielä kevyt shampoopesu hiuksillesi. Mikäli sinulla on mahdollisuus saunan lämpöön, suosittelen, lämpö tehostaa naamion vaikutusta.

avokadohiusnaamio_diykosmetiikka 1.jpg

Tämä kiiltokutrien hiusnaamio on ihana monestakin syystä. Ensinnäkin päänahka saa kosteutusta hyvien rasvojen ja muiden ravinteiden muodossa, joita avokadossa ja kananmunassa on luonnostaan hurjia määriä. Toisekseen hiuksista tulee naamiokäsittelyn jälkeen todella pehmeät ja kiiltävät. Omalla kohdallani lopputulos on muistuttanut sadevedellä pestyjä, helposti käsiteltäviä kutreja — eihän niitä voi kuin rakastaa!

Kauneus Hiukset Meikki Vastuullisuus

DIY-kosmetiikan teemaviikko, osa 1/6: syysihoa hellivä kahvikuorinta

kahvikuorinta_diypeeling_halopieni 5.jpg

Onpas kepeää jatkaa eilisen jälkeen jälleen puhtaalta pöydältä, paremmalla mielellä. Eilinen oli mielelle kuin kuvaannollinen kuorinta, jonka jälkeen voi jälleen olla vastaanottavainen uusille asioille. Tänään jatkamme kuorinnan teemaa, mutta ihan fyysisessä muodossa. Kotikosmetiikka on ollut mielessäni pitkään ja nyt on tullut aika kannustaa teitäkin tarttumaan niihin tavallisiin kuiva-ainekaappien tuotteisiin, joita meiltä jokaiselta löytyy aika suurella todennäköisyydellä aina.

kahvikuorinta_diypeeling_halopieni 6.jpg

Kosmetiikkakirjoitukseni luonnonkosmetiikan kuorintavoiteista ovat laskettavissa alle kahdella kädellä koko tämän neljän vuoden blogiurallani. Suurin syy tähän on se, että mielestäni kaikista paras vartalon-, ja kasvojenkuorintajuttu on niinkin yksinkertainen asia kuin kahvinpurut. Nuo tummanruskeat hippuset sekä kuorivat vanhan ihosolukon tehokkaasti pois että kosteuttavat ihoa tehden pinnasta heleän ja pehmeän. Tapani on herättänyt kummastusta entisissä tyttökämppiksissäni, mutta tiedän ainakin yhden oppineen tämän asian suhteen tavoilleni. 

kahvikuorinta_diypeeling_halopieni 3.jpg

Yllätin toissapäivänä itseni keksimästä uuden kaverin kahvinpurujen rinnalle. Mietin keksintöni jälkeen vain sitä, miten ihmeessä en ollut keksinyt tätä raaka-ainetta aiemmin kaikkien näiden kosmetiikantäyteisten elinvuosieni aikana. Mutta nyt näiden kahden raaka-aineen ihme on aika saattaa käsikynkkää täältä evakkokodin kylppäristä kaikkien ihmisten tietoisuuteen:

kahvikuorinta_diypeeling_halopieni 7.jpg

Ihoa hellivä kaffihunajakuorinta

0,75 dl kahvinpuruja

0,75 dl juoksevaa hunajaa

Sekoita kahvinpurut sekä hunaja keskenään. Mikäli sinulla löytyy kaapistasi vain kiteistä hunajaa, sekoita hunajamäärän sekaan ensin hivenen kiehuvaa vettä notkistaaksesi se juoksevammaksi. Hunajaseos on valmis, kun siihen on helppo sekoittaa myös kahvinpurut sekaan. Säilytä viileässä.

Mikäli ihosi on herkkä, käytä kahvikuorintaa hellällä kädellä, älä paina liikaa. Voit antaa kuorinnan myös vaikuttaa ihollasi haluamasi ajan, hunajan ansiosta seos kyllä pysyy kasvoilla!

kahvikuorinta_diypeeling_halopieni 1.jpg

Stressin runtelema (taas pintakuiva) ihoni kiitti tämän kuorinnan jälkeen ruhtinaallisesti. Oman lusikkansa kasvojeni näppysoppaan on tunkenut myös eläinperäinen kilpirauhaslääkitys, joka on alkanut vilkastuttaa elimistöni toimintoja myös tällä rintamalla, mutta otan tämän sivuseikan ilomielin vastaan — toimiihan kehoni jo muutoin mainiosti. Ja niin, pintakuivan ja näppyongelmaisen ihoni ansiosta minulla on jälleen hyvä syy linnoittautua pimeinä iltoina kotispan salaisiin maailmoihin. 

kahvikuorinta_diypeeling_halopieni 4.jpg

kahvikuorinta_diypeeling_halopieni 2.jpg

Blogini puolella ei ole liiemmin teemaviikkoja vietelty, joten ajattelin korjata asian ja paljastaa teille tällä viikolla kaikki DIY-kosmetiikkavinkkini, joita aika ajoittain käytän. Jos sinulla asustelee Matti kukkarossa tai kaipaat muutoin muovipurnukoiden sijaan autenttisempia kosmetiikkahuoltovinkkejä, suosittelen seuraamaan tämän teemaviikon loppuun asti.

Kauneus Iho Meikki Vastuullisuus