Uusi alku
Junat ei kulje ja ulkona on harmaa ja kostea ilma. Koulumatkaan olisi mennyt todella pitkä aika bussista toiseen vaihdellen, joten päätin palata asemalta takaisin kotiin. Suunnitelmissa oli tehdä kouluhommia, kokata ja siivota, mutta päätinkin perustaa uuden blogin. No, oli ajatus muhinut päässäni jo pidemmän aikaa, joten ehkä tämä oli oivallinen päivä vihdoin toteuttaa se. Vanhassa, koulutehtävästä alkunsa saaneessa ja samaa nimeä kantavassa blogissani ei oikein ajatus enää kulkenut ja aihepiiri oli hakusessa. Uusi alku kuulosti hyvältä.
Lisää saatte lukea myöhemmin. Nyt on aika siirtyä sinne keittiön puolelle, niinkuin alunperin suunnittelin. Ja ehkä täyttää pyykkikone ennen sitä. Aurinkoa päiväänne! Jos ei taivaalta niin jostakin muusta ihanasta.