Makuelämys

Olen pahoillani, että tällä rintamalla on ollut hieman hiljaista. Äitin masu tuli muutama päivä sitten tosi kipeeksi ja se on muutenkin voinut vähän huonosti ja kykeneväisyysrepertuaariin on kuulunut vain minun hoito ja huushollin kaaoksen nimellinen hallinta. Siispä se ei ole jaksanut autella blogin kanssa. Nyt on jo vähän helpompi.

Maanantaina se kumminkin teki pakkaseen soseita, perunaa, porkkanaa ja bataattia. Se laittoi niitä jääpalamuotteihin ja siirsi sitten jäätyneet paakut pusseihin. Sillei se sai valmiita annoksia, joita voi sitten yksi kerrallaan sulattaa. 🙂 Kuulostaa kätevältä.

Täytän 5 kuukautta muutaman päivän päästä ja äitin mielestä olen jo hirmuisen iso tyttö. Silloin saan ehkä hiljalleen alkaa tekemään tuttavuutta oikeitten ruokien kanssa.

Soseutusastian pohjalta äiti kaapi minua varten pari lusikallista porkkanasosetta, että voisin maistaa. Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa, kerron mielipiteeni kuvin. (Kaikkea se äitikin filmaa!)

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

image.jpg

Onnistuin päristämään kaiken pihalle. Ei äiti muuta suunnitellutkaan onneksi kuin antaa makuelämyksen. Maton reunakin maistuu paremmalta!

Puolivuotiaana minun kuulemma pitäisi alkaa laajentamaan ruokavaliotani. Siihen saakka aion pysy maitolinjalla, kiitos! :)

P.s. Tuo lusikka oli hyvä rumpupalikka, kun sain sen omaan käteeni. ;)

Suhteet Ruoka ja juoma Oma elämä