Piristävä pinnallisuus

melvita_berryshowergel_jolie_luonnonkosmetiikka0083.jpg

Arkiviikot ovat vähän turhankin yllättäviä, varsinkin kun menossa on remontti ja tsiljoonan pienemmän asian hoitaminen, jotka muodostavatkin yhdessä aikamoisen vyyhdin selvitettäväksi. Omakohtainen ihmiskokeeni on näyttänyt hyvin toteen sen, että toisinaan pinnallisuudella on paikkansa, koska sillä saa oikaistua arkitaivallusta sellaiselle urille, joissa ajatellaan että kyl tästäkin selvitään eikä hokemaan että mää en ennää kestä. Jälkimmäinen lausahdus on ollut viime päivinä vähän turhan ahkerassa käytössä, mutta tässä kohtaa apuun on otettu pinnalliset kosmetiikka-aseet, jotka saavat aikaan ainakin hetkellisen nollauksen ja tunteen ihmisyydestä.

melvita_berryshowergel_jolie_luonnonkosmetiikka0084.jpg

Kosmetiikan voimaa ei sovi vähätellä, sillä väitän toimivan kosmetiikan parantavan elämänlaatua, jos ei nyt muuten niin ainakin ilon kautta. Niin se vain on, että ne arjen pienet ekstrajutut (joista joku ylijärkevä voisi käyttää tähän myös termiä turhanpäiväiset) muodostavat sen kivan kokonaiskuvan. Siinä missä kaikilla ei ole väliä sillä miltä koti näyttää, minkälaiseen vihkoon kirjoittaa tai minkälaista suihkusaippuaa käyttää, itselleni on. Jälkimmäisen tärkeyden tajusin jälleen viime viikolla, kun pääsin kokeilemaan Melvitan marjasuihkugeeliä.

melvita_berryshowergel_jolie_luonnonkosmetiikka0085.jpg

Kaikkihan tietävät miten suihkugeeli käyttäytyy ja miltä se iholla tuntuu, joten ei keskitytä nyt yhtään siihen. Sen sijaan olen viime päivät miettinyt miten kuvailla teille tämän kirkkaanpunaisen paketin sisällön tuoksua kuulostamatta viiniasiantuntijalta, sillä siltä tulen kuulostamaan kirjoittaessani teille seuraavan adjektiivien litanian:

Vadelmainen, pirskahteleva, marjainen, raikas, makea.

Ennen kaikkea tuoksumaailma on kirkas ja puhtaan marjainen, sellainen ettei tarvinnut Lapin tytön kuin kerran haistaa ja se oli kirkkaanpunaista arkikosmetiikkarakkautta se. Enpä olisi hevin uskonut yhden suihkugeelin muodostuvan hemmottelutuotteeksi, sillä yleensä sen tittelin ovat ansainneet ne tuotteet, joiden vaikutus näkyy iholla heti.

melvita.jpg

Vartalon ihon kirkastamisesta vastaa nykyään kokeilemani Melvita Yellow Fruits-kuorintasuihkugeeli, jonka tilasin itselleni pääasiassa tuotteessa esiintyvän yellow-sanan takia… Keltainen toimii itselleni aina ja jos siihen on vielä yhdistetty hedelmät sekä kosmetiikka, niin voihan pojat!

Keltainen kuorintageeli on marjaista siskoaan sekä hivenen kermaisempi koostumukseltaan että pyöreämpi tuoksultaan. Kuorintageeli liukuu iholla hyvin ja pienen pienet hasselpähkinäjauheesta peräisin olevat kuorintarakeet huolehtivat hellävaraisesta lopputuloksesta, jonka ansiosta tuotetta voi käyttää vaikka joka päivä. Ajattelin silti lisätä kuorintageelin sekaan kerran viikossa suolaa tai kahvinpuruja suorittaakseni syväluotaavamman vartalonkuorinnan.

melvita_kuorintavoide_jolie_luonnonkosmetiikka0086.jpg

melvita_kuorintavoide_jolie_luonnonkosmetiikka0087.jpg

Näissä kahdessa paketissa on yllin kyllin syksyn kirpeyttä ja pirteyttä, mutta samalla myös kesäkuukausista muistuttavaa raikkautta sekä kuulautta. Aika toimiva yhdistelmä.

kauneus iho testit vastuullisuus
Kommentit (4)
  1. Hemmottelen suihkuhetkiä Lovean Monoi-suihkugeelillä. Ihanan lempeä tuoksu ja mitä ihanin paksun pehmeä vaahto. Mutta näitä Melvitan tuotteitakin varmasti voisi kokeilla.

    1. Paksu vaahto kuulostaa hyvältä 🙂 Melvitan tuotteissa sellaista ei ole, mutta tuoksut ovat mielettömän ihania ja persoonallisia.

  2. Melvitan tuotteet ovat niin ihania, että näitäkin on pakko päästä testaamaan! 🙂

    1. Merkillä on kyllä melkoisia laatutuotteita 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *