Ensimmäinen viikko lomaa on takana ja toistaiseksi kaikki on hyvin. Edellisessä kirjoituksessa listatuista lomatoiveista olen onnistunut toteuttamaan useita ja olen suoraan sanottuna itseeni melko tyytyväinen.

Kävin viime viikolla siinä oikeassa, isossa ruokakaupassa ensimmäistä kertaa sitten… huhtikuun? Siis siten, että varta vasten lähdin kotoa ainoastaan sitä varten. Aiemminhan olen käynyt siellä vain pikaisesti töiden jälkeen. Kaikki hyvin. Muutamia outoja, tiukkaan istuneita rutiineja näissä lähtemisissä yhä on, mutta kaapissa on ruokaa, se lienee pääasia. Karistan ne rutiinit sitten myöhemmin, ehkä…

Olen istunut ulkona lukemassa kirjaa. Ensimmäisenä luin Chevy Stevensin esikoisteoksen Kadonnut. Rakastan juuri tämäntyyppisiä, jännittäviä ja taitavasti rakennettuja, koukuttavia kirjoja, eikä tämän ahmimisessa kauaa nokka tuhissut. Nyt on työn alla Liza Marklundin kirja Gömda. Hyllyssäni on muutamia ruotsinkielisiä kirjoja ja nyt olen ensikertaa uskaltanut avata yhden niistä. Hidasta puuhaahan se on, mutta ainakin uskon olevani ihan hyvin kärryillä.

Olen käynyt päivittäin iltakävelyllä. Kovin kauas kotoa en ole lähtenyt; pidän tässä vaiheessa tärkeämpänä uuden, terveen rutiinin muodostamista kuin matkan pituutta. Viimeisenä työpäivänä olin töiden jälkeen matkalla lähi-Siwaan hakemaan Zalando-pakettiani, kun törmäsin Minnaan ja Onni-koiraan. Tein heidän kanssaan extempore-kävelyretken puiston ympäri ja tunsin häpeilemätöntä ylpeyttä itsestäni selviytyessäni retkestä ilman suurempia paniikkituntemuksia. Rakas kissalapseni Hipsu on myös ulkoiluttanut minua lähes päivittäin kotipihassa ja lähiympäristössä – olemme yhdessä laajentaneet reviiriämme.

Olen tavannut kuluneella lomaviikolla enemmän ystäviä kuin viimeisen puolen vuoden aikana. Se on yhtä aikaa ihanaa ja surullista; miten eristyksissä ja yksin olenkaan aikani viettänyt! Vanha, vanha ystäväni (ja ensirakkauteni) Jukka kävi luonani heti loman alettua. Emme olleet tavanneet moneen vuoteen  – olimme molemmat tainneet unohtaa, miten hauskaa meillä on yhdessä. Muutama päivä myöhemmin poikkesi moporeissullaan (saan ehkä selkääni, kun kutsun sitä kaksipyöräistä vekotinta mopoksi) Sakke, jota olen myös tavannut häpeällisen vähän.

Seuraavana päivänä kävi kylässä rakkain ystäväni Annika. Siinä on sellainen supernainen, että oksat pois. Olemme tunteneet tuhat vuotta ja Annika on nähnyt ja kuullut kaiken, ollut tuki ja turva kaikessa mahdollisessa. Upea nainen. Tampereenreissullaan ehti poiketa teellä myös Henna, ystäväni edellisestä työpaikasta. Henna kasvattaa tällä hetkellä pientä perhettään Itä-Suomessa, joten nämä treffit olivat harvinaista herkkua.  Hennan kanssa voi jutella oikeastaan mistä tahansa ja keskusteluja sävyttää aina ihan uskomattoman mauton huumori.

Loman tähän asti kovin saavutukseni on ollut tämänpäiväinen reissu Takomo Custom Tattoo -tatuointiliikkeeseen. Olen pitkään tahtonut jollain lailla elävöittää ensimmäistä tatuointiani, kaunista mutta simppeliä kissa-siluettia vasemmassa käsivarressani. Hieman ennen loman alkua aloin tuntea olevani henkisesti ja fyysisesti niin hyvässä kunnossa, että selviäisin tuosta muutaman tunnin koettelemuksesta, joten keräsin voimani ja kävin varaamassa ajan.

Stressasin ja jännitin tätä päivää koko viikonlopun ja mietin, mitä ihmettä tekisin, jos vatsani päättäisikin alkaa kiukutella. Lopulta tulin siihen tulokseen, että on parempi sanoa asiat mahdollisimman suoraan. Siispä kerroin kärsiväni suolistosairaudesta ja joutuvani mahdollisesti kiirehtimään kesken kaiken vessaan – mahdollisesti kerran, tai ehkä kahdeksan kertaa. Taiteilija oli hyvin ymmärtäväinen, neuvoi puuterointitilan sijainnin ja kiitti siitä, että kerroin. Pari kertaa noin nelituntisen session aikana hän kysyi vointiani. Kaikki meni hyvin. Mitä nyt paikat vähän puutuivat.

Kaiken kaikkiaan loma on siis sujunut jopa paremmin kuin osasin odottaa. Ruokapuolessa on vielä parannettavaa, mutta en jaksa ottaa asiasta paineita. Olen pitkästä aikaa voinut juoda teetä silloin kun tahdon. Se tuntuu mahtavalta.

-Hanna-