Vihdoinkin..

..täällä taas.

Nöyrin anteeksipyyntö, etten ole kauheasti raportoinut tapahtumista tänne. Välillä olen aloittanut ja sitten äiti on oikolukenut tekstin ja se näyttää suunnilleen tältä: zzzzzzzzz zzz zzzz zzzzz zzzz.

Tässä välissä olen ehtinyt täyttää jo puoli vuotta. Hurja mitä vauhtia aika kuluu! Ja miten minä kasvan. Olen kuulemma pikku punkero. Jotkut potkupuvut näyttää ylläni legginseiltä ja osa vaatteista jää kokonaan käyttämättä. Ja kuulin erään keskustelun, jossa povattiin, etten tällä elopainolla lähde kovin aikaisin kävelemään. Se on huono puoli.

Viime aikoina en kuitenkaan ole syönyt erityisen paljon. Se liittyy siihen samaan kuin valitettava kahden viikon pätkäunijakso; me äitin kans herättiin maksimissaan tunnin välein ympäri vuorokauden. Kumpikin oltiin tosi väsyneitä ja kiukkuisia ja melkein epätoivoisia. Kuusikuukautispäivänä syy sitten selvisi, kun alaleuastani puski läpi ensimmäinen hammas. Se kipu oli ihan uskomatonta! Minun teki mieli purra ja kalvaa kaikkea ja sitten sattui vielä enemmän. Äiti melkein kieltäytyi imettämästä kun siihenkin sattui melkoisesti. Sain Panadolia ja se vähän auttoi, sekä myös semmoinen kuminen purulelu, jota äiti ja isi jäähdytti kylmän veden alla. Uni oli tietenkin se paras lääke.

Pari päivää myöhemmin hammas sai kaverin. Tai se ei oo päässyt vielä kunnolla ikenestä läpi, itseasiassa koko juttu käy raivostuttavan hitaasti ja eilinen ja tää päivä varsinkin on ollu yhtä tuskaa. Tuttipullo ja kylmä vesi siellä on haluttua tavaraa. Äiti varoitti, että edessä on vielä tuskien taival, sillä purukalusto tulee kattamaan lopulta koko suun ja sitten ne vielä vaihtuu toisiin hampaisiin muutaman vuoden päästä. Se kuulemma on elämää. No, otetaan päivä kerrallaan.

Enpä nyt äkkiseltään muista paljonko olen kertonut ruokavaliostani? Tätä nykyä se on iltaisin, öisin ja aamuisin maitoa ja päivisin kolme ateriaa kiinteetä ja välipaloiksi maitohörpsyt. Kiinteet ruoat perustuu bataattimuhennokseen, joka on lempparini. Siihen äiti on lisäillyt hiljakseen muitakin. Porkkanaa, kukkakaalia, perunaa, kesäkurpitsaa ja semmoista. Jauheliha on viimeisin lisäys. Se on ihan järkyttävän pahaa! Äitikin sanoi, että keitetty ja tehosekoittimessa jauhettu täysin rasvaton ja mausteeton liha maistuu aika kumiselta.

Yksi päivän aterioista koostuu pelkästään hedelmistä. Ja se on yleensä kaupantädin tekemää kun äitillä ei oo resursseja tehdä ihan kaikkee itse. Rehellisesti sanoen ne purkkiruoat on vähän parempia kuin äitin tekemät. Toivottavasti se nyt ei pahastu. Mutku äiti ei oo mikään pro, eikä se saa millään aikaiseksi niin sileetä ja hyvänmakuista ruokaa. :(

Tosiaan nyt kun ne viheliäät hampaat pilaa niin tehokkaasti elämääni, ruokakin on varsin vaikeaa ja epämiellyttävää. Semmoinen kumilusikka on paljon parempi kuin muoviset, joten sillä onnistuu edes pikkuisen paremmin. Ne ruokailuhetket kestää silti ihan suhteettoman kauan kaikkien mielestä, koska en ole hirveän paneutunut ja motivoitunut siihen syömiseen. Syöttötuolista on aikas hyvät maisemat, varsinkin pöydän alle, jossa on kolme orgaanista vegetaristiksi kääntynyttä pölynimuria. Ihmeen hyvin meidän kaikkien pinna silti on säilynyt.

Viime viikkoina me ollaan oltu liikkeellä melkoisen paljon. Ei missään kauempana, mutta minäkin olen päässyt kaupoille ja ystäviä tapaamaan ja lenkkeilemään ja niin edelleen. Tykkään ihmisistä, varsinkin lapsista tosi paljon. Olen aina valmis kunnon juttutuokioon ja hypistelemään muiden vaatteita ja koruja. Kehuvat minua uskomattoman sosiaaliseksi lapseksi. Eikös kaikki ole?

Valitettavasti äiti ja isi on keksinyt, että minun pitäisi alkaa tavallaan vierottumaan äitistä ja jopa iltatoimia hoidella tiettyyn pisteeseen isin kanssa. Äiti käy välillä omia menoja ilman minua ja jättää isin ja lusikan ja ruokaa minun kanssa kotiin. Ensin äitillä oli kuulemma vähän huono omatunto, mutta sekin tietää, että meidän symbioosi ei voi jatkua ikuisesti ja minusta on hyvää vauhtia kasvamassa iso, itsenäistyvä ihminen. Isi on onneksi ihan samaa mieltä ja mielellään hoitelee minua. Omaa suhtautumistani en ole saanut muutettua niin varauksettomasti, mutta olkoon, ehkä äiti ansaitsee sen, että hieman höllään napanuoraa.

Eilen ne meni kuitenkin liian pitkälle. Äitillä ja isillä oli joku meno kaupungilla, mihin ne ei voineet ottaa minua mukaan. Joten puoli kuuden aikaan minut vietiin tädille. Ensin oli tosi hauskaa, meillä on yleensä aina tädin kanssa. Täti kuvasi minua ja eläimiä oli kiva seurata (se koiravauva on mennyt muuten uuteen kotiin jo.) Ennen kuutta tajusin kuitenkin, ettei äitiä ja isiä näkynyt missään. Se huomio oli kuin nyrkki naamaan ja minua itketti ihan hirveesti. Mummokin tuli, mutta minua itketti silti. Ruoka ei maittanut ja hammas kiusasi. Minä kävin jo läpi kaikki skenaariot miksi minut on hylätty ja näenkö vanhempiani enää ikinä. Kuka antaisi maitoa?

Äiti ja isi tulivat onneksi lopulta, vaikka pääsivät hakemaan minut vasta kahdeksan aikaan, joka on käytännössä jo nukkumaanmenoaikani. Jälleennäkeminen oli kovin tunteikas, mutta alaleukani vapisi koko kotimatkan. Kotona join ainakin 20 litraa maitoa, niin paljon, että ihan hölskyin. Nukahtaminenkin oli vähän takkuista kun heräilin monta kertaa tarkistamaan, että olen oikeesti äitin ja isin kanssa kotona. Yökin oli täynnä kauhuja, heräsin pari kertaa ihan hysteerisenä.

Äiti ja isi pohtii, alkoiko minulla nyt vierastamisvaihe. No enpä siitä tiedä, ehkä enemmän eroahdistusta, mutta on se hyvä kuulla, että niillä ei lähiaikoina ole suunnitelmissa jättää minua yksin minnekään hoitoon.