Päivä jolloin lopetin laihdutuksen

Laihdututtamisen lopettaminen ei ollut päätös mitä mietin pitkään. Se vain tapahtui. Olin pitkään harmitelut, että paino ei tippunut vaikka kuinka laihdutin. Omasta mielestäni ainakin laihdutin.

Olen aloittanut laihdutuksen useammin kuin voin muistaa, mutta lopettanut selkeänä, itsenäisenä päätöksenä vasta yhden kerran. Kirjoittaminen on ollut osa painonhallintaprosessiani ja joka kerta kun olen päättänyt uudesta alusta (=Nyt alkaa laihdutus), olen hankkinut uuden puhtaan vihkon ja kirjoittanut tavoitteeni. Laihdutuksen suunnittelijana olen huomatavasti parempi kuin sen toteuttajana.

Heinäkuun lopussa ostin jälleen uuden muistikirjan. Jälleen kerran paperille ilmestyi yksi upea motivaatiopuhe itselleni. Kirjoitin kirjaan ”Loppuelämäni 1. päivä oli ke 29.7. . Erona entiseen oli, että en huudellut asiasta etukäteen”. Kyllä kirjoitin menneessä aikamuodossa.

Päiväkirjatyyppisesti kirjoitin ylös liikumiseni, miten päivä meni jne. Tätä jatkui elokuun alun. Palasimme lomalta kotiin 8.8. ja 9.8. punnitsin itseni. Tulos ei ollut todellakaan sitä mitä kuvittelin sen olevan.

Ajatus laihduttamisen loettamisesta tuli lopulta hieman kuin salama kirkkaalta taivaalta, mutta kuten usein, oli tämäkin monen asian summa ja yhteensattuma:
1) koronakilot
2) äänikirja
3) Väitöskirja

Koronakilot

Koronakevät oli minulle rankka painonsuhteen. Kun 9.3. kävin vaa’alla painoin 79,8 kg ja lantion ympärys oli 112 cm ja vyötärö 96 cm. Tästä pari päivää ja päätin lähteä pojan kanssa vanhempieni luo Pohjois-Savoon etätöihin. Vielä ei ollut rajoitukset tullut voimaan ja pelko oli, että myös päiväkodit suljettaisiin. Näinhän ei tapahtunut, mutta työni ja kotona hoidettavan nelivuotiaan yhdistelmä ei olisi ollut helpoin liitto. Kaiken kaikkiaan olimme kotiseudulla 7,5 viikkoa ja sinä aikana painoni nousi. Punnitsin itseni  9.5. palattuamme Helsinkin. Tuolloin painoin 83,9 kg, lantio oli 116 cm ja vyötärö 100 cm.

Kevään painonnousun ymmärsin: en ollut liikkunut tarpeeksi ja ruokailuihin vaikutin vain annoskoon suhteen. Viikonloppuisin tuli herkuteltua ehkä normaalia enemmän. Huonoimmillaan kävelin päivän aikana alle 2000 askelta. Pidin kevään jaksoa hyvänä muistutuksena itselleni, että vaikka kuvittelin, että en harrasta tarpeeksi liikkumista, oli arkiliikuntani normaaliolosuhteissa ihan hyvällä mallilla. Esimerkiksi jo työmatkakävelyn puuttuminen teki ison muutoksen päivittäiseen liikumiseeni.

Seuraava pidempi kotiseudulla olo alkoi juhannukselta. Tällä kertaa tiesin, että liikkumiseeni pitää panostaa aivan toisella tavalla. Uskoin olevani valmis.

18.6. Paino oli 83,4 kg eli kevään kiloja en ollut saanut karistettua. Lantio 114 cm ja vyötärö 100 cm.

Liikuin seitemän viikon aikana huomattavasti enemmän kuin edellisen pätkän aikana. Toki tuli niitä ei liikkumispäiviä, koska kvarttaalin päätökset (maaliskuun, kesäkuun, syyskuun ja joulukuun loput) verottaa ja stressaa. Kesäkuun loppu oli pahin tähän mennessä ja  niin unet kuin liikkumisetkin jäi.

Kesälomaa vietin kolme viikkoa joten pelkkää työtä ei vanhempieni luona olo tällä kertaa ollut. Lomalla tuli liikuttua ja 9 km lenkki tuli helposti tehtyä heti aamutuimaan.

Paluu Helsinkiin 8.8. ja aamupaino 9.8. Oikeasti olin kuvittellut, että painoni oli laskenut ja sentit pienenneet. Koin pienen kuoleman, kun huomasin painon olevan 86,3 kg, lantio 114,5 cm ja vyötärö 99 cm.

Viidessä kuukaudessa olin kerryttänyt painoa 6,5 kg.

Äänikirja

Kehittääkseni itseäni otin kuunteluun Kaisa Jaakkolan Hyvän olon hormoonidieetti -äänikirjan. Kirjan nimen perusteella hieman karsastin  kirjaa aluksi, mutta päätin antaa sille mahdollisuuden. Sisällöltään kirjassa on paljon asiaa. Voisi jopa sanoa, että kerta kuulemalta tietoa oli liikaa. Äänikirjan pituus on 9 tuntia ja kuuntelin sitä lähinnä kävelylenkeillä. Voin myöntää, että paljon meni ohi, mutta jotain jäi sentään korvien väliin. Etenkin sana ”säästöliekki”iski tajuntaan.

Olenhan ennenkin säästöliekistä kuullut ja tiedän mitä se tarkoittaa, mutta vasta nyt aloin miettimään omaa syömistäni ja milllä kaloreilla olen tätä maailmaa tallustanut viime vuodet. Missään vaiheessa kalorit ei ole ollut tosi alhaiset, mutta niin alhaiset kuitenkin, että ne ei ole täyttänyt normaalia päivätavoitetta. Ja tätä siis on jatkunut pitkään.

Miettiessäni omaa suhtautumista ruokaan ja syömiseen ymmärsin, että kuinka voin laihdutta, jos en osaa syödä normaalisti? Tämän asian sisäistäminen vahvisti ajatusta, että nyt loppuu laihdutukset.

Väitöskirja

Ei kahta ilman kolmatta.

Päivä jolloin lopetin laihduttamisen oli 10.8.. Samana päivänä silmääni osui lehtijuttu Elintarviketieteiden maisteri Laura Sares-Jäsken tekemästä väitöskirjatutkimuksesta. Tutkimuksessa todettiin, että ”Alun perin normaalipainoiset laihduttajat lihoivat enemmän kuin ne normaalipainoiset, jotka eivät laihduttaneet.”Iltasanomien artikkeli 10.8.2020 ”Laihduttaminen voikin lihottaa”

Myös Helsingin sanomissa oli 11.8.2020 oli samasta väitöskirjasta artikkeli ”Tutkimus paljasti yllättävän ilmiön: Normaalipainoisena laihduttaneet lihovat usein takaisin entiselleen – Monen kannattaisi omaksua uudenlainen ajattelutapa, sanoo tutkija”

Siinä mainittiin ”11 vuoden seurantatutkimuksessa ne, jotka olivat ilmoittaneet tutkimuksen alkaessa laihduttaneensa edellisen vuoden aikana, lihoivat todennäköisemmin kuin ne, jotka eivät olleet laihduttaneet.”

Artikkelien lukeminen kuulosti niin minulta. Laihdutusyrityksiä vaikka millä mitalla, mutta paino vaan noussut.

***

Laihdutuksen lopettamisesta on nyt kulunut noin kaksi viikkoa.Vielä en ole käynyt vaa’alla tai mittaillut itseäni. Olen ottanut käyttöön saman kalorilaskurin, mutta asetukset muutin pysymään samassa painossa. Opettelua  se on tämäkin.

 

Lue myös:

Minä olen … – Ensimmäinen postaus ja tietoja minusta