18. päivä

Ensin ajattelin, ettei tästä päivästä oikeastaan kannata kirjoittaa mitään. Ostin nimittäin viiniä 170 eurolla, että ei kovin halpa elokuu. 

 

Mutta. Tarkemmin ajateltuna päivään sisältyy muutama kiinnostava huomio. 

 

1) Viinit olivat suunniteltu ostos. (Häälahjasamppanja + tulevan viikonlopun vegaaniviini-tastingin viinit.) Kun nyt kerran olin Alkossa, teki mieli ostaa myös erityisesti alkoholittomia oluita, joista on tullut minulle melkein pikku intohimo. Mutta en ostanut!

 

2) Olisi tehnyt mieli ottaa taksi, kun aloimme olla melkein myöhässä häistä. Mutta emme ottaneet! Menimme bussilla (ja ehdimme vieläpä ennen hääparia kirkkoon).

 

Suurimmalle osalle ihmisistä lienee tuttua ajautua ”kaikki tai ei mitään -tuntemuksiin”. Sitä päättää käydä joka päivä salilla, ja sitten yksi päivä jää väliin, ja sitten siinä jotenkin käykin niin, ettei menekään enää ollenkaan salille vaan leffaan ja pizzalle joka päivä. Sitä päättää olla avaamatta sipsipussia, sitten hetken kärvisteltyään ottaa ihan vaan muutaman, ja sitten oho, sipsit ovatkin loppu. 

 

Jos rikkoo ehdottoman päätöksen, on ihan sama ottaako yhden vai kaikki. ”Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan”, Irwinin sanoin.

 

Tämähän on tietysti aivan hämärä logiikka, eli ei loogista alkuunkaan. Mutta koska kaikki ihmiset tuntuvat – tavalla tai toisella – pystyvän samaistumaan ilmiöön, jotain syvästi ihmiselle ominaista tässä kokemuksessa on. 

 

Siksi olin suoraan sanottuna vähän ylpeä itsestäni; että vaikka olin jo ostanut hulluna viiniä ja siten toiminut epähalpaelokuumaisesti, onnistuin silti olemaan ostamatta heräteoluita ja taksimatkoja. 

 

Päivän oivallus: On hyvin vaikea tehdä rahaa koskevia oivalluksia oltuaan megaihanissa häissä, pyörällä päästään rakkaudesta ja kauneudesta ja valssista ja siitä, kuinka kahden ihmisen liitto joskus voi tuntua Maailman Oikeimmalta Asialta.