Multitasking – olen siinä loistava. Pakko ollakin, sillä minun työssäni ei yksinkertaisesti pärjää, ellei pysty palvelemaan tiskillä olevaa asiakasta samalla, kun kirjoittaa toiselle sähköpostia tai ellei kykene luovuttamaan vierailevalle huoltomiehelle kulkuavaimia samalla, kun keskustelee asiakkaan kanssa puhelimessa. Minun työssäni keskimääräistä syvempääkin keskittymistä vaativat asiat, kuten laskunkorjaus, pitää ajoittain pystyä hoitamaan muun työn ohessa. Ja minä pystyn. Yleensä jopa nautin siitä, että kerralla on tulessa useampi kuin yksi rauta.

Valitettavasti tämä tyyli on vallannut myös vapaa-aikani. En osaa katsoa elokuvia, sillä en kykene keskittymään niin pitkäksi aikaa yhteen asiaan. Samalla pitäisi tehdä jotain muutakin, surffailla vähän netissä, selata postimyyntikuvastoa, piirrellä, tehdä ihan pari työjuttua tai edes lakata kynnet. Tiskatessa saatan yhtäkkiä keksiä, että pitäisi pestä kissanpotta tai viedä roskat tai tilata se kiva takki, jonka bongasin eilen tai jotain muuta, mikä todellisuudessa voisi oikein hyvin odottaa vielä kymmenen minuutta, kunnes tiskit on hoidettu loppuun. Välillä joudun oikein puremaan hammasta, jotta saisin meneillään olevan homman hoidettua loppuun. Jopa kirjaa lukiessa pitää olla vähintään radio päällä.

Olen kiinnittänyt tähän asiaan huomiota erityisesti viime aikoina kärsittyäni pidemmän aikaa univaikeuksista. Nukahtaminen kestää kauan, heräilen jatkuvasti ja nukun yön aikana kolme, neljä tuntia, senkin pienissä pätkissä. En osaa sanoa, mitä kaikkea mielessäni pyörii tai mikä voisi olla unettomuuteni syy, mutta tunnen, etten oikein osaa rauhoittua. Unettomuus on alkanut vähitellen vaatia veronsa, sillä viime viikolla muutenkin väsymykselle herkkä elimistöni alkoi oireilla; olo oli jatkuvasti kurja ja vatsa kipeä ja muutenkin huonona. Lääkärissä käydessäni pohdin, että eiköhän neljä päivää poissa töistä riitä palauttamaan rytmin kohdilleen. No hitot, vasta kolmantena päivänä jaksoin viedä roskat, senkin vain vaivoin; kaikki tuntui jotenkin ylitsepääsemättömän uuvuttavalta.

Sunnuntaina menin töihin, puoliväkisin tosin, sillä en ollut vieläkään nukkunut kunnolla. Maanantaiaamuna, pätkittäisten ja suoraan sanottuna surkeiden yöunien jäljiltä kroppa sanoi poks, täysin yllättäen. Olin jo lähdössä töihin, kun tunsin pahaenteisen vihlaisun alavatsassa. Jaahas, tämän tunteen tunnistan… Vain sekunteja myöhemmin olin kaksin kerroin kylpyhuoneen lattialla soittamassa töihin – ei ole toivoakaan siitä, että pääsisin paikalle. Tuntui, kuin sisuskalut mätänisivät, palaisivat ja tekisivät kuperkeikkaa samaan aikaan (multitasking…). Ryömin sohvalle kärsivänä ja palelevana ja vedin viltin niskaani. Ensimmäistä kertaa kahteen viikkoon nukuin kolme tuntia putkeen.

Horroksesta heräillessäni totesin, että näin ei kerta kaikkiaan voi jatkua. Minun on saatava nukuttua ja opittava rauhoittumaan ja tyhjentämään pääni kaikesta ylimääräisestä. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä viimeksi tänä aamuna tiskatessani mietin jo puolivälissä urakkaa, mitä tekisin seuraavaksi, entä sen jälkeen ja sitten… Miten sitä saisi totutettua itsensä rauhoittumaan ja oppisi sulkemaan mielestä sellaiset asiat, joiden eteen ei juuri nyt kuitenkaan voi mitään tehdä?

Hanna