Yksin matkalle

Perjantaina ostin spontaanisti bussiliput Lyoniin, Ranskan toiseksi suurimpaan kaupunkiin parin tunnin päähän Genevestä.

Lähdin matkaan yksin. En ole koskaan lähtenyt yksin matkalle, vaikka olenkin harhaillut kaupungeissa välillä ilman seuraa. Pariisissa vietin myös paljon aikaa yksin, mutta jostain syystä en juuri koskaan istahtanut terassille tai ravintolaan ilman seuraa. Nyt päätin tehdä kahden päivän ihmiskokeen, ja kokeilla, minkälaista on tutustua uuteen kaupunkiin ihan yksin. Olen siis yksin matkailussa vielä ihan mamero.

Yllättäen se ei ollutkaan ihan kamalaa, vaikka välillä kiusallisuuden iskiessä pakenin älypuhelimen ääreen. Kävin yksin kahvilla, vaelsin kukkulalle, istuin baaritiskillä, tilasin viiniä ja menin jopa syvään päätyyn, eli söin kolmen ruokalajin illallisen omassa seurassani. Huomasin, miten paljon olin kaivannut yksinoloa sen jälkeen, kun en yli kuukauteen ollut viettänyt yhtään aikaa oikeasti itsekseni.

Vaikka olemme yksin enemmän kuin koskaan ennen, siihen ei oikein osata vielä suhtautua. Yksin syöminen tuntuu kiusalliselta, koska ravintolaan kuuluisi mennä seurassa, puhumattakaan matkoista. Luulen, että mukana on myös omaan introverttiyteen liittyvää sisäistettyä häpeää. Näytänkö nyt siltä, etten oikeastaan haluaisikaan olla kenenkään kanssa? Onko se huono asia?

Sanasena niille introverteille, jotka haluaisivat lähteä lyhelle matkalle yksin, mutta joita hengailu hostellista bongattujen uusien tyyppien kanssa ei välttämättä kiinnosta: se kannattaa! Kerrankin voi mennä juuri siihen tahtiin, miten itse huvittaa. Tulee kiinnitettyä paljon enemmän huomiota yksityiskohtiin, salakuunneltua keskusteluja terasseilla, keskityttyä tunnelmaan. Kaikki se menee helposti ohi, jos on seurassa. Viikkojen reissuun musta ei ehkä olisi, mutta tällaisia lyhyitä kokeiluja täytyy jatkaa. 

Oletko matkustanut yksin, lähelle tai kauas?