5 pointtia vuoden 2016 lempparisarjoista

Myönnetään, olen tv-sarjakoukussa. Kun syksyllä energia ei riittänyt liikunnan harrastamiseen tai kirjoihin tarttumiseen, pitkän työpäivän jälkeen parasta luksusta oli rojahtaa sohvalle ja katsoa Netflixistä pari jaksoa. Ja ne olivat hetkiä, joina en tuntenut hetkeäkään syyllisyyttä siitä, etten tehnyt jotain ”kehittävää” tai terveellistä. Ei pystynyt.

Mutta onneksi nykyään netin suoratoistokanavat ovat niin täynnä laadukasta sisältöä, että ihan huomaamattaan, tyhjä katse silmissä ruutua tuijottaen, tulee ajatelleeksikin jotain. Tai niin ainakin yritän selittää itselleni.

blackmirror.jpg

1. Black Mirror: Teknologia ei automaattisesti tee elämästä auvoa, päin vastoin

Netflixin Black Mirrorin jokainen noin tunnin mittainen jakso on yksittäinen, oma tarinansa. Sarja sopii siis niille, jotka pelkäävät jäävänsä hc-koukkuun ja viettävänsä kaikki illat ruutua tuijottaen.

Black Mirror käsittelee teknologian mullistamaa maailmaamme. Minkälainen on tulevaisuus, jossa kaiken menneen voi muistaa ja muistoihin voi palata? Tai maailma, jossa ihmisten arvo mitataan tykkäyksissä? Aiheet ovat dystooppisia, mutta niissä on paljon sellaista, jonka tunnistaa myös omasta elämästä. Sarja herättelee pohtimaan omaa suhdetta sosiaaliseen mediaan. Tai lähinnä saa inhoamaan sitä.

thecrown.jpg

2. The Crown: Kunnianhimon ja ihmissuhteiden yhteensovittaminen ei vieläkään ole heppoa, etenkään naisille

Tuntuu, että tällä hetkellä kaikki katsovat, jos ei Westworldia, niin The Crownia. Äitini katsoo sitä, samoin veli ja kaverit. Varmaan mummikin katsoisi, jos käyttäisi Netflixiä. Ja ei ihme, Netflixin kaikkein aikojen kallein sarja on todella, todella hyvä ja hienovarainen draamasarja siitä, miltä tuntuu nousta perikonservatiivisessa maassa kuningattareksi parikymppisenä.

Nuorilla naisilla ei ollut helppoa 1950-luvulla, etenkin jos on Elisabeth II. Prinssi Philipin on vaikea niellä vaimonsa asemaa, ja henkilökohtaiset toiveet asettuvat jatkuvasti ristiriitaan asemaan liittyvien vaatimusten kanssa. Jossain siinä kaiken keskellä pitäisi yrittää muistaa, kuka oikeasti on.

Vaikka paljon on muuttunut sitten Elisabethin valtaan astumisen, aina ei ole helppoa vieläkään olla nainen, tai nuori nainen. Ympäriltä löytyy epäilijöitä, joiden on vaikea sietää toisen menestystä ja kunnianhimoa. Naisilta kysytään yhä perhesuunnitelmista ja roolista äitinä. Eroriski on 2000-luvullakin suurempi liitoissa, joissa nainen tienaa miestä enemmän. Pelottavan tuttua.

westworld.jpg

3. Westworld: Aina et ole se hyvis, joka luulit olevasi

Jos olisin katsonut tänä syksynä vain yhtä sarjaa, olisin toivonut sen olevan HBO:n Westworld. Tämänkin sarjan tekemiseen on laitettu penni jos toinenkin, ja se näkyy: maisemat ovat henkeäsalpaavia, näyttelijät kuuluisia ja todella hyviä, kaikki musiikkivalintoja myöten kohdallaan. Viimeistään siinä vaiheessa, kun sarjaan oli sovitettu Radioheadia, olin myyty. Kyl’ maar nuo HBO:lla osaavat!

Juonesta en kerro sen enempää, mutta sarja pohtii todella hienosti sitä, mitä tietoisuus ja inhimillisyys on. Omasta mielestään hyvin ja oikein toimivat ihmiset tekevät kamalia asioita, kun eivät osaa tai uskalla myöntää olevansa väärässä. On vaikea sanoa, miten itse olisi toiminut aikuisten leikkikentäksi rakennetussa paikassa, jossa kaikki on luotu kävijää ja hänen tarpeitaan varten. Kunnes androidit päättävät, ettei heitä voikaan omistaa.

4. Girls: Ihmiset käyttäytyvät tyhmästi ja epärationaalisesti, ja sitä pitäisi kuvata enemmän

Minulla on viha-rakkaussuhde HBO:n Girls-sarjaan. Henkilöhahmot ovat raivostuttavia ja käyttäytyvät huonosti, ja välillä pysähtyy pohtimaan, miksi edes alkoi katsoa koko sarjaa, mutta tekee sen silti. Ja huomaa odottavansa seuraavaa tuotantokautta.

Joku siinä on, muiden toilailun ja välillä myötähäpeää aiheuttavan käyttäytymisen katsomisessa. Joskus sitä on itsekin ihan yhtä tökerö, itsekäs ja välinpitämätön, eikä useimmiten edes tajua sitä. Siksi on ilahduttavaa nähdä sarja, jossa kukaan ei ole täydellinen ja sitä toivoisin fantasiarymistelyn rinnalle enemmän. Lena Dunhamkin on ihana juuri siksi, että hän on kaikkea muuta kuin täydellinen. Raivostuttava, joku voisi sanoa, mutta niinhän me kaikki. Viides kausi ei ollut enää kovin terävä (lähinnä hämmentävä), mutta toivon kaikkea hyvää pian tulevalta viimeiseltä kaudelta. Ehkä tulee ikäväkin.

Girlsia on kritisoitu siitä, että siinä esiintyy lähinnä valkoisia, keskiluokkaisia ihmisiä. Sarjan rajoittuminen selvästi vain Dunhamin omaan kokemusmaailmaan on tietysti myös sen suurin heikkous. Onneksi tähän ollaan vähitellen heräämässä tv:n puolella laajemminkin, ainakin toivon niin.

5. Vaikka koko Suomi ei enää seuraa telkkaria samaan aikaan, tv-viihde yhdistää yhä

Käsi ylös, kuinka moni on katsonut viime vuonna televisiota? Veikkaan, että käsiä nousi vähemmän kuin kymmenen vuotta sitten. Yhä harvempi omista tutuistani on hankkinut telkkarin ja vielä harvempi katsoo ohjelmia juuri silloin, kun ne lähetetään. Vuonna 2015 Linnan juhlat onnistuivat vielä keräämään lähes kolme miljoonaa suomalaista television ääreen, Tangokuninkaallisfinaalitkin yli miljoona katsojaa. 

Kaukana ovat kuitenkin ne ajat, jolloin koko Suomi kokoontui lauantai-iltaisin television ääreen, jos sellaista aikaa koskaan olikaan. Silti tämän hetken hypetetyt sarjat tarjoavat ainakin illuusion siitä, että me kulutammekin vielä jotakin yhteistä. Jotain, mistä puhua kahvilla, lounaspöydässä ja automatkoilla.

Sirpaloituneessa maailmassa se tuntuu hyvältä.

Mihin sarjaan itse olit koukussa viime vuonna? (Tai haluatko kohkata Westworldista?)

Katsottavaa vailla? Lue juttu Rectifysta täältä!

Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *