Hei kaikki!!

Olen 2010 -luvun lapsi, joten käytännössä olen syntynyt kännykkä kädessä. Siksi en pidä kovin suurena outoutena, jos nyt kypsässä neljän kuukauden iässä alan pitää jo omaa blogia.

Äitini on jättänyt sormenjälkensä ja vähän enemmänkin Internetin syövereihin ja huutaa apua äitiyden ensiaskeliin caps lock päällä. Silti se kuvittelee ”ymmärtävänsä” minua ja olevansa oikein pätevä ihminen. Tehdäänpä heti kättelyssä se asia selväksi. Ei ole.

Niistä lukuisista lauluista, tarinoista ja tv:n sisällöstä, jota korviini on kantautunut, olen huomannut erään asian (vaikken muka vielä tajua mitään. Lol). Maailman monimutkaisin asia on rakkaus ja ihmissuhteet, erityisesti isin ja äidin välinen. Ja paljon melua pidetään vaikkapa isän ja pojan väleistä, mutta kyllä on tekemistä äidillä ja tyttärelläkin.

Rakkaushan on maailman yksinkertaisin juttu. Minä rakastan äitiä. Äiti tuoksuu maidolle, näyttää maitolaitokselta ja maistuu maidolle. Ei probleemaa. Äiti ajattelee sen vähän toisin. Joku tätönen sanoi vähän aikaa sitten, että minä haisen ihanasti vauvalle. Äiti täräytti siihen, ettei se haista muuta kuin likaisen kakkavaipan. No olikos se nyt kivasti sanottu! Katsoessani äitiä, ajattelen ruokaa. Mutta hiljalleen kyseenalaistan äidin suhtautumisen ja tunteet minua kohtaan. Toivon hartaasti, ettei se aattelis ainakaan ruokaa katsoessaan minuun.

Niin siitä tulee todellakin huomenna neljä kuukautta, kun pulpahdin rytinällä viiden tähden kylpylästäni pellolle. Meillä on ihan eri mielipide tuosta hetkestä. Äitin mielipidehän ei teitä voi kiinnostaa, mutta itse olen edelleen syvästi järkyttynyt. Tällä suurella, kirkkaalla ja kylmällä puolella äidin vatsanahkaa on vain kolme hyvää puolta. 1. Maito. 2. Tekniikka, erityisesti tv, vaikken muka saisi katsoa sitä. 3. Isi ei yritä enää tökkiä minua.

En ole aivan varma termeistä, tiedän kyllä äidin (siis ruuan), isin, mummon, tädin, sen mustan, pahanhajuisen monsterin, joka aina yrittää lipoa minua suurella märällä kielellä.. Ootas.. Koira! Joo. Itsestäni en ole aivan varma. Olen varmaan Muru, tai täsmällisemmin Muuruu-mikä-hätänä. Tai Sweetie, Dorogaja, Rakas, Ibe tai Ibatsu. Siinä eniten kuullut. Se virallinen nimi on Suuri Mysteeri.

Myös kieli on hieman mietinnän alla. Koen jatkuvaa informaatiotulvaa kolmella eri kielellä ja äitistä on aika jännittävää, millä kielellä alan puhumaan ja tuleeko siitä samanlaista sekametelisoppaa kuin äitillä ja isillä. Äiti sanoo minua välillä leikillään Baabeliinaksi, mutta tärkeintä toki on, että saan asiani perille. En ymmärrä, mitä vikaa nykyisessä puhekielessäni on. Siinä on hyvin laaja ja selkeä sanavarasto ja kaikki tarpeelliset termit. Äiti kuvittelee olevansa tosi fiksu, muttei edelleenkään ymmärrä käytännössä äännähdystäkään. Lopulta pitää turvautua vanhaan kunnon itkuun, jotta palvelu alkaisi pelaamaan. Onneksi tekstinkäsittelyni sujuu hieman paremmin. Suuri kunnia Google kääntäjälle ja autocorrect -toiminnolle.

Yritän päivittää tätä melko ahkerasti. Sinänsähän elämässäni ei (kiitos äidin) juurikaan ole jännittävää sisältöä, päivät sujuvat vaipanvaihdoissa, kotitöitä tehdessä rintarepusta käsin ja pulautellessa ylijäämiä kosteutta kaipaaviin paikkoihin, kuten sohvalle tai iPadille. Mutta äidin ja isin epätoivoisista yrityksistä päästä pääni sisään ja ns kasvattaa minua – oh boys, siitä riittää juttua.

Joten tervetuloa kuulolle, ystävät hyvät!