Mä en syö, mä en nuku, mä en jaksa

IMG_20151108_200542 (2) (500x250).jpg

Olen loppu. Takana on kuusi päivää töitä, kuusi kiireistä, raskasta päivää töitä. Eiliselle oli vielä suunniteltuna koulutuspäivä, mutta sovin esimieheni kanssa, että osallistun siihen kuukauden kuluttua. Elimistöni ei jaksanut enää.

Torstaina osallistuin koko päivän kestävään palaveriin, joka järjestettiin ketjumme toisessa yksikössä. Tämä tarkoitti luonnollisesti panikointia, ahdistusta ja painajaisia jo monta päivää ennen varsinaista h-hetkeä; miten uskallan kävellä niin kauas kotoa, niin kauas omasta työpaikastani, miten tulen ikinä selviämään takaisin? Pelkkä ajatuskin sai minut voimaan pahoin ja kotoa lähteminen oli todella vaikeaa.  Selvisin kävelymatkasta työkavereideni ansiosta; he auttoivat tietämättään pitämään hermoni kurissa juttelemalla niitä näitä tuon (korkeintaan) kymmenen minuutin matkan aikana.

Päivän ohjelma alkoi varsin tyypillisellä tavalla: lounaalla. Istuin pöytään peläten purskahtavani itkuun hetkenä minä hyvänsä. Olin keskellä pahinta painajaistani; poissa kotoa, poissa turvallisesta ympäristöstä ja pakotettuna syömään. Siirtelin alkusalaattia kulhossani ja sain lopulta alas hieman kurkkua, palan tomaattia ja pari surkeaa rucolanlehteä. Pääruuaksi saimme kanaa, lohkoperunoita ja juureksia punaviinikastikkeessa. Olin kauhuissani. Silputtuani kanan lautaselleni onnistuin syömään siitä ehkä viidesosan kolmen lohkoperunan kanssa.

Kun palaveri lopulta lähes tunnin ruokakidutuksen jälkeen alkoi, olin varma, että kuolen. Istuin paikallani kykenemättä keskittymään mihinkään. Tällaisissa tilanteissa tuntuu välillä, että ympärilläni olevat ihmiset ja äänet jotenkin sumenevat ja lipsun omaan kieroutuneeseen maailmaani, jossa ei ole mitään muuta kuin minä ja huono oloni. Voin todella pahoin. Tunsin valtavaa halua rynnätä ulos ja oksentaa. Vaikka välillä yllätän itseni ajattelemasta, että olisi hauskaa pystyä syömään ulkona, tekisin lopulta lähes mitä tahansa välttyäkseni näiltä tilanteilta.

Palaverin jälkeen valtaosa muista osallistujista siirtyi toiseen ravintolaan päivälliselle. Tästä tilaisuudesta olin kohteliaasti kieltäytynyt etukäteen; toinen lämmin ateria samana päivänä tappaisi minut. Vielä hyvän aikaa sen jälkeen, kun muut olivat lähteneet kohti päivällispaikkaa, minä keräilin itseäni ravintolan naistenhuoneessa. Istuin, seisoin, tärisin ja pelkäsin, etten selviä kotiin. Kuten tavallisesti, laskin mielessäni kaikki vessat matkalla ravintolasta omalle työpaikalleni: ainakin yksi kuntosali, monta pientä ravintolaa, kampaamo, hotelli, terveysasema… Mahdollisia pysäkkejä oli monta, ehkä selviäisin matkasta sittenkin..?

Selvisin. Jäin puolimatkaan omalle työpaikalleni pariksi tunniksi tekemään toimistohommia. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla; sain hoidettua rästiin jääneitä töitä ja hieman rauhoituttua. Mutta voi luoja, miten väsynyt olinkaan! Olin niin uupunut, että olin purskahtaa itkuun, kun M töihin tullessaan astui toimistoon ja kysyi vointiani. Hän tiesi, miten vaikea päivä oli minulle ollut, mutta koska toimistoon voi koska tahansa marssia sisään kuka tahansa, valehtelin. Kaikki oli hyvin, olin vain vähän väsynyt.

Olen yhä väsynyt. Räpiköin väkisin läpi perjantain ja lauantain iltavuorot ja sunnuntain aamuvuoron. Olin niin väsynyt, etten saanut enää nukuttua, pyörin sängyssä, palelin ja hikoilin. Sunnuntaiaamuun mennessä koko kroppa oli niin jumissa, että pelkkä oleminenkin sattui. Illalla istuessani hämärässä olohuoneessa college-paidassa ja villasukissa tajusin, etten ollut torstain lounaan jälkeen syönyt muuta kuin muroja ja näkkileipää. Helvetti soikoon, kolme päivää muroja ja näkkileipää!

Keitin pienen kulhollisen riisiä. Hetken asiaa puntaroituani pilkoin joukkoon myös vähän kurkkua.

 

-Hanna-

Kommentit (2)
  1. Voi hurjaa! Ootko aatellu kokeilla NLP:tä? Osa on saanut apua 🙂

    1. Enpä ollut ennen tätä kuullut moisesta, mutta pikaisella tutustumissilmäilyllä vaikuttaa kiinnostavalta. Kiitos vinkistä! 🙂

Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *