Lomasuunnitelmia?

IMG_20150810_144932 (509x640).jpg

Tämä kesä on ollut pitkä ja raskas. Edellisestä kunnon lomasta on aikaa melko tarkkaan vuosi ja suoraan sanottuna alkoi jo pipo kiristellä. Erityisesti parin viimeisen viikon aikana kroppa alkoi antaa luovuttamisen merkkejä. En usko, että olisin jaksanut enää pitkään, joten tämä ihana, melkein kolmen viikon tauko töistä on enemmän kuin tervetullut.

Lomalle jäädessäni työkaverit kyselivät, millaisia suuria lomasuunnitelmia minulla on. Mökkireissu tai ehkä äkkilähtö etelään? Auringonpalvontaa päivät pitkät, rannalla, puistossa tai tehokkaasti terassilla kylmän siiderin äärellä? Kiusaantuneena kiersin kysymykset ja sopersin, etten ole tehnyt mitään tarkkoja suunnitelmia, katsotaan mitä tässä keksii, nythän voi tehdä ihan mitä vaan ja niin edelleen…

Mitähän olisivat rakkaat työkaverini tuumineet, jos olisin kertonut todellisista lomasuunnitelmistani ja -haaveistani.

  • Tahdon opetella jälleen kävelemään ja toivon, että loman lopussa uskallan kävellä kahden korttelin ympäri rauhassa, pelkäämättä ja kiirehtimättä.
  • Tahdon opetella syömään. Muutakin kuin pastaa ja näkkileipää.
  • Tahdon istua ulkona, omassa turvallisessa pihassa ja lukea kirjan. Kirjoja.
  • Tahdon tavata ystäviäni sellaisessa paikassa, jossa oleminen ei pelota minua – todennäköisiä vaihtoehtoja ovat koti ja kotipiha – ja jutella.
  • Tahdon käydä oikeassa ruokakaupassa.
  • Tahdon pukea Hipsulle valjaat ja käydä sen kanssa ulkona. Ehkä tavata naapuritalon Nestori-kissan.

En tahdo lojua auringossa. En saa siitä mitään nautintoa; siinä tulee hiki ja tukala olo, enkä minä ikinä edes rusketu. Itsensä kiusaamista, sanon minä, ja sitä olen vuosien varrella harjoittanut niin monessa muodossa, että eiköhän se kiintiö ole täynnä.

Minulle tämä tauko on mahdollisuus saada elämänsyrjästä kiinni. Tehdä asioita, joita en uskalla tehdä työpäivinä. Asioita, kuten ”raastan ruuan sekaan porkkanaa” tai ”testaan uutta rahkaa”. Olisin idiootti, jos tuhlaisin tämän arvokkaan ajan johonkin niin typerään, kuin uimarannalla käymiseen. Keräisin päivätolkulla rohkeutta, lähteminen kestäisi ikuisuuden pahoinvoinnin ja stressin vuoksi ja jos onnistuisinkin pääsemään perille, en nauttisi olostani hetkeäkään, sillä ainoa asia, jota kykenisin miettimään, olisi paniikki. Ja koti.

En osaa selittää tätä kenellekään. Käytän valtavasti aikaa keksiäkseni osuvia vertauksia, joiden avulla voisin saada ”terveet” ja ”normaalit” ystäväni ymmärtämään, miksi en voi lähteä rannalle tai terassille tai kaupungille. Miksi ei ole ihan samantekevää, luenko kirjaani kotipihassa vai puistossa kilometrin päässä. Miksi kierrän ennemmin kotitalon ympäri kissani kanssa kuin kirkkopuiston ympäri sinun ja koirasi kanssa. Miten sellaista voi selittää?

Ja sitten muistan, ettei minun tarvitse. Ei tarvitse selittää, ei sellaiselle, joka välittää minusta. Tämä on minun aikaani, minun lomani. Minä tarvitsen tätä parantuakseni. Se on minun suunnitelmani.

 

-Hanna-

Kommentit (5)
  1. Niin tuttua! Nauti nyt lomasta ja tee niitä asioita jotka siulle sopii :3 toki aina kannattaa vähän haastaa itseään siinä sivussa.

    1. Ehkä lisään listan ekaan kohtaan kolmannen korttelin 😉

      Toisaalta, nykytilanteeseen verrattuna melkein mikä tahansa on itsensä ylittämistä… 😀

      1. Itselläni on tällä viikolla taas meneillään uuteen työpaikkaan totuttautuminen. Aika raskasta meinaa välillä olla oireiden kanssa. :/

        1. Auts, voimia! Vaihdoin viime syksynä työpaikkaa ja se on kyllä tosi raskasta. On kai kenelle tahansa aika voimia vievää, mutta stressiherkän vatsan kanssa ei tosiaan mitään herkkua… :/

          1. Täytyy vain odottaa, että tottuu uuteen ympäristöön ja ylimääräinen jännitys katoaa. Josko vatsakin rauhoittuisi sitten 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *