En oikeastaan aikonut kirjoittaa tästä.

Ehkä vähän häpesin.

Saimme laskun. 

Paperisia laskuja tulee enää ani harvoin. Silloin kun tulee, minulla on tapana avata lasku vasta, kun ehdin samalta istumalta maksaa sen. Usein otan avaamattoman kuoren työlaukkuun ja avaan ja maksan laskun bussissa tai kahvilassa, ja kirjoitan laskuun lopuksi isolla OK, jotta tiedän maksaneeni sen, kun se seuraavan kerran osuu hyppysiini, koska se kuitenkin unohtuu laukun pohjalle ajelehtimaan.

Minulla ei ole tapana lukea, mitä laskussa sanotaan. Luen tietysti viitenumeron ja laskun summan, mutta enpä juuri muuta.

Tämän kyseisen laskun meille oli (kuukausittaiseen tapaansa) lähettänyt siivousyritys, jolta ostamme kotisiivouspalvelua.

Puoliso avasi laskun ja huomasi, että veloitettava tuntimäärä oli väärin.

Minulle tuli aika hölmö olo – nolotti.

Ehkä vähän häpesin.

En olisi ikimaailmassa itse huomannut yrityksen erhettä, koska en olisi lukenut laskun tekstiä. Summa oli muistamani mukaan satojen tarkkuudella oikein (“ensimmäinen numero vastaa mielikuvaa; hyvä se on”), enkä näin ollen olisi myöskään reagoinut virheeseen laskun loppusumman perusteella.

Sosiaalisissa tilanteissa minua helposti ärsyttää, jos jokainen läsnäolija ei kanna sosiaalista vastuutaan olemalla yhteistyövalmis ja ystävällinen.

Raha-asioissa tunnun itse jääneen kehitystason (tai kaksi) jälkeen – suhtaudun rahaan helposti välttelevällä “whatever”-asenteella.

Päivän oivallus: Pyrin elämässäni vastuullisuuteen, viisauteen ja kunnioitukseen. Rahan suhteen olen kuitenkin huolimaton, perehtymätön ja usein kerrassaan välinpitämätön. En ole aikaisemmin tajunnut tähän asetelmaan liittyvää ristiriitaa ja toivon, että tilanne on parhaillaan muuttumassa. Tämä oivallus tuntuu minulle tosi tärkeältä.