9. päivä

Elämäni likaisten salaisuuksien paljastusten sarja jatkuu.

Eilen kirjoitin laskunoloudesta, tänään seuraa – tietysti – paljastuksia muumimukeista.

Onhan sentään Muumin päivä.

 

Huomasin nerokkaan erikoismuumimukimainoskampanjan (suomenkieliset yhdyssanat <3!) pari päivää sitten. Mukeja oli tulossa myyntiin rajoitettu erä, ja niitä myytäisiin ainoastaan torstaina 9.8. Kaiken lisäksi ne olivat oikein kauniita. 

 

Mietin tilaisinko meille mukin verkkokaupasta, mutta päätin että en tilaa koska a) mukikaappimme on jo entuudestaan täynnä kaikenlaisia kauniita mukeja ja b) halpa elokuu.

 

Eilen makoilimme puolison kanssa sängyssä illallisen jälkeen ja puoliso selasi Instagram-feediä. Näin puolella silmällä erikoismuumin vilahtavan näytöllä ja sanoin, että nyt meidän pitää äkkiä mennä kärkkymään verkkokauppaan. Puoleen yöhön, jolloin myynti alkaisi, oli enää muutama minuutti aikaa! 

 

Se oli vitsi. En yhtään halunnut ostaa uutta muumimukia.

 

Tänään aamulla kävin Altaalla uimassa, kuten aika usein aamuisin teen. (Vuosiranneke -> ei vaikuttanut päiväkulutukseen.) Uinnin jälkeen olin aikeissa napata kaupunkifillarin Havis Amandan luota. Mutta sitten tulikin mieleen että hmm, nythän voisi käydä nappaamassa erikoismuumin siitä sadan metrin päästä Arabian liikkeestä. Kävelin ovelle, jonka ulkopuolella kaksi miestä ilmoitti, että kaikki muumit oli jo napattu. Amos Rexin Iittala-kaupasta voisi kuulema yrittää kymmeneltä. Jatkoin matkaa toimistoa kohti. 

 

Isältä tuli matkan varrella viesti: ”Huomenta! Ehditkö aamuteelle?” Ei oltu vähään aikaan nähty ja ajattelin, että reilun parin tunnin päästä olisi muutenkin oiva aamuteehetki. Isä sanoi olevansa perillä klo 10.10 ja sovimme tapaavamme – missäs muualla kuin Amos Rexin edessä. 

 

Olin paikalla 9.57 ja liityin Forumia kohti longertavan jonon jatkeeksi. Kyllä ei pitäisi järkevän, säästökuurilla olevan aikuisen naisen seisoa erikoismuumijonossa keskellä torstaiaamupäivää. Kauppa kävi jo kuumana, ja viiden minuutin seisoskelun jälkeen jono hajaantui mukien loppumisen merkiksi. 

 

Jäin odottamaan isää. Minulla oli päässäni kuulokkeet, ja YLEn uutisissa kerrottiin erikoismuumiryntäyksestä. Olin joutunut osaksi Suurta Muumimaniaa! Ja vieläpä ihan pakottamatta. 

 

Vieressäni seisoi vihreäpaitainen nainen kännykällään vimmatusti kirjoittaen. Arvelin hänen hetkeä aiemmin hajaantuneen samasta erikoismuumiluusereiden jonosta kuin minäkin. Luokseni käveli parrakas mies (hän saattoi hyvinkin olla kesälomaileva joulutonttu; tuuhean parran ja kaljua reunustavan kiharan tukan harmaa ja tarkkaavaisten silmien lemmikinsini olivat juuri oikeaa sävyä), jonka olin pari minuuttia sitten nähnyt myyvän aiemmin ostamansa mukin kaupan ulkopuolella vaaleatukkaiselle naiselle, jolle ei myöskään kaupassa ollut riittänyt omaa muumia. 

 

”On tämä kyllä ihan kaunis”, mies sanoi ja kaivoi sievästä pakkauslaatikosta uutuuttaan hohtavan erikoismukin. Ihastelimme mukia ja juttelimme mukihypestä ja Tallinnan-matkasta, jolle mies oli illalla lähdössä. (Hytti risteilylle Tallinkilla 10 euroa.) 

 

Paikalle viuhotti kukkamekkonainen, joka sanoi topakasti jo kaukaa: ”Nyt et kyllä myy sitä minun mukia.” Heillä oli selvästi diili tehtynä. Kukkamekkonainen oli nostanut sata euroa ja ojensi miehelle kaksi viidenkympin seteliä. ”Mun mies kyllä tappaa mut, kun se kuulee, mitä maksoin tästä. Mutta en kerro sille, sanon että ehdin.” 

 

Myös vihreäpaitainen nainen liittyi keskusteluun. Hän oli ollut aikeissa ostaa mukin tyttärelleen ja pettynyt, kun Amos Rexin Iittala-kauppa oli ilmeisesti avattu jo vähän yhdeksän jälkeen, vaikka sieltä oltiin hänen eilen soittaessaan vakuuteltu, että kymmeneltä avataan, ja nainen oli kaiken lisäksi tulossa jonkinlaisesta leikkauksesta. 

 

Sitten näin isän kävelevän oranssissa paidassa kohti, ja toivotin hyvät päivänjatkot. Menimme Lasipalatsiin ”teelle” (isä otti kahvin ja pullan, minä mehun ja sämpylän). Lasipalatsilla sattui olemaan ystävä työvuorossa. Hänen ollessaan vuorossa on aina kuin kävelisi suoraan lyhytelokuvaan, jossa hänen ihana aurinkoisuutensa tarttuu myös muihin ja kaikilla on kevyt mieli ja taustalla soi iloinen ranskalaishaitarimusiikki. 

 

En siis saanut erityismuumimukia, mutta sain ihanan päivän täynnä pikku kertomuksia. 

 

Päivän oivallus: Joskus force majeure (esim. erityismuumihamsterien joukkoinvaasio) estää heräteostokset, ja hyvä niin.  

 

 

IMG_2737.jpg

 

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *