Miksi Suomessa on yhä miesten ja naisten työt?

Tiesittekö, että Suomen työmarkkinat ovat EU-alueen kärkeä, kun mitataan alojen sukupuolittuneisuutta? Toisin sanoen Suomessa naiset ja miehet hakeutuvat keskimääräistä hanakammin eri aloille.

Tämä nousi mieleen, kun luin tänään julkistettua vuosittaista Nuorisobarometria, joka on nuorista kiinnostuneelle yhteiskuntatieteilijälle tietysti ihan ykkösjuttu. Koska jos haluaa tietää, miltä tulevaisuus näyttää, kannattaa kysyä nuorilta.

Ei sillä, kuulunhan itsekin vielä barometrin tutkimuksen kohteena olevaan ikäryhmään, 15-29-vuotiaisiin.

Tämän vuoden barometrissa Mia Teräsaho ja Miina Keski-Petäjä kirjoittavat, että nuortenkin toiveammatit ovat yhä sukupuolen mukaan eriytyneitä. Alojen sukupuolittuminen ja miesten suurempi osuus yksityisen sektorin työpaikoilla ovat suurin syy sukupuolten välisiin palkkaeroihin. Jakautuminen eri aloille ei ole juurikaan lieventynyt viime vuosikymmeninä, joten sukupuolten välinen palkkaerokin jää kuromatta umpeen. 

Kuva: Helsingin kaupunginmuseo.

Mutta eihän sukupuolittuneisuus ole ongelma, joku voi sanoa. Hakeutukoot kuka vaan sille alalle, jolle luonnostaan haluaa!

Mutta se ei välttämättä ole ihan niin yksinkertaista.

Ensinnäkin, työmarkkinoiden jakautuminen vaikuttaa paitsi palkkoihin, myös siihen, miten paljon resursseja on käytettävissä. Vuonna 2015 naiset suorittivat 88 prosenttia terveys- ja hyvinvointialan tutkinnoista ja 84 tietojenkäsittelyn alalta valmistuneista oli miehiä. Pulaa työntekijöistä on niin hoiva- kuin rakennusalallakin, mutta kenet rekryät, kun miehistä ei löydy innokkaita lähihoitajia eikä naisista halukkaita raksalle? Joillakin hyvin naisvaltaisilla aloilla, kuten kulttuurin ja viestinnän parissa, ei taas ole töitä kaikille halukkaille. 

Olisi parempi, jos emme kaikki hakeutuisi samoille aloille, eikö? Sitten ei olisi massoittain kuntia, joissa on paljon enemmän nuoria miehiä kuin nuoria naisia. Ei tarvitsisi aina valittaa nirsoista naisista Hesarin mielipidepalstalla. Joustavammista asenteista ja työmarkkinoista hyötyisivät varmasti kaikki.

Monet ennen miesvaltaiset alat, kuten lääke- ja oikeustiede, ovat viime vuosina ”naisistuneet”, mutta samaan aikaan myös kyseisten ammattien sisällä tapahtuu sukupuolittumista: naisista tulee lastenlääkäreitä ja miehistä kirurgeja.

Toiseksi, Suomessa yritysjohtajana on poikkeuksellisen usein ihminen, jolla on tekniikan alan koulutus. Sisäänrakennetut asenteet siitä, minkä alan ihminen sopii johtajaksi, vaikeuttaa naisten nousua pomoiksi, sillä he harvemmin opiskelevat teknisiä aloja. Se, pitäisikö johtajuutta ajatella muidenkin kuin insinöörien osaamisalana, vai pitäisikö naisten hakeutua opiskelemaan teknisiä aloja, onkin sitten toinen kysymys. Niin, miehet kun nousevat pomoiksi todennäköisemmin myös naisvaltaisilla aloilla. Nuorisobarometrin tulosten perusteella miehet haluavat yhä naisia useammin pomoiksi, mutta ei ero ole mitenkään valtava. 

Kolmanneksi, ainakin itse uskon, että paras työpaikka ja parhaat ideat syntyvät silloin, kun porukassa on mukana eri ikäisiä tyyppejä – ja eri sukupuolia edustettuna. Työpaikastakin tulee muuten kaikukammio, jossa kaikki ovat samaa mieltä kaikesta. Eihän silloin synny hyviä ideoita, kun ei altistu toisenlaisille näkemyksille ja kokemuksille!

Mutta asenteet istuvat tiukassa. En koskaan itsekään haaveillut vaikka koodariksi ryhtymisestä, enkä edes harkinnut hakevani opiskelemaan teknistä alaa, vaikka koulussa rakastin matikkaa. Siksi tarvitaan yhä enemmän esimerkkejä siitä, että voimme kaikki tehdä myös toisin – ja tämä koskee miehiäkin. Tarvitaan esimerkkejä miehistä lastentarhaopettajina ja naisista paperitehtaan johdossa. Työpaikkojen pitäisi karistaa seksistiset asenteet ja mielikuvat. Sillä kaikista voi olla sukupuolesta riippumatta hoivaajiksi, rakentajiksi tai piinkoviksi pomoiksi.

Mistä ammatista haaveilit nuorena? Toteutuiko se? Kerro kommenteissa!