Lily

HANNA A

hanna-mari a

Ainainen jännittäjä?

 

Minä olen jännittänyt kaikkia vähänkin oman mukavuusalueeni ulkopuolella olevia asioita aina. Olin lapsena ujo ja hiljainen. Tykkäsin olla yksin ja tämä aiheuttikin muun muassa äidissäni kummastusta. Hän olisi halunnut, että olen kavereiden kanssa ja joskus hän jopa pyysi naapurin lapsia olemaan kanssani. Mutta kyse ei ollut yksinäisyydestäni. En vain ollut samanlainen kuin muut. Minulla oli ystäviä, mutta me emme viettäneet kovinkaan paljon aikaa yhdessä vapaa-ajalla.

20151219_120650.jpg

Lapsena taisin jännittää puhumista ja keskipisteenä olemista. En ollut sellainen lapsi, joka halusi huomiota. Minulla oli omat juttuni. Urheilua kylläkin harrastin ja kävin kilpailuissa, mutta lähtöviivalla oleminen sai sydämeni tykyttämään. Jotenkin siitä aina selvisi ja halu urheiluun säilyi.

Nuorena jännittäminen toi ensimmäisen kerran ongelmia minulle. Ujous oli ärsyttävä piirre minussa. Esitelmien pitäminen oli hyvin vaikeaa ja koskaan en halunnut vapaaehtoisesti vastata opettajan kysymyksiin. Tätä jatkui lukioon saakka.

Lukiossa meillä oli todella kiva luokka ja siltä osin olisi luullut, että jännittämisen olisi voinut jo jättää taakse päin. Mutta ei. Tärisin ja vapisin, kun siirryin pakaltani luokaneteen pitämään esitelmää. Pidin silmät paperissa, enkä uskaltanut ottaa kehenkään katsekontaktia. Olin aivan paniikissa.

Sitten tapahtui jotain. Yhtäkkiä sain hiukan itsevarmuutta ja uskalsin ylittää omia rajojani. Jännittäminen tuntui naurettavalta. Ehkä kokeilin nostaa katsettani paperista ja huomasin, ettei mitään pahaa tapahdu. Siitä luotto itseeni kasvoi.

20151219_212433.jpg

Jossakin kohtaa jännittäminen tosin palasi. Ensimmäisenä vuotena yliopistossa minua hirvitti aivan älyttömästi. Meillä oli puheviestinnän kurssi ja jännitin jokaista tuntia jo monta päivää etukäteen.

Välivuoden jälkeen napsahti jälleen. Yhtäkkiä VIITTASIN LUENNOLLA, jolla oli yli 60 opiskelijaa. Pikkuhiljaa sain jännittämiseni laantumaan, joskaan ei se varmasti koskaan poistu kokonaan. Nyt odotan ensiviikon tiistaita, sillä menen silloin tutustumaan harjoittelupäiväkotiini. Minua hiukan jännittää, mutta se kuuluu varmaankin asiaan.

-Hanna A

Avainsanat:
Puheenaiheet Opiskelu Ajattelin tänään Syvällistä
hanna-mari a

Varhaiskasvatusta opiskelemaan

Minusta tulee isona tarhan täti!

Näin saatoin ajatella pienenä, mutta en silloin tiennyt, että minusta todella tulee lastentarhanopettaja. En oikein usko sitä vieläkään, vaikka tässä on jo useampi vuosi opiskeluja takana päin. 

Lukiossa ollessani halusin kovasti arkkitehdiksi ja opintoni suunniteltiinkin sitä ajatellen. Kirjoitin muun muassa filosofian vain ja ainoastaan siksi, että meidän opinto-ohjaaja oli kaivanut jostain tiedon, että siitä saisi enemmän pisteitä. Tähän päivään mennessä en ole itse sitä tietoa mistään löytänyt. 

Lukion jälkeen hain Tampereelle opiskelemaan arkkitehdiksi. Pääsykoe oli kolmevaiheinen. Ensiksi piti tehdä ennakkotehtävä, sitten oli matikankoe ja viimeisenä neljä päivää kestävä koe. Joka vaiheessa tippui ihmisiä pois. Pääsin kolmanteen vaiheeseen, mutta aivan sisälle asti eivät lopulliset pisteeni riittäneet. Ja hyvä niin.

Kun tuolloin en päässyt opiskelemaan ja olin uhrannut kaikki muut pääsykokeet tuon arkkitehtihaaveen vuoksi, päädyin opiskelemaan kauppikseen taloushallinnon merkonomiksi. Koulu kesti kaksi vuotta ja valmistuin, mutta ala ei kiinnostanut minua. Pidin sitä enemmänkin vain yleissivistystä lisäävänä juttuna. Tässä vaiheessa olin jo hyvin tietoinen, mitä haluan tehdä. Hain Jyväskylään opiskelemaan varhaiskasvatusta ja valmistauduin pääsykokeisiin hyvin. Varavaihtoehtona hain myös ammattikorkeakouluun sosionomiksi. 

Kävi hyvin ja pääsin sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun. Yliopisto vei voiton. 

Lapsuuden toiveammatti kävi toteen mutkien kautta. Tarhan tädiksi opiskeleminen ei ole ollut hassumpaa, suosittelen! Vaikka opiskeluja on hidastanut sairastumiset ja muut pienet ongelmat, on valmistuminen joka päivä lähempänä. 

– Hanna A

Avainsanat:
Puheenaiheet Opiskelu Ajattelin tänään