Yövyttiin Hangossa Silversandin motellissa. Oli muuten ensimmäinen motelliyöni ever! Hostelleita on tullut nuorempana koluttua perushotellien lisäksi, mutta motelliin en ainakaan muista koskaan majoittuneeni. Taitavat olla katoavaa kansanperinnettä ainakin täällä Suomessa; tosin juuri eilen luin Turun Sanomista, miten yli 80-vuotias (!!) Terttu Alitalo on avannut hieman ”elämää nähneen” näköisen Mynämotellin uudestaan. Tsempit Tertulle, joskin vähän vaikea uskoa, että tuosta saa kannattavaa liiketoimintaa..

Motelliyöpyminen oli ihan mukava kokemus. Huone oli siistihkö ja toimiva, eikä tarkoitus ollutkaan siellä viettää yöpymistä enempää. Pelättiin etukäteen, että naapuriin olisi osunut jotain bileporukkaa, mutta turha pelko: motellissa tuntui yöpyvän ainakin viikolla lähinnä komennusmiehiä tms.

97 euron hintaan kuului myös aamupala, joka menetteli; eipä meillä odotuksetkaan mitenkään kovin korkeat olleet. 😉 Puuroa, kananmunaa, leipää ja leikkelettä löytyi.

Motelli sijaitsi Silversandin leirintäalueen yhteydessä. Oli ihan hauska päästä seuraamaan leirintäalue-elämää sivusta: oman lapsuuden parhaimpia muistoja on karavaanailu (?) ja nyt oman lapsen kanssa olen joskus miettinyt, että pitäiskö meidänkin.. Asuntoautossa houkuttaisi kulkemisen helppous: se, että autossa on mahdollista kokkailla ja pitää muutenkin taukoja oman mielen mukaan.

Toisaalta ei karavanaariksi ryhtyminen mikään halpa harrastus ole: auto, polttoaine, vakuutukset, korjaukset + huollot, leirintäaluemaksut jne vievät pitkän pennin.. Lisäksi leirintäalueella totesin, että taidan olla pikkuisen liian mukavuudenhaluinen tähän hommaan, kun katselin koleassa aamussa suihkuun ja vessaan taivaltavia ihmisiä. Eipä nuo hotellihuoneetkaan pahan hintaisia ole. 🙂

Silversandissa ei ollut ollenkaan leikkipaikkaa, mikä oli mielestäni aika yllättävää. Leikkipaikan korvasivat nämä kolme pomppulinnaa, joista yhteen pojukin hetken emmittyään onneksi uskaltautui (ei ole suostunut ennen pomppulinnoihin menemään, koska ne pitävät niin kovaa ääntä).

Pomppulinnojen huono puoli oli, että ne tyhjennettiin heti, kun vähänkin alkoi näyttää sateiselta. :/

Puoliltapäivin päätettiin lähteä kotia kohti. Koukattiin vielä Neljän Tuulen Tuvan kautta. Tupa on melko kuuluisa kahvila, joka on ollut toiminnassa jo 1800-luvulta asti ja jonka entisiin omistajiin kuuluu myös Mannerheim.

Tuvalta oli hienot näkymät, mutta se oli todellakin nimensä veroinen; varsinkin, kun päivä oli muutenkin tuulinen.

Terassilla olis ollut mukavaa istuskella, mutta ei tarkennuttu!

Hörppästiin siis kaffet sisätiloissa, jotka nekin oli ihan viihtyisät. Kahvilassa oli tarjolla monenmoista herkkua, sieltä löytyi myös A-oikeudet ja ilmeisesti jotain lounastakin. Kahvilassa oli kovin hiljaista, mutta ehkä se siitä päivän mittaan vielä piristyi.