23. päivä

Sanotaan, että kiireessä tulee helposti syötyä huonosti. Ei ole aikaa miettiä ruokailuja etukäteen tai välittää ruoan laadusta. 

 

Sama vaikuttaa pätevän myös rahankäyttöön. Kun on kiire, ei esimerkiksi ehdi miettiä eväitä ja säästeliäisyys alkaa yleisestikin tuntua vähemmän tärkeältä kuin tiukasta aikataulusta selviäminen.

 

Tunnustettakoon siis, että Wolttasin tänään lounasta. (Suositus muuten tälle; ihan vaan randomilla tilasin ennen tuntemattomasta Zuhat-nimisestä mestasta Evil one -pizzan (vöner, paholaisen hillo, rucola, herkkusieni, vegaanijuusto) ja hyvää oli. 10€ + kuljetus 5,9€) 

 

Järjestin myös pikku illalliset (ihanalla, kahden ystävän kanssa kehitetyllä ja tavaksi vakiintuneella Tasty Thursday -konseptilla). 

 

Hauska anekdootti tähän liittyen on, että olin päättänyt valmistaa illalliseksi Minimalist Bakerin (fantastinen ruokablogi!) linssipataa  ja smashed potatoes jo kuukausia sitten, kauan ennen kuin edes harmain aavistus halvasta elokuusta oli syntynyt. Ja sattumoisin meillä sattui valmiiksi olemaan suurin osa tarvittavista aineksista. Ostin lisäksi vain perunoita (3,35€) ja portobellosieniä (2,86€). Jälkiruoaksi tein omenapaistosta jäätelön kanssa. Sitä varten oli kaikkea jo valmiiksi kotona. Samoin puolukkadrinkkiin ja saksanpähkinäleipään. 

 

Päivän oivallus: Ruoka trendaa selvästi halvan elokuun aiheena. Siihen lienee välttämättömintä kuluttaa usein.

 

5435C7A4-AE10-4A6A-9AB9-2668861DF232.jpeg

 

Kuvassa päivän lounasmaisema. 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *