Hulluustohtorilla, osa 1

Perjantai oli jännittävä päivä. Olin aiemmin lähettänyt sähköpostia työpaikkani lähettyvillä sijaitsevaan psykoterapiakeskukseen, kertonut tiivistetysti tilanteestani ja maininnut, että minulla on kiusanani ”sekamuotoinen ahdistuneisuushäiriö” , joka ei ole seurausta mistään tietystä traumaattisesta tapahtumasta – lähetteen tehnyt psykiatri neuvoi mainitsemaan asiasta erikseen. Paikan esimies (päällikkö, johtaja?) lähetti vastausviestinä muutaman hulluustohtorin nimen ja tein valintani nettisivuilta löytyvien kasvokuvien perusteella; kuka näyttäisi eniten siltä, että voisin kuvitella keskustelevani hänen kanssaan mielessäni majailevista möröistä?

Perjantaina marssin, kieltämättä melko sekavin fiiliksin, ensimmäiseen tapaamiseen. Olin paikalla juuri sen verran liian aikaisin, että ehdin ihan hitusen hermoilla ja ellei odotustilan vastakkaisella seinustalla olisi istunut äänekkäästi kahvia ryystävä, tuiman näköinen täti, olisin varmasti purskahtanut itkuun jo aulassa. Tohtorin, noin nelikymppisen hoikan ja tummatukkaisen naisen, huone oli melko pieni iin muotoinen tila. Lattia oli vaaleaa laminaattia, seinällä oli yksinkertainen kukkamaalaus ja valaistus oli himmeä. Tunnelma oli hieman olohuonemainen ja muistutti minua kovasti jostain, mistä en kuitenkaan aivan saanut otetta.

Tohtori kertoi ensin itsestään ja koulutuksestaan, siitä, miten hän oli tähän yritykseen päätynyt ja millaisia metodeja hänellä on tapanaan käyttää. Sitten hän antoi sen mahdottomalta tuntuvan tehtävän: ”Kerro sä nyt vähän itsestäsi”. Niin, mitähän sanottavaa minulla itsestäni olisi? Asun yksin seuranani vaihteleva määrä kissoja, työskentelen esimiestehtävissä asiakaspalvelualalla ja olen ihan hemmetin sekaisin. Keskustelimme minusta ja tilanteestani tarkemmin ja keskustelun edetessä meille molemmille selvisi, ettei hänen erikoisosaamisensa ollut aivan sitä, mitä minä nyt tarvitsen.

Hänen osaamistansa oli juuri merkittävien menneisyyden traumojen kaivelu. Myöhemmin pohdin, ettei välttämättä olisi haitaksi hieman kaivella esiin syitä esimerkiksi luvalla sanoen kieroutuneeseen suhtautumiseeni ruokaa ja syömistä kohtaan. Se on kuitenkin vain yksi pätkä ongelmasykerössä, jonka olen ympärilleni kasannut. Tohtori ehdotti etsimään kollegan, jonka erikoisosaamiseen kuuluu kognitiivinen käyttäytymisterapia. Tutustuin saman putiikin tohtoreihin heti kotiin päästyäni ja löysin naistohtorin, jonka osaamiseen lukeutuivat myös syömishäiriöt. Vaikutti ihan sopivalta cocktaililta minun tarpeisiini, joten varasin ajan, jota tosin saan odotella huhtikuun alkuun asti.

”Älä murehdi”, sanoi M, kun marisin tilanteesta lauantain iltavuorossa, ”kyllä sen sitten huomaa, kun kolahtaa, kunhan jaksat etsiä sen oikean”. Mies on aikanaan ollut kanta-asiakas jos jonkin sortin terapioissa ja todennäköisesti tietää, mistä puhuu, niin ärsyttävää kuin se onkin myöntää. Ennen kuin laahustin ulos takahuoneesta, josta on hyvää vauhtia muodostumassa yksityinen hulluuslääkärin vastaanotto, M vielä herttaisesti totesi ”Ja hei, muista nyt tuon kaiken keskellä, että se on se ahdistuneisuushäiriö, joka on sekava, etkä sä”.

 

-Hanna-

Kommentit (1)
  1. Haastoin sinut blogissani 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *