Päivän broiskusalaatti
Olen innostunut taas käymään torilla. Vihannesostokset hoituu näppärästi lounastauolla, kun olen keskustan lähellä töissä. Tori on kesällä aivan parhautta ihan fiiliksenkin takia ja siellä on oikeasti halpaa. Hintaesimerkkejä tältä päivältä: tomaatit, kurkut, appelsiinit ja omenat euron kilo, basilika euron ruukku, rucolaa kaksi pakettia eurolla.. Ainoa ongelmani on, että mulle iskee siellä jonkinlainen vauhtisokeus ja roudaan kotiin hiki päässä useita muovikassillisia torin antimia. Ovat meinaan painavia noin repussa ja pyörän lastenistuimessa kanniskeltavaksi. Ja vievät paljon tilaa jääkaapissa. Nyttemmin kyllä voin ylpeänä todeta, ettei oikeastaan mitään ole joutunut roskiin vaan kaikki on syöty mitä olen tuonutkin.
Maanantai on vakkari toripäivä ja alkuviikosta tulee tehtyä salaatteja päivän löydöistä. Tässä versiossa broileria (Lidlin sellasia pakastefileitä, yllättävän hyviä!), kesäkurpitsaa, punasipulia ja herkkusieniä öljyssä freesattuna, rucolaa, basilikaa, paprikaa ja itse tehtyä tsatsikia. Herkkua!