Hernesaarenrannassa
Kävimme viime viikolla poikaystäväni kanssa Hernesaarenrannan Birgitassa illastamassa viisivuotista taivaltamme juhlien, tosin hieman myöhässä (oikea ajankohta joko edellinen joulukuu tai heinäkuu, riippuen mistä laskee. Olen aina ihmetellyt miten parit muka osaavat sanoa mistä päivästä lähtien ovat seurustelleet. Kun ei se missään yhdessä päivässä seurusteluksi muutu :D). Joka tapauksessa, ruoka oli hyvää ja seura vielä parempaa. Ja mikään ei voita merinäköalaa (paitsi ehkä se seura), sitä olen rakastanut niin pitkään kun muistan. Ah kesäinen Helsinki.
Päälläni oli taas second handia päästä varpaisiin – asun ainoat uutena ostetut kappaleet ovat toppi ja aurinkolasit. Topinkin olen värjännyt, alunperin se oli valkoinen mutta saatuaan pinttyneitä tahroja se sai luvan muuttaa väriä. Tuo pitsineulosviittaliivi tai mikä lienee, on sieltä samaisesta äidin kaapista kuin nämä ja aika ihana! Farkkusortsit ovat olleet minulla aina, luultavasti äidiltä nekin, en oikein muista mistä ja milloin ne ovat minulle päätyneet ja miksi säilytin niitä niin monen monta vuotta, kun tuollaista mallia en kuitenkaan käyttänyt matalavyötäröisten trumpettihousujen aikakautena. Varmaan joksikin tilkkumateriaaliksi olin ajatellut niitäkin joskus. Onneksi en leikellyt!
Jo parhaat päivänsä nähnyt lakkaus – Kure Bazaarin ihana Caicos
Ensi viikolla alkaakin jo koulu, niin tämä kesä vaan hurahti. Tai ehkä se vielä jatkuu vaikka arki alkaa. Kunnon lomaa ei oikein tullut vietettyä vaan töitä on tehty. Kesäsuunnitelmista tähän mennessä ovat toteutuneet ainakin auringonotto, festarit, maalla käynti, kesäkirppikset (joskin kampetta löytyy vieläkin pari kassillista, ja kaapeissa lisää karsittavaa) sekä Suomenlinna-piknik. Brunssia ei ole ollut, Kroatia jäi välistä, kuten myös Suomi-roadtrip ja pyöräilyretki. Ei kuntoilua (talviturkin sentään heitin!), ei veneilyä, eikä luonnoskirjaa tai Porvoon kauniita katuja. Sen sijaan kävin kylläkin ensimmäistä kertaa Pihlajasaaressa, ja ehkä tässä vielä ehtisi jokusen viikonloppureissun toteuttaa ennen syksyä.
Mites te, alkaako kesän bucket list olla ruksittu? Onko joitain elokuisia vinkkejä vielä jakaa? Niin ja miten te oikein määrittelette parisuhteen vuosipäivän? :D