Säästämistä vai elämää?
Tämä juttu Hesarista sai mut miettimään omia kulutustottumuksia. En ole koskaan ollut jutun mukaisessa tilanteessa: tilillä on aina ollut sen verran, ettei ole tarvinnut ainakaan hirveästi stressata, ja olen ollut niin onnekas, ettei mulle ole sattunut esimerkiksi terveydellisiä ongelmia, jotka olisivat kaataneet talouteni.
Toisaalta suustani ei todellakaan ole koskaan löytynyt edes alpakkalusikkaa. Lapsuudenkodissani äiti oli kotona ja minulla on monta sisarusta, joten rahaa ei ollut ylimääräistä, varsinkaan isäni jouduttua työttömäksi 90-luvun laman aikana. Uusia vaatteita sai tarpeen eikä halun perusteella, eikä silloinkaan tarvinnut Leviksistä (90-luvulla nuoruutensa eläneet varmaan ymmärtää..) edes haaveilla. Kun halusin Nintendon, se piti säästää omista rahoista. Ja säästinkin, monta vuotta: kyllä oli Nintendo arvossaan sen jälkeen! Ulkomaan matkoista sai vain haaveilla: vastasin kyllä ahkerasti Valittujen Palojen kilpailuihin, joissa pääpalkintona oli etelänmatkoja. Ei kuitenkaan yllättäen tärpännyt, joten ensimmäisen kerran lähdin Ruotsia pidemmälle 19-vuotiaana, omilla rahoilla silloinkin. Kesätöitä tein 13-vuotiaasta alkaen.
Toisaalta tämä kaikki opetti mulle rahan arvon. Opiskeluaikana paiskin töitä ja asuin halvasti. Ei se opiskeluaikainen elämä silti miltään kituuttamiselta tuntunut: oli varaa ruokaan ja joskus johonkin ylimääräiseenkin; ulkonakin saattoi käydä, kunhan osasi senkin tehdä säästeliäästi. Opiskelin niin pitkään, että opintotuki loppui: silloin olin vähän pulassa, koska en edes tajunnut, että esimerkiksi toimeentulotukea ja asumistukea olisi voinut hakea. No, tein töitä: toki olin onnekas siinä mielessä, että niitä löysin, vaikkakin palkka oli välillä jopa minimipalkkaa huonompi. Enkä ole koskaan kursaillut töiden suhteen: olen esimerkiksi poiminut kiviä pelloilta, leikannut ruohoa, pakannut tulppaaneja ja kännyköitä sekä poiminut mansikoita. Ei mitään herkkua aina, mutta tuo rahaa ja lisämotivaatiota opiskeluun.
Kun valmistuin ja sain ensimmäisen ”oikean” työn, oli aivan käsittämätöntä saada kunnon palkkaa. Ensimmäistä kertaa elämässäni mulla oli oikeasti rahaa käytettävissä turhuuksiin! Tällöin kunnon shoppaushulluus iski ja tilasin meikkejä lähes päivittäin Ebaysta ja verkkokaupoista. Lopulta en lähestulkoon edes avannut postiluukusta pursuavia kirjekuoria: vain tuotteiden ostoskoriin klikkailun tuoma hetkellinen euforia kiinnosti. Lopulta ei enää siitäkään tullut hyvää mieltä vaan lähinnä ahdistusta. Onneksi pääsin eroon tuosta kierteestä.
Nykyisin joka puolelta pursuava materia ja krääsä lähinnä ällöttää ja olen huomannut, että enemmän nautin saadessani heittää jotain pois / kierrätykseen, kuin uuden ostamisesta (outoa?). Toki shoppailu silloin tällöin piristää mieltä, mutta silloinkin pyrin miettimään, mitä oikeasti tarvitsen. Mieluummin yritän ostaa sen, mitä todella haluan, vaikka se maksaisikin sitten vähän enemmän, kuin jonkun halvemman ratkaisun, joka ei kuitenkaan oikein iske.
Väliin on mahtunut työttömyyttä ja äitiysvapaita, mutta nyt olen taas töissä. Säästeliäs elämäntapa on kuitenkin jotenkin jäänyt päälle. Toisaalta jatkuvat määräaikaiset työsuhteet vaikuttavat myös: aina pitää olla jotain pahan päivän varalle. Uskon myös, että 90-luvun lama jätti muhun pysyvän pelon siitä, että elämässä voi käydä yllättäen huonosti. Useimmat naistenlehtien säästövinkit tyyliin ”yksi latte vähemmän viikossa säästää kaksikymppiä kuussa” on mulle aivan ufoa. Enhän mä raski käydä kahviloissa kuin harvoin!
Suurimpia säästökohteita mun elämässä on varmasti autottomuus. Toki kaikilla ei ole samaa mahdollisuutta ja mullakin tämän mahdollistaa suureksi osaksi se, että miehellä on auto. Mutta kyllähän se peltilehmä kauheasti vie rahaa ja samalla hinnalla tekisi varmasti aika monta taksimatkaa kuussa vaikkapa. Ja pyöräilyn / kävelyn voi ottaa hyötyliikunnan kannalta! :)
Myös mun harrastukset on halpoja: juoksen ja jumppaan kotona. Vaatteita ja meikkejä ostan harvoin, kodin sisustuskin on vähän jäissä tuhoamisiässä olevan tenavan takia. Ruokakustannuksissakin pyrin säästämään. Ostan tarjouksia ja punalappuisia tuotteita, käyn Lidlissä ja torilla, teen itse sen mitä jaksan.. Toisaalta ruuassa on myös paljon sellaista, mistä en halua säästää. Se onkin yksi säästämisen pointti mielestäni: pitää miettiä myös ne asiat, joihin haluaa jossain muussa säästetyt rahansa kuluttaa. Rahan säästäminen kun ei mun mielestä pitäisi olla mikään itseisarvo, itse ainakin yritän pyrkiä tähän. Joskus kyllä tuntuu, että elämä on vähän liiankin arkista tällä hetkellä: toisaalta kadehdin sellasia hetkessä eläviä ihmisiä, jotka lähtee vaikka ulkomaanlomalle Visaa vinguttaen.
Itse haluan säästyneet rahani kuluttaa esimerkiksi matkailuun. Myös naistenlehtiä tilailen ja ostelen, vaikka se onkin ihan turhaa tavallaan. Mutta ihanaa turhaa. Välillä käydään ulkona syömässä, enkä silloinkaan mieti hintoja (ainakin yritän! :D). Kauneushoidoissa ym. voisi käydä useammin, mutta olen vähän laiska sellaisia varailemaan.
Tällasta ajatusten virtaa tänään. Ehkä ihan hyvä muistutus näin alennusmyyntien alla. :D Saa nähdä miten oma mopo pysyy kurissa. Paras vinkki niissä säästämiseen on tietysti se, ettei lähde houkutuksien ääreen. ;)