Viilee maustekakku

raaka_maustekakku_paholaisenkakku057.jpg

Otsikko pisti melkein hihityttämään, sillä maustekakusta harvoin tulee mieleen viileys. Periaatteessa olen aina inhonnut kaikkia kuivakakkuja, mutta yksi oli vielä muutamia vuosia sitten ylitse muiden: paholaisen kakku. Tuo mehevä tapaus on varmasti ainoita kuivakakkuja, joita olen aikuisiälläni valmistanut. Paholaisen kakku on vain siitä vinkeä tuttava, että se tuntui tekevän itse syöjistään väsyneitä paholaisia, kiitos turhan tuhdin sokeripiikin. 

Alkuperäistä paholaisen kakkua ei ole näkynyt aikoihin täällä meillä päin, kun ei ole tehnyt sen kummemmin mieli. Yhtenä iltana iski kuitenkin aivan mahdoton maustekakun himo, joka suorastaan pakotti tarttumaan blenderinkannuun, kaivamaan tyhjien kaappien uumenista sitä mitä sattui löytymään ja antaa mennä puhtaalla fiilispohjalla. Tällä kertaa totesin, että kyllä tyhjästä oli hyvä nyhvästä.

raaka_maustekakku_paholaisenkakku060.jpg

Minulle maustekakun sielu — A ja O — löytyy intensiivisestä mausta sekä mehevyydestä. En liiemmin innostu suuhun murentuvien jauhokuivakakkujen suutuntumasta, ei siinä ole mitään nautintoa.

Siispä aivan ensimmäisenä päädyin hakemaan tähän hurmaavaan raakaversiooni sitä kaivattua intensiivistä makua taateleista ja aidoista, kokonaisista mausteista. Mehevyys-kortin hoisivat kotiin mehukkaat luomuporkkanat sekä parapähkinät. Parapähkinöiden persoonallinen aromi passaa maustekakun sisällöksi kuin nenä päähän. Jos sinulla ei ole parapähkinöitä, voisin kuvitella myös pekaanin sekä saksanpähkinän hoitavan homman kotiin.

raaka_maustekakku_paholaisenkakku061.jpg

Jos sinulla ei ole pahemman laatuinen herkkuhoppu, suosittelen liottamaan pähkinöitä ensin parisen tuntia ennen käyttöä. Maustekakun taikina on aika tuhtia, joten selviät tämän tapauksen kesytystyöstä helpoiten käyttämällä tampperia. 

Viilee maustekakku, 6-8 palaa

2 dl parapähkinöitä

3 dl taateleita

2 porkkanaa

25 kardemumman siementä

1,5 tl kanelia

1 tl vaniljajauhetta

1 rkl psylliumin siemeniä

ripaus suolaa

Pese ja pilko porkkanat. Lisää sitten kaikki ainekset kerralla blenderiin ja tamppaa taikinaa, kunnes se on täysin sileää. Ota esiin noin 15 x 15 cm astia, jonka vuoraat kelmulla ja taputtele taikina tasaiseksi levyksi sen päälle. Laita pakastimeen noin puoleksi tunniksi, leikkaa paloiksi ja laita takaisin pakkaseen. Anna tekeytyä seuraavaan päivään ja nautiskele pala kerrallaan, kylmänä.

raaka_maustekakku_paholaisenkakku060_0.jpg

Vaatimattoman on näköinen, vaan ei makuinen. Tätä on pakko tehdä lisää jemmaan, taidankin lähteä heti hommiin.

hyvinvointi mieli liikunta ruoka-ja-juoma
Kommentit (1)
  1. Eivät kyllä ole vaatimattoman näköisiä vaan tosi nättejä:)

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *