.. kävi meillä kylässä. Hammaskeijuhan vie pudonneet hampaat, mutta tämä vasta toi. Hahhah, ketä yritän huijata?! Se sentään on totta, että hampaita taas tuli. Kaksi tuli läpi pari päivää sitten ja kaksi on vielä selvittämässä tietään ikenien läpi. Tuskaista, ah niin tuskaista. Minulle yritetään syöttää Panadolia, mutta tunnistan kyllä maun, enkä pidä siitä, joten ilmassa on pakkosyöttämisen meininkiä. Se on lähes aiheuttanut pienimuotoisia konflikteja minun ja vanhempien välille. 🙁

Päivisin äiti keksii tekemistä ja en aina muistakaan kärsimyksiäni. Parina lämpimänä päivänä sain ylleni uimapuvun (joka ei muuten suojannut hyttysenpistoilta) ja pääsin polskimaan ikiomassa pikku altaassani, joka löydettiin Prismasta halavalla ja jonka äiti puhalsi täyteen keuhkot tulessa. Se on hauska, mut parasta on, että se on takapihalla nurmikolla ja kurkottelen laidan yli repiin kasveja ja ruohoo ja sitten luonnollisesti maistan, nopeasti ja salaa, koska äitillä on käsittämätön kiire tyhjentää kourani. Haloo, se on vaan ruohoo, enkä puhu nyt ”ruohosta”, joka saisi poliisit oven taa.

Toinen lähes jokapäiväinen aktiviteetti on naapureihin tutustuminen taloyhtiön hiekkalaatikolla. Selvisi muun muassa se, että muutaman asunnon päässä asuu liki päivälleen minun ikäinen poika. Se osaa vähän enemmän juttuja kuin minä ja ilmeisesti siitä syystä sai esimerkiksi möyriä hiekkalaatikossa, toisin kuin minä. Olen hieman katkera. Hiekka näyttää aika herkulliselta. Joo joo, ei se terveellistä pitemmän päälle ole, mutta eikös sinullekin ole opetettu, että kaikkea pitää maistaa!

Vielä yksi suunnatonta vapautta tuova asia on se ryömimistaito, jota käytän jo hyvin aktiivisesti jopa huoneesta toiseen kulkemiseksi. Maailmani on laajentunut kertaheitolla. Monesti suuntaan vain lähimmälle pistorasialle ja opettelen repimään johtoja pois siitä. Tai roikkumaan verhoista tai semmoista. Jatkuvasti on tutka päällä tukevien, tai ainakin sopivan korkuisten huonekalujen havaitsemiseksi, sillä tavoitteeni on nousta seisomaan mahdollisimman pian. Polvilleni osaan nousta, mutta polvilumpioiden alapuolella on kuin epämääräinen läjä hallitsematonta spaghettia. Vaikka ulkonäöllisesti sääreni näyttävät pikemminkin kesäkurpitsoilta kuin spaghetilta, jos ymmärrät. No olen motivoitunut harjoittelija ja työstän ongelmaa yötä päivää. Yrityksen ja erehdyksen kautta voittoon!

Niin, hampaista! Niitä on nyt 6 ja ne ovat hyvin ahkerassa käytössä, usko pois. Harrastan virallista sormiruokailua maissinaksuilla, kurkulla ja tomaatilla yms. Varsinkin kurkun (vihanneksen, vaikka ihmistenkin kurkut on testattu) kaluaminen tuntuu tosi hyvältä kutiavissa ikenissä. Haukkaan palan ja pureskelen ja maiskutellen sen tilanteen vaatimalla vakavuudella. Äitistä ja isistä se on valtavan söpöä. Voisinpa sanoa samaa niiden maiskuttelusta.. Tietysti kokeilen hampaitani sitten pitkälti kaikkeen tielle osuvaan. Varpaat on hauskoja, niissä on aina tietynlainen eksoottinen makuvivahde, joka vetää puoleensa.

Huono puoli hampaissa on tosiaan se kipu kun ne kasvaa. Huono puoli kivussa on se, että se valvottaa. Huono puoli valvomisessa on se, että sitten äitikin valvoo ja on pahalla tuulella. Näin meidän kesken on se vähän enemmänkin kuin vaan äksy, hyvä meinaan jos muistaa planeetan oikein ja ei törmäile seiniin.

Yksi ilta, kun istuskelin lavuaarissa iltapesulla, äiti alkoi harjata hampaitani ja ihmetteli miten se oli niin hankalaa. Tajusipa sitten käyttävänsä omaa harjaansa. Juu ei se olekaan kuin kolme kertaa isompi..

Pari aamua siitä eteenpäin me oltiin yhdessä aamupalalla lusikoimassa puuroa ja juomassa – minä vettä ja äiti kahvia. Valvomisen seurauksena äitin multitasking taidot vähän hyytyi, koska se juotti minulle huomaamattaan kahviansa! Olin tietysti tosi tohkeissani, koska viimeiset neljä kuukautta olen omistautunut kahvikuppien metsästykseen ja nyt sellainen tuli suoraan huulilleni! Oh yeah! Äiti muuten aloitti itse kahvinjuonnin vasta 2-vuotiaana, kun kävi vaivihkaa täyttämässä nokkamukinsa aikuisten tapaan termarista. 😉

Vielä yksi nurja puoli hampaista ja sitten lopetan. Minulle tulee aina pikkuinen nuha muutamaksi päivää. Nytkin olen aika tukkoinen. On se inhottavaa, mutta keksin, että jos vedän ilmaa sisäänpäin nenällä ja suulla, saan aikaiseksi hauskan snorrkh -äänen. Vähän kuin tukkoinen possu. = Sikainfluenssa??!! Auts.

Eipä tässä nyt sen ihmeempiä. Vielä. Seuraavien viikkojen aikana sen sijaan tapahtunee yhtä sun toista, I’ve been told. Pysykäähän siis vähänniinku onlinessa!