Fashionisti

Ei eläimet rakastu tai mene naimisiin. Paitsi lemmikkikoirat Amerikassa. Tämä toteamuksena naisihmiselle, jonka kanssa katselemme yöt pitkät ikkunasta pihalle ja seurailemme kahden rusakon, tai kauniimmin sanoen citypupun kuhertelua parkkipaikalla. Toinen on ruskea ja toinen valkoinen. Minun mielestä ne leikkivät, mutta ikuinen romantikko äiti sanoi, että ne on varmaan rakastuneet toisiinsa ja meinaa perustaa perheen. Asia loppuunkäsitelty. Eläimet -> vaistot, ihmiset -> tunteet.

Mutta aasinsiltana naimisiinmenosta kerron, että minäkin osallistuin eilen ensimmäiseen juhlaani. Joka oli sinänsä jännittävää, että tapasin paljon paljon ihmisiä, jouduin käyttämään pitsisukkahousuja ja ensimmäistä kertaa kenkiäkin ja varsinkin muodikasta suussasulavan väristä pussihametta. Se olisi ollut oikein mukava, jos siinä olisi ollut esimerkiksi vetoketju tai nepparit tai napit, mutta se oli sellainen aikuistyylinen, eli hankalasti pujotettava ja tyköistuva. Kunniamaininta minulle ja äitille ja mekolle, ettei kukaan meistä mennyt rikki pukemis-/riisumisoperaatiossa. Alla on kuva kengistäni. Aikas coolit, yeah?

kuva(3).JPG

Toinen asia tilaisuudesta oli sijainti. Jouduimme ajaan Karjalasta Savoon ja vaikka matka oli kuulemma lyhyt suhteutettuna yleensä äitin ja isin kulkemiin matkoihin, vain 1,5 h, oli se semmoisen 1,25 h pidempi kuin mihin olen tottunut ja mikä on kohtuullinen odotus. Mennessä nukuin päiväunia puoleen väliin, mutta loppumatkalla luettiin äitin kanssa lehmäkirjaani ja sain kilometritietoja viiden minuutin välein. Ihan kuin olisin tehnyt jotain tiedolla ”enää 30 kilometriä!”

Tulomatkalla en nukkunut. Nukuin kyllä suunnilleen siihen saakka kun piti lähteä, eikä äiti sitten muistanut käydä lastenhoitohuoneen kautta ja autossa tajusi, että joutuisin pitämään 3h tauon syömisessä. Kipurajani on 2h. Äiti poikkesi Citymarketissa ja sillä välillä kerroin isille sopivalla desibelimäärällä, etten matkusta enää metriäkään, ellen saa maitoa. Isi ajoi sitten vähän sivumpaan ja äiti syötti siinä parkkipaikalla autossa.

Onneksi äiti istui takapenkillä kanssani, koska etupenkillä siitä ei olisi ollut mitään seuraa. Se lueskeli ja pelleili ja maanitteli ja kaikkea, mutta ymmärrättehän toki, että kuumistuneena, hikisenä, väsyneenä ja niin lähellä ja niin kaukana ruoastani en voinut pysyä ihan viilipyttynä. Äiti koitti hymyilläkin välillä, jos se olisi tarttunut. No eihän se muuta kuin itketä kahta kauheemmin, jos sulla on paha olo ja toinen tulee siihen irvailemaan.

Me huomattiin, että paras keino oli kuitenkin se pelleily, niin kauan kuin äiti ei koskenut minuun. Se oppi neljä uutta tapaa päristellä suutansa ja suunnitteli opetella beatboxaamaan. Se olisi kieltämättä viihdyttävää. No, loppu hyvin, kaikki hyvin. Päästiin kotiin, vaatteet veks ja vähän kellistelyä ja kallistelua lattialla ja sitten väsyttikin jo tarpeeksi paljon nukkumista silmälläpitäen.

Nyt kun hienoista vaatteista ja muodista on puhe (kuten suunnilleen kaikissa muissa Lilyn blogeissa ja sitten minulla ei ole mitään siihen liittyvää, kun fashionistin [en tiedä suomalaista sanaa, joten tein sellaisen] sijasta oppiäitini on ennemminkin antifashionisti), niin näytänpä vielä, mitä sain ystäviltä ja tänään kyläreissulla käytin.

kuva 3.JPG

Kyhyllä. Ehdat farkut! Ja pinkki vyö. Ja Disneyn paitakin on ulkomaantuliaisia. Vähänks olen style. ;)

Vaatemerkeistä muuten, lemppareitani ovat ylipäätään monet suomalaiset merkit, mutta vaatteet vaihtelevat hirveästi. Joku raajani on aina pitempi/lyhyempi kuin standardivaatteessa. Name it -merkillä on tosi suloisia, MUTTA ne on tarkoitettu vauvoille, jotka on jo syntyessään mallivartalon omaavia. Me perinteisiä linjoja vaalivat olemme aivan liian punkeroita niihin. Valitan. :(

Voin palata tähän vaatejuttuun toistekin, mutta nyt pitää mennä. Au revoir!

Muoti Oma elämä Trendit