Lomanjälkeisiä tunnelmia

IMG_20170119_070119_02.jpg

Tässä olen minä tänä aamuna, noin neljä minuuttia ennen töiden alkua. Puolentoista viikon talvilomailun jälkeen selviydyin yhden kokonaisen iltavuoron ennen kuin päädyin tähän tilanteeseen; olohuoneen matolle kontillani – ainoa siedettävä asento kyykyssä olon lisäksi – pyöräilykypärä päässä, kaulaliina kaulassa ja muutenkin ulkoisesti ihan valmiina töihin lähtöön. Sisäisesti olinkin sitten kaikkea muuta kuin valmis.

Loman ajan vatsa oli ihan OK. Ei mikään unelma, mutta sanotaanko, että ennakoitava. Otin koko loman niin rennosti kuin mahdollista; hyysäsin kissoja (omia ja hoidokkeja), enkä poistunut kertaakaan yli kilometrin päähän kotoa – ei sillä, että sitä muutenkaan juuri tekisin. Olin vain ja puuhailin kaikkea pientä, ilman stressiä.

Eilinen päivä alkoi lääkärikäynnillä. Olin joulukuun aikana vatsani vuoksi niin paljon poissa töistä, että sovimme esimieheni kanssa yhdessä, että minun on parasta varata aika työterveyslääkärille. Niinpä istuin ensin 45 minuuttia tohtorin vastaanotolla ja kävin sitten vielä laboratoriossa, missä tatuointejani ihastellut hoitaja pumppasi käsivarrestani verta ainakin litran verran. Tai siltä se tuntui. Osa tuloksista oli tupsahtanut nettipalveluun jo tänään, mutta hittoakos minä niistä ymmärrän. Edessä on joka tapauksessa lähiaikoina toinen superpitkä tohtoritapaaminen, joten eiköhän tuloksiinkin saada sitä myötä selvyys.

Kitisen aina, että onpa kurjaa mennä töihin, olisipa loma, pitkä sellainen. Totuushan silti on, että kyllä työt aina nämä viime aikaiset kärsimykset voittavat. Maailma on viime vuosien aikana kutistunut niin kovin, että työpaikka on ollut se viimeinen henkireikä. On ollut edes jotain, minkä vuoksi olen selviytynyt ulos näiden seinien sisältä. Ja vaikka miten kitisen, niin työstäni minä oikeasti pidän ja olen siinä hyvä. On siis melko masentavaa, etten tällä hetkellä selviydy aina edes työmaalle, vaan joudun usein aivan viime tipassa ilmoittamaan, etten kykene. Etten vain pysty lähtemään kotoa, sillä vatsani on kipeä tai en vain yksinkertaisesti selviydy varttia pidempään vessan ulkopuolella.

 

Suhteellisen epäseksikäs tämä vaiva.

 

 

-Hanna-

Kommentit (3)
  1. Voi ei 🙁 ei varmaan lohduta, mutta tiedän tunteen. Muutin juuri uuteen asuntoon, jonka vessa on valtava. Nauroin kavereille, että siellähän minä kuitenkin kaiken aikani vietän.

    1. Taidan seuraavan asunnon kriteereihin lisätä ison kylppärin; mielellään myös sauna, missä voimme kissojen kanssa pötkötellä (molemmat kollit rakastavat saunaa) silloin, kun en kykene muuallekaan liikkumaan 😀

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *