”Mun koti tyhjä on”

Nyt olen face-to-face tuon elämän happamamman ja karvaan puolen kanssa; miten kevät viikonloput tuntuvatkin niin ahdistavilta, kun töiden jälkeen ajelen tyhjään kotiin mukanani Prisman kauppakassi, jonka sisällöstä jokainen voi päätellä, että tuo todellakin asuu yksin. Tuntuu niin perin surkealta ottaa kärryjen sijaan kori ja ostaa ruokaa vain itselleni. Onhan tuossa puolensa, rahaa ruokaan menee vähemmän ja kuten aikaisemminkin olen maininnut, saan syödä ihan mitä itse haluan. Rahaa toki jää sitten enemmän kaikkeen omaan; voin hyvällä omalla tunnolla käydä varaamassa itselleni kasvohoidon tai ostaa ihan muuten vain uuden paidan. 

Töissä ihmiset eivät tiedä elämäntilanteen muutoksestani, enkä jaksa heille sen syvällisemmin selitääkään, lievää kummastusta tietenkin herätti esimerkiksi eilen, kun suostuin vapaaehtoisesti olemaan perjantain iltavuorossa. Ja mikäpä siinä, saan paljon paremmin tehtyä aamulla kotityöt ja yöllä töistä tullessani pääsen suoraan nukkumaan, eikä turhaan murehtimiseen jää aikaa, kun on valmiiksi jo niin väsynyt, että unille tie vie melko nopeaan. 

En siis mitenkään häpeä tilannettani, enkä ole yksinäinen, vaan ahdistaa tämä päättymätön kierre ja syiden etsintä, miksi suhteeni eivät kestä? En juuri nyt tunne kaipaavani ketään uutta miestä kuvioihin pitkään aikaan, kyse ei ole siitä. Olenko hankala, onko miehet, joiden kanssa yritän parisuhteeni rakentaa hankalia tai heillä on enemmän tai vähemmän vaikea suhde takanaan ja sitoutuminen on heille suuri tabu? Itse kyllä tahtoisin perheen, mutta naimisiin en koe pakottavaa tarvetta mennä, eikä asioiden etenemisellä mielestäni olisi edes kiire. Kokevatko miehet minut kenties uhkana? Olen ollut aina melko itsenäinen ja opetellut tekemään asioita jos en ole aikaisemmin niitä osannut. Kädessäni pysyvät niin raivaussaha, maalitela kuin kaulinkin. Onko vain niin, että itsevarmuuteni pitäisi olla jäätävän alhaalla, jotta miesten ”pelastan pulassa olevan prinsessan” vietti heräisi ja pysyisi koko suhteen ajan? En vain pysty olemaan naivi, naisellinen ja avuton, sillä se ei vain kuulu luonteeseeni, mutta ilmeisesti tuolla itsevarmuudellani menetän ne viimeisetkin mahdollisuuteni. 

Ehkä myös katkeransuloista tunnetta oikein lisää luulosta luuloon oleva harhaluulo, että tämä x-ukko on tälläkin hetkellä jossain ”kahvilla”, uuden, potentiaalisen naisen kanssa.  

Itse pääsen nukkumaan tänä yönä kuorsaavan koiran viereen. Oujee!

 

Suhteet Oma elämä Rakkaus Liikunta
Kommentointi suljettu väliaikaisesti.