Viimeistelin graduani Helsingissä, kun sain mahdollisuuden lähteä kolmen kuukauden palkattomaan harjoitteluun YK-järjestölle Geneveen, Sveitsiin. Aluksi lähteminen tuntui todella pelottavalta: en ollut koskaan käynyt Genevessä, enkä Sveitsissä muutenkaan. Lyhyttä Pariisin-vaihtoa lukuun ottamatta en koskaan ollut asunut ulkomailla. Itkin jännityksestä lähtöä edeltävänä iltana.

Ulkomailla ollessa eniten ikävöi paitsi rakkaita ihmisiä, myös omaa kotia ja tuttuja rutiineja ja tavaroita.

Melkein kolme vuotta myöhemmin olen edelleen töissä samassa paikassa. En suunnitellut alun perin jääväni ulkomaille töihin, eikä sellaisia asioita voikaan aina suunnitella. Harjoittelupaikan vaihtuminen työksi on paitsi omasta motivaatiosta ja kovasta työnteosta, myös onnesta ja esimiehestä kiinni. Minulla kävi sekä harjoittelupaikan että työpaikan saamisen suhteen erityisen hyvä tuuri.

Tällä hetkellä elämäni on kahdessa paikassa samaan aikaan, sillä joustava työsopimus mahdollistaa etätöiden tekemisen myös Helsingistä. Oma työni onkin ulkomaille lähtemisen ’kevytversio’, sillä voin viettää paljon aikaa myös kotona (mikä on ollut ihan mahtavaa sekä koti-ikävän että parisuhteen kannalta).

Nämä asiat (erikoinen työsuhde, hyvä tuuri) kannattaa siis pitää mielessä tätäkin juttua lukiessa, sillä tapoja lähteä ulkomaille on yhtä monia kuin lähtijöitäkin. Silti suosittelen lämpimästi ulkomailla työskentelyä kaikille, joita se vähääkään kiinnostaa!

Miksi ulkomaille lähteminen sitten kannattaa? Koska ulkomailla:

1. Oppii kieliä. Suomalaiset puhuvat englantia varsin hyvin, mutta on aivan eri asia käyttää englantia (tai jotain muuta kieltä) pääasiallisena työkielenä. Sanavarasto laajenee ja puhumiseen tulee paljon enemmän varmuutta. Jännitin aluksi englanniksi puhumista ja takeltelin jatkuvasti, mutta parin vuoden harjoittelu tekee ihmeitä. Siitä on ihan varmasti hyötyä myöhemmin.
2. Saa perspektiiviä. Suomi on pieni maa, jossa on pienet piirit. Helposti sekä töissä että vapaa-ajalla tulee vietettyä aikaa loppujen lopuksi hyvin samanhenkisten tyyppien kanssa. Ulkomailla joutuu kohtaamaan omat arvot ja ajatukset ihan eri tavalla. Vaikka kulttuurierot joskus ärsyttävät (etenkin, mitä tulee hierarkioihin), ne pakottavat myös perustelemaan ja kyseenalaistamaan omia tapoja ajatella. Olen ikuisesti kiitollinen siitä, että olen päässyt tapaamaan niin monenlaisista taustoista tulevia ihmisiä.
3. Saa vastaansa uudenlaisia haasteita. Kuten sanottu, Suomi on pieni maa. Ulkomailla on tarjolla töitä, joita Suomesta käsin ei edes olisi mahdollista tehdä. Nuorena vastavalmistuneena olen saanut mahdollisuuksia, joita Suomi ei olisi koskaan voinut tarjota. Helppoa jatkuva omalla epämukavuusalueella oleminen ei ole, mutta ainakin oppii todella paljon.
4. Oppii joustavammaksi. Ulkomaille muuttaminen ja siellä työskentely vaatii sopeutumista ja joustavuutta. Minulla ei ole säännöllistä ruokavaliota tai harrastuksia, ja elämä on sovitettava sen ympärille, missä milloinkin on. Työpaikalla on sopeuduttava erilaisiin kulttuureihin, odotuksiin ja tapoihin toimia. Itselleni ulkomailla asuminen on tarkoittanut valmiutta olla vähän juureton: väliaikainen koti on voinut olla kimppakämppä, työkaverin vierashuone, hostelli tai ventovieraan airbnb-huone. Matkalaukkuelämäänkin kuitenkin tottuu.
5. Oppii arvostamaan Suomen hyviä puolia. Suomi on ns. ihan best, enkä täältä varmaan koskaan haluaisi muuttaa kokonaan pois. Huonosta säästä valittaminen tuntuu absurdilta, kun kaikki toimii, hoitoa saa, päiväkoti ei maksa maltaita, koulutus on ilmaista, ilma raikasta ja juomavesi puhdasta. Kaiken tämän unohtaa liian helposti.

Viimeisen kolmen vuoden aikana olen ollut monta kertaa palaamassa Suomeen, mutta ihan vielä en ole heittänyt hanskoja tiskiin. Ulkomailla kaikki on monesti vaikeampaa, enkä kutsuisikaan sitä englanninkielistä ilmaisua lainatakseni ’iltapäiväkävelyksi puistossa’. Mutta ei kaiken aina tarvitsekaan olla helppoa!

Onko teillä kokemuksia ulkomailla työskentelystä? Minkälaisia oppeja jakaisitte muille?

Heinäkuun alussa toteutimme pitkäaikaisen haaveen ja suuntasimme viikoksi Toscanaan, Italiaan. Koska vietän kesän töiden takia Sveitsissä, Milanoon oli helppo matkustaa muutamassa tunnissa bussilla. Parin Milanossa vietetyn yön jälkeen suuntasimme vuokra-autolla kohti Firenzeä.

Kävin Firenzessä edellisen kerran vanhempieni kanssa vuonna 2011, kun olin juuri kirjoittanut ylioppilaaksi. Tiesin tulevani takaisin katsoessani toscanalaista maisemaa villoineen ja sypressipuineen Bobolin puutarhan ylätasanteella. Palasin täsmälleen samaan paikkaan nyt reilut kahdeksan vuotta myöhemmin, ja maisema sykähdytti yhtä paljon nyt, kuin silloinkin.

Viikon aikana kävimme Milanossa, Firenzessä, kylpyläkylä Bagno Vignonissa, meren rannalla Castiglione della Pescaiassa sekä Sienassa. Koska olimme liikenteellä autolla, ehdimme pysähtyä lounaalle myös Montepulcianossa, Bolognassa ja Parmassa. Ensi kerralla varaamme matkalle ehdottomasti enemmän aikaa – matkan jälkeen oli päivänselvää, että tulemme takaisin.

Kuten Japani, myös Italia on hemmottelua kaikille aisteille. Ruoka on yksinkertaista, mutta mahdottoman hyvää. Kaikkialla on kaunista ja pieniä, inspiroivia yksityiskohtia. Onneksi mielitietyllä oli pitkä pinna, kun pysähdyin jatkuvasti kuvaamaan ties mitä ovenkahvaa, patsasta tai jäätelökioskia.

Dramaattisuuteen taipuvainen minä innostuu pompööseistä kirkoista, joiden hämärässä palavat kynttilät, tai dramaattisista hengellisistä kuvaelmista talojen seinillä, ravintoloissa ja taidemuseoissa. En haluaisi kotiini kullattuihin kehyksiin ripustettua kuvaa Neitsyt Mariasta, mutta Italiassa se kaikki tuntuu juuri oikealta.

Heinäkuun helteessä Firenze ja Milano tuntuivat vähän tukalilta, joten suosittelisin Italiaan suuntaamista (myös turistimäärien takia) ennemmin keväällä tai alkusyksystä. Matkan ehdottoman voiton vei hurmaava Siena, joka oli kuulemma Alvar Aallon lempikaupunki. Majapaikkamme oli aivan ihana Bread & Breakfast Paolina, jonka ikkunoista avautuivat henkeäsalpaavat näkymät Toscanan maaseudulle. Paikassa on vain kaksi makuuhuonetta, joista toisessa ei vierailumme aikana ollut ketään. Söimme aamupalaa kahdestaan majapaikan suuren ruokapöydän ääressä katsellessamme Sienaa ympäröivien peltojen ylle noussutta usvaa. Täydellistä.

Ihana paikka oli myös pikkuruinen Bagno Vignoni (kylässä on 30 pysyvää asukasta), jonka kuumissa lähteissä kylpivät jo roomalaiset.Yhtä lailla hurmaava oli meren rannalla sijaitseva Castiglione della Pescaia, josta löytää sitä perinteistä etelänlomameininkiä hiekkarantoineen ja all inclusive -resorteineen. Hotellien läheisyydessä olevien rantojen sijaan kannattaa suunnata pienelle Cala Violinan rannalle. Vesi siellä on kristallinkirkasta.

Italiaan pääsee onneksi Suomesta käsin lentämisen sijaan myös laivalla ja junalla – tätä täytyy ehdottomasti kokeilla ensi kerralla, kun lähdemme matkaan Suomesta asti.

Oletko käynyt Italiassa? Mitä tykkäsit?