Hyviä hetkiä ja huomisenpelkoa.

11781617_10153486723113535_4897197983870260307_n (640x640).jpg

Olen ollut kaksi päivää vapaalla. Kaksi ihanaa päivää poissa työpaikalta. Tämä kesä on ollut töissä rankempi kuin kukaan osasi odottaa ja se on varmasti vaatinut veronsa jokaisen kohdalla. Itse olen huomannut vaikutukset kropassani ja välillä tosissani pelännyt sen antavan periksi. Sinnikkäästi olen pitänyt kiinni, en järkevästä, mutta edes joten kuten säännöllisestä ruokarytmistäni, vältellyt parhaani mukaan päiväunia ja yrittänyt sen sijaan nukkua järkevästi yöllä. Työn lisäksi elämääni ei ole juuri muuta mahtunut, mutta se on uhraus, johon olen jo tottunut.

Nämä kaksi vapaapäivää olivat siis enemmän kuin tervetulleita. Eilen saavutin suuren virstanpylvään uskaltautumalla vihdoin kampaajalle. Pelkäsin pirusti ja kiitin mielessäni Sirpaa – se on lähikampaajani nimi – aina, kun hän kytki päälle jonkin hurisevan laitteen tai avasi vesihanan. Sirpan liike sijaitsee 1940-luvulla rakennetun asuintalon päädyssä katutasossa ja sinne astuessa tuntuu aina kuin matkustaisi silmänräpäyksessä ajassa taaksepäin. Liike on pieni ja siinä on viihtyisää vanhan ajan tunnelmaa, mutta radio sieltä uupuu, joten vainoharhaisena kuuntelin kaikkia vatsastani kuuluvia ääniä ja rukoilin, ettei kroppani pettäisi minua, vaan jaksaisi vielä hetken.

Jaksoi se. Ja tukasta tuli jälleen kerran oikein hyvä. Loppupäivä kuluikin sitten leppoisasti siivoillessa; tiskasin, imuroin, pyykkäsin ja pesin (vihdoin) ikkunat. En ole mikään kodinhengetär tai siivousintoilija, mutta tässä täydellisen elämättömässä elämässä tuntuu aina pieneltä voitolta, kun saa jotain konkreettista aikaiseksi, joten siivoaminenkin käy. Ansaitulla evästauolla uskaltauduin jopa juomaan kupin teetä! Lemppariteelaatuni on pitkään ollut English Tea Shopin valkoinen tee, sillä se on lempeän makuista ja, mikäli en anna sen tekeytyä liian pitkään, myös lempeää vatsalleni. Teen kaverina nautin gluteenitonta kauranäkkäriä ja jälkiruuaksi Puhdistamon ihanan tummaa raakasuklaata.

Tämä päivä on mennyt hieman toimettomammissa merkeissä; hieman tiskailua ja vähän askartelua, mutta pääasiassa kuitenkin lorvimista ja hitusen myös murehtimista. Ajatusta huomisesta töihinpaluusta varjostaa tieto, että osastollamme on kolme ihmistä vatsataudissa. Yök. Mikään tauti ei tietenkään ole mukava, mutta vatsatauti on kamalin kaikista. Elettyäni vuosia omien vatsaoireideni kanssa tulen aivan vainoharhaiseksi aina, kun joku sairastuu vatsatautiin; en kaipaa itselleni enää tippaakaan enempää vaikeuksia. Tahtoisin paeta kirkuen paikalta, kun joku tulee töihin valitellen, että voi hieman huonosti. Mene pois, hemmetti soikoon, ja mennessäsi varokin hengittämästä tai koskemasta mihinkään! Ihmisten palatessa sairauslomiltaan pohdin paniikissa, ovatko he varmasti aivan terveitä vai voivatko vielä tartuttaa toisia. Vatsaani kouristaa edes ajatella huomista… Kulutan varmasti saavillisen käsidesiä. Voiko töihin mennä hengityssuoja kasvoilla?

 

-Hanna-

Kommentit (3)
  1. Oi voi :/ itellä kanssa tuo vatsatautikammo ihan kauheana. Etenkin kun työskentelen lasten parissa, niin lähes joka viikko saa kauhulla pelätä, että jotain pöpöä tarttuu :/

    1. Jep, lapset on mun kauhu! Mä tapaan työssäni päivittäin parisataa ihan vierasta ihmistä, joiden tavaroihin, maksukortteihin, rahoihin ja muuhun omaisuuteen on pakko koskea. Tahtoisin välillä kylpeä käsidesissä… 😀 En pelkää mitään flunssapöpöjä, hitot niistä, mutta vatsatautiasiat saa aina niskavillat pystyyn ja paniikkivaihteen päälle. Voisin varmaan ihan vain stressata itseni kipeäksi… Ihan järjetöntä, kaikkihan on joskus kipeitä, mutta tämä pelko on jotenkin ihan äärettömän musertava. Hyi 😮

      1. Ymmärrän niin täysin. Saan paniikkikohtauksen joka kerta, kun jollain lapsella on ”vähän huono olo” 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *