Luen blogeja ja haaveilen siitä, että saisin kirjoittaa omaani. Minusta tuntuu, että tekstin tuottaminen auttaa ihmistä löytämään itsestään uusia puolia ja ymmärtämään merkityksiä, joita ympärillämme on. Blogi itsestä on siis jonkinlainen matka omaan minuuteen.

Mitä ja mistä kirjoitan? Omasta tylsästä elämästäni? Ehkä omista mielipiteistäni… Niin mistäpä muustakaan. Tunnetusti minulla on kuitenkin mielipiteitä vähän kaikesta. Aloitan kuitenkin kertomalla, kuka minä olen ja mistä minä tulen.

Olen Hanna-Mari. Täytän kesäkuussa 27 vuotta ja minulla on ikäkriisi! Minulla on ollut se jo kuusi pitkää vuotta. Siitä asti, kun täytin 20 vuotta, olen miettinyt, että olen liian vanha, haha… Liian vanha? Mihin? En tiedä. Siitä on otettava selvää. No joo… joka tapauksessa, jatketaan.

Opiskelen yliopistossa varhaiskasvatusta. 14 -vuotiaana olin päiväkodissa kesätöissä ja ihailin lapsiryhmän lastentarhanopettajaa. Hän oli silmissäni todella hyvä ja empaattinen ihminen. Mukava ja ymmärtäväinen. Sellainen ihminen, jonkalainen minäkin haluaisin olla. En kuitenkaan uskonut, että minusta olisi siihen. Enhän minä, eihän minusta ole opiskelemaan yliopistoon… tai ehkä olisi, mutta en pääsisi sinne ikinä. Nyt kuitenkin siellä opiskelen.

Olen Keski-Suomesta. Asun poikaystäväni kanssa kaksiossa lähellä keskustaa. Tämä on meidän ensimmäinen yhteinen koti. Asunnon täytyy tuntua kodilta. Minulle asunto ei ole koskaan merkinnyt vain paikkaa, jossa olen. Kodin täytyy tuntua kodilta. Rakastan sisustamista ja minulle on tärkeää, että kodistani löytyy minulle tärkeät tavarat ja asiat. Ne ovat enemmän ja vähemmän tavaroita ja asioita. Minun valkoiset koristetyynyt, ylipitkät prinsessaverhot ja maata laahaava valkoinen päiväpeitto saivat vaihtua käytännöllisempiin, kun kodissamme asuu yksi mies ja yksi chihuahua.

Meillä on siis koira, chihuahua. Hänen nimensä on Manta ja tällä hetkellä hän on vähän yli vuoden vanha. Hän on yhtä aikaa maailman söpöin ja riiviöin!

Se, mitä viimeisiin neljään vuoteen tulee, on hyvin vaikea laittaa sanoiksi tai lauseiksi. Minulla on ollut kaikenlaista… Elämäni on muuttunut todella paljon kaiken kokemani jälkeen. En halua selittää enempää sairauksistani tässä vaiheessa, vaan ne tulee luonnostaan jossain kohtaa vastaan. Uskon ainakin niin. En olisi halunnut joutua tähän kaikkeen, mitä nyt käyn läpi, mutta ei kukaan voi ennustaa elämää ja estää tällaisen tapahtumista. Tällä hetkellä yritän tasapainoilla elämän aallokossa. Onnistun siinä välillä kohtalaisesti ja välillä en ollenkaan. Niinpä niin…

Minulla on kivoja juttuja elämässäni. Tiedän sen, mutta minun täytyy ensin tehdä matka omaan minuuteeni ja löytää vilpitön onnellisuus. Voisin sanoa, että on vaikea hypätä liikkuvaan junaan, mutta nyt minun on uskallettava ottaa se hyppy. Sitten voin sanoa yrittäneeni!

Minulla on ystäviä, parhaita kavereita, joita en vaihtaisi mihinkään. Valitettavasti olemme siinä vaiheessa elämää, että opiskelemme eri paikkakunnilla ja yhteisen ajan löytäminen on vaikeaa. Joskus lukioaikoina jäimme ystäväni kanssa usein koulun jälkeen juttelemaan, ja kotimatka venähti helposti kahden tunnin mittaiseksi. Kaipaan hetkiä ystävieni kanssa, kaipaan ystäviäni, kaipaan omia ystäviäni, ystäviä jotka olen tuntenut lapsesta saakka.

Mitä vielä? Tykkään tehdä ruokaa ja leipoa. Rakastan lukea ohjeita ja toteuttaa ideoitani. Itse en voi testata kaikkia toteutuksiani. Laktoositon ja gluteeniton ruokavalio on välillä melko rajoittava tekijä. Tykkään urheilla ja sen rooli elämässäni onkin suuri. Kudon myös sukkia, lapasia ja mitä ikinä keksinkään. Se on tapa, joka on siirtynyt mummolta minulle ja olen siitä todella kiitollinen.

Kaikki alkaa tästä… Minun elämäni löytäminen. Toivon, että tätä kautta löydän puuttuvat palat elämästäni. Ne, jotka ovat jo olemassa ja ne, jotka eivät vielä ole tullut esiin.

– Hanna A