Neuvolakuulumisia
Tiedätkö termin tuttu ja turvallinen? Jotkut puhuvat, että on tuttu ja turvallinen neuvolantäti. En nyt sanoisi. Minulla on ollut uusi neuvolantäti joka ikinen kerta. Osalla on parempi käsiala ja osalla huonompi, mutta kaikki ne ovat jotain positiivista kirjoittaneet minusta. Äitille ne on ollu ihan kivoja kaikki, koska minä kasvan hyvin ja elän vakaata (lue: tylsää) elämää. Neuvolantädit ei ole myöstään turvallisia. Minulle on kehittymässä jo hyvää vauhtia traumoja, kun ne haluavat aina hiplailla ja venytellä ja kallistella ja katsella ja mittailla ja kaikkea. Olen muuten keksinyt pikku jäynän, en suorista jalkojani mitatessa. Ja tädit yrittää väkisin vääntää jalkaa suoraksi ja sitten minä alan kääntymään ympäri ja potkin toisella jalalla vauhtia. Joten mitat parilta viime kerralta on vähän arvailuitten varassa.
Pahinta neuvolassa on piikkipäivät. Tänään sain kumpaankin reiteen rokotteen ja itkin hirmuisesti, jottei äiti ja neuvolantäti olisi erehtyneet luulemaan, että pidän siitä. Äiti sentään ei tällä kertaa itkenyt. Oli se reipas tyttö. Nainen. Mikä lie. Illalla toisen jalan rokotusjälki on vähän punottanut ja turvottanut, mutta ei ne sillei arista. Vähän on epämiellyttävä olo ja äitin ja isin sylissä on parasta olla. Itse asiassa menin nukkumaankin ennen kahdeksaa (ja nyt paljastuu, että näppäimistöä sormeilee sihteerini), kun äiti hymisi, että uni paras lääke on. Ja Panadolin purskuttaisinkin pihalle, ei edes yritetty.
Äiti ja neuvolantäti puhuivat kiinteiden aloittamisesta ja miettivät, että voisi alkaa joka päivä koittaan syöttää vähän jotain, vaikkei se menisikään mahaan asti. Ne aatteli, että voisi ovelasti hyödyntää haluni työntää kaiken suuhun. Hmm. I’d like to see ’em try.. (Tuo oli leffasta sitaatti. Asiayhteys vähän eri..) Minun siis pitäisi vajaan kuukauden päästä jo oikeasti syödä, niin maistelut olisi kuin pehmeä lasku. Tuumasta toimeen, me keitettiin bataattia ja tehtiin siitä sosetta ja sitten äiti pisti sen pakkaseen, mutta jätti vähän maistiaisia. Isi tuli just kotiin kun olin ”syömässä”. Se halusi auttaa ja tarjosi lusikkaa. Mutta en minä isin tai äidin apua huolinut. Ne piti sitä lusikkaakin ihan oudosti. Minä halusin itse ja näytin, kuinka kuuluu syödä. Suu avataan ja sitten se lusikka heilautetaan sisältö edellä suuta päin. Vähän sitä tietty menee ympäristöön, mutta rapatessa roiskuu. Ja koirakin saa maistella bataattia.
Arviolta puoli teelusikallista sitä sitten pääsi mahaan saakka. Äiti söi vähän enemmän, kun se halusi näyttää mallia miten syödään ja vakuuttaa, että saan samaa ruokaa kuin äitikin. Hyvä yritys.
No mutta sellaisia tänään. Jatketaan harjoituksia ja nautitaan kevätsäästä ja kurakeleistä.
